Matalalennossa viilettävät joukkueet kohtaavat Helsingissä

LIIGA / Ennakko
Viimeksi Helsingissä HIFK pääsi tuulettamaan voittoa.
Lauantai-illan kunniaksi HIFK ja KooKoo ottavat yhteen Helsingissä. Joukkueet majailevat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoituksilla, HIFK sijalla 10 ja KooKoo sijalla 11. Illan ottelussa korostuu muutamat seikat, kuten kiekollisen pelaamisen varmuus ja puolustuspelaaminen.

HIFK:n viikko on ollut todella hankala. Helsinkiläisjoukkue on hävinnyt molemmat ottelunsa, ja edelliseen viiteen otteluun HIFK on ottanut vain yhden voiton.

Jos HIFK:lla on mennyt joulukuu hieman alakuloisesti, sitä se on ollut myös KooKoolle. Illan vierasjoukkue on hävinnyt jokaisen ottelun edellisestä viidestä ottelustaan. Koko joulukuun aikana kouvolaisjoukkue on ottanut vain yhden voiton.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Molemmat joukkueet ovat ottaneet kotiotteluistaan voitot.

Ratkaisukohdat

HIFK:n ongelma edellisissä otteluissa on ollut avauspelaamisen vaikeus. Helsinkiläisjoukkue on hyökännyt epäorganisoidusti, joten se on myös ollut erittäin haavoittuvainen puolustussuuntaan.

JYPiä vastaan HIFK ei päässyt kiekon kanssa hyökkäysalueelle kahteen erään kuin muutamia kertoja. Kun HIFK ei pystynyt murtautumaan kiekolla hyökkäysalueelle, sen suorahyökkäämisestä puuttui uhka.

Pelin rytmittäminen, syöttöjen laatu ja niiden vastaanottaminen onkin ollut heikkoa. Laadukkaiden syöttösuuntien tarjoaminen on myös loistanut poissaolollaan.

HIFK on myös joutunut hyökkäämään alivoimaisena, jolloin sen viisikko on ollut repaleinen karvauspelaamisessa. Kärkikarvaajat eivät ole ehtineet päästä vastustajan kiekolliseen pelaajaan kiinni.

Näin ollen vastustajat ovat pystyneet muutamalla syötöllä murtamaan HIFK:n viisikon. Helsinkiläisjoukkueen keskialueen ohjauspelaaminen ei ole myöskään toiminut.

HIFK onkin päästänyt kahteen edelliseen otteluun käsittämättömät 12 maalia. Myös otteluiden alut ovat olleet illan kotijoukkueelle ongelmana. Sekä Pelicans että JYP menivät nopeasti otteluiden alussa kahden maalin johtoon.

Mikäli HIFK:lla on ollut ongelmia syöttöjen laadussa ja pelin avaamisessa, sitä se on ollut myös KooKoolle. Avaustilanteessa syötöt eivät ole napsuneet lapoihin, ja maalipaikoissa viime hetken ratkaisut ovat olleet heikkoja.

Osasyy kouvolaisjoukkueen heikkoihin otteisiin on pitkä loukkaantumislista, mutta joukkueen päävalmentaja Tuomas Tuokkola sanoi edellisen ottelun jälkeen, että nykypelaajista pitäisi silti saada enemmän irti.

KooKoo on kuitenkin joukkue, joka syttyy isompia joukkueita vastaan. Kouvolaisjoukkue ei myöskään luovuta kovin helposti, vaan joukkueelta on nähty hienoja nousuja otteluiden sisällä. Viimeksi tiistaina KooKoo nousi kahden maalin takaa tasoihin SaiPaa vastaan.

Ottelun ratkaisukohdaksi voikin nostaa kiekollisen pelaamisen suoritusvarmuuden. Se, kumpi pystyy paremmin rytmittämään pelaamista, pelaamaan kiekolla ja puolustamaan laadukkaammin on vahvoilla voittoon.

Seuraa Heitä

Patrik Carlsson #72 | Pelicans

Keskushyökkääjä

Alkukaudesta vaikeuksissa ollut ruotsalaishyökkääjä on alkanut löytämään tehojaan. Ari-Pekka Selin on kehunut läpi joulukuun suojattiaan, eikä suotta. Seitsemään otteluun kuusi pistettä joulukuun otteluissa.

Henrik Koivisto #82 |

Keskushyökkääjä

Aiemmin tällä viikolla kouvolaisryhmään liittynyt hyökkääjä haki edellisessä ottelussa vielä peliään. Tuo KooKoon joukkueeseen leveyttä loukkaantumisten keskellä, joten häneltä odotetaan tehoja heti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HIFK:n vuotava alakerta KooKoon onni
KooKoon ja HIFK:n suoritukset ovat olleet alavireisiä ja molemmat lähtevät tappioputkessa otteluun. KooKoo kärsii loukkaantumisista ja sen vuoksi hyökkäyspään tehot ovat olleet kadoksissa. HIFK:n isoimmat ongelmat puolestaan löytyvät puolustuksesta, joka vuotaa pahoin. Kouvolalaisryhmä pääsee otteluun levänneenä ja onnistuukin rokottamaan riittävästi repaleista helsinkiläispuolustusta. Maalijuhlia ei nähdä, mutta kouvolalaisten tappioputki katkeaa.
1 2
2 3