Nousujohteiset joukkueet vastakkain Helsingissä

LIIGA / Ennakko
HIFK luistelee ottamaan mittaa Lukosta perjantaina
Jääkiekkohulina jatkuu perjantaina Helsingissä ottelulla HIFK-Lukko. Molemmat ovat viime aikoina lisänneet puita kamiinaan ja luvassa on varmasti kiihkeä sekä vähämaalinen kamppailu. Joukkueet ovat kohdanneet kerran aiemmin ja silloin ottelun vei voittolaukauskilpailussa HIFK.

HIFK:n pisteputki sai keskiviikkona jatkoa, kun se kaatoi Ilveksen 4-1. Lienee selvää, että sairastuvan tyhjeneminen on tuonut punanuttujen otteisiin jämäkkyyttä. Viimeiseen viiteen otteluun mahtuu ainoastaan yksi tappio ja sekin voittolaukauskilpailussa.

Helsingistä löytyy vaarallisia tekijöitä. Jasse Ikonen on löytänyt Corey Elkinsistä varman parin. Pisteitä on naputeltu tasaiseen tahtiin ja Elkins on Juhamatti Aaltosen kanssa yli kymmenen pisteen mies. Roope Hintz puolestaan pääsi lentoon keskiviikkona kahdella maalillaan. Hyökkäysosasto on kohottanut tasoaan, mutta edelleen se maalille rynnivä muurinmurtaja on hakusessa. Vastustaja saa blokattua tiet maalinedustalle.

Puolustuspäähän on saatu piristysruiske reilun kuukauden pestillä, kun Marcus Högström liittyi punanuttuihin.
HIFK on Liigan huonoin alivoimajoukkue eikä ylivoimakaan ole kovin mairiteltavaa. Rotaatio saadaan pyörimään, mutta vaikuttaa siltä, että laukaus halutaan aina jättää vieruskaverille.

Raumalaiset ja pitkä huili

Illan haastajalla Lukolla on saaliina neljästä edellisestä ottelusta kaksi voittoa ja kaksi pitkän kaavan kautta päättynyttä tappiota. Aika on raumalaisten puolella, sillä edellinen ottelu pelattiin Satakunnassa lauantaina. Kari Heikkilä on peräsimeen astuttuaan saanut kairattua Lukon alkukauden karilta myötätuuleen.

Varsinkin raumalaisten puolustuspeli on ottanut askeleita eteenpäin. Parhaat maalipaikat pelataan vastustajalta tehokkaasti pois. Raumalaiset ovat pelanneet myös jäähyminuuttien valossa viisaasti. Harvat rangaistukset on onnistuttu tappamaan kelpo prosentilla.

Pirteä Lukko tulee varmasti kovaa ja pisteiden nälkäisenä. HIFK:n pukukopissa saadaan pureskella kynsiä ja miettiä, että millä tavalla maalille saadaan porattua miehen mentävä reikä. Ilman maskia on vaikea maalivahtia yllättää. Huomioitava on myös se, että HIFK ei ole onnistunut hyödyntämään yhtäkään rangaistuslaukausta kaudella. Tilaisuuksia on ollut.

Seuraa Heitä

Jasse Ikonen #80 |

Keskushyökkääjä

HIFK-hyökkääjä on päässyt vauhtiin pisteiden valossa.

Aaron Gagnon #11 | MoDo

Keskushyökkääjä

Lukko-hyökkääjällä riitää pelisilmää illasta toiseen luoda oivia iskunpaikkoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HIFK tylyttää Lukkoa
HIFK on saanut viime aikoina viisikkopeliään huomattavasti parempiin uomiin. Sekä ali- että ylivoimapelaaminen kaipaavat vielä pienoisia hiomisia. Lukko on osoittanut pienoisia piristymisen merkkejä, mutta parannettavaa riittää HIFK:ta enemmän. HIFK on saanut kärkiyksilöitään sairastuvalta, mikä takaa kotivoiton.
4 5
1 2