Lukko tulee - tyrehtyvätkö punanuttujen kotona auenneet maalihanat?

LIIGA / Ennakko
Harppaus voittokantaan on hakusessa Helsingissä.
Lauantaina Helsigissä yhteen iskevät HIFK ja Rauman Lukko. Molemmilla on alla tappio torstailta. HIFK on saanut maalihanat auki Nordiksella, vieraskaukalossa on ollut vaikeampaa.

HIFK on kahdessa viimeisimmässä kotiottelussa onnistunut tekemään yhdeksän maalia. Porin Ässät kaatui 4-1 ja viime viikon lauantaina KooKoo hävisi numeroin 5-1. Vieraissa luvut ovat menneet toisinpäin. Mennyt torstai näki punanuttujen 1-4-tappion Vaasan Sportille. HIFK hallitsi ottelua ja pelaajat laukoivat ahkerasti, mutta viimeistely ontui pahasti. Joukkueen ainokainen syntyi ylivoimalla, kun maalille saatiin luotua hässäkää.

Peli on Helsingissä menossa oikeaan suuntaan. Ylivoimilla on onnistuttu ja jäähyjä onnistuttu tappamaan. Harmittavaa HIFK:n kannalta on se, että sairastuvalla voihkii iso määrä avainpelaajia ja rotaation aikaan saaminen on haasteellista.

Maaliteon tuska paistoi torstaina varsinkin Joonas Raskin tekemisessä. Paikkoja oli, mutta tulosta ei tullut. Vastustajan maalille tulisi luoda ruuhkaa, jotta kovat laukaukset löytäisivät tiensä verkkoon. On sanomattakin selvää, että epäonnistumiset tärkeissä paikoissa ovat hallaa kiekkomiesten itsevarmuudelle.

Potentiaalia joukkueesta löytyy kautta linjan. Rask, Erik Thorell ja hyvää kautta pelaava Teemu Eronen ovat vain jäävuoren huippu siitä, mitä Nordenskiöldinkadun jäähallin pukukopissa piilee. Mielenkiintoinen lisä on joukkueen vahvuuteen torstaina luistellut Vili Sopanen. Hän ja Juhani Tyrväinen ovat tutut jo Pelicans-ajoilta, joten ei ole yllätys, että HIFK-käskijä Ari-Pekka Selin löi miehet heti yhteen.

Rauman Lukko ja katkennut voittoputki

Lukolle kävi torstaina kalpaten kotonaan. Oulun Kärpät nappasi raumalaisista 2-1-vierasvoiton ja katkaisi Lukon neljän ottelun voittoputken. Lauantaina joukkue lähtee varmasti kovaa hakemaan paluuta voittokantaan. Ratkaisijoita joukkueesta löytyy joka ketjusta. Ihailla voi esimerkiksi Damien Fleuryn ja Toni Koiviston osaamista. Lukon maalivahtina toimii puolestaan Kaapo Kähkönen, joka on Liigan kärkikastia. Lauantai-ilta näyttää millaisen vastavoiman hän saa ykköstorjuntavastuun Helsingissä ottaneesta Atte Engrenistä.

Pekka Virran luotsaama Lukko karvaa korkealta ja pyörittää tehokkaasti kiekkorulettia hyökkäyspäässä tilaisuuden tullen. Joukkue myös puolustaa aktiivisesti ja pelaa tällä hetkellä Liigan parasta alivoimaa. Ottelussa HPK:ta vastaan se onnistui alivoimalla järjestämään kaksi läpiajoa.

Lukko lähtee iltaan tilastojen valossa ennakkosuosikkina, mutta jos Helsingissä ollaan otettu torstaista opiksi ja painetaan täysillä sortumatta hätäisiin ratkaisuihin, nähdään pääkaupungissa viihdyttävä kiekkoilta. Sarjataulukossa joukkueilla on eroa kaksitoista pistettä. Lukko on sijalla neljä ja HIFK majailee yhdentenätoista.

Seuraa Heitä

Vili Sopanen #15 |

Laitahyökkääjä

Hyökkääjä liittyi torstaina HIFK:n kokoonpanoon. Hän oli mukana ylivoimaviisikossa häärimässä joukkueen ainoaa maalia.

Toni Koivisto #22 |

Laitahyökkääjä

Koivisto on yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Lukko palaa voittokantaan
Lukko on ollut alkukaudesta vakuuttava kentän molemmissa päissä, sillä se on tehnyt kolmanneksi eniten ja päästänyt vähiten maaleja sarjassa. HIFK:n otteet ovat puolestaan olleet vuoristorataa. Viime aikoina helsinkiläisryhmän pelaaminen on ottanut askeleita parempaan suuntaan, mutta alakerran suoritusten tasoa määrittelee edelleen liiaksi maalivahti Atte Engrenin päivän vire. Lukko on joukkueista selkeästi tasaisempi suorittaja ja rokottaa helsinkiläisryhmää puolustuspään virheistä armotta ottaen kolme sarjapistettä.
1 2
4 5