Helsingissä alkukauden alavireisten kohtaaminen

LIIGA / Ennakko
Kärpät on toistaiseksi ollut keskinäisissä kamppailuissa askeleen perässä.
HIFK saa keskiviikkona vieraita Oulusta, kun Kärpät saapuu Helsingin jäähalliin. Suuria rahasummia pelaajistoonsa käyttäneitä joukkueita ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua onnistujiksi, vaan koneet ovat yskähdelleet rajusti. Käytetystä rahasta huolimatta vastuunkantajat ovat olleet vähissä, keskiviikkona on mahdollisuus muuttaa tahtia.

HIFK sai katkaistua kolmen ottelun tappioputkensa ja on voittanut kaksi edellistä kamppailuaan. Samalla katkesi myös nihkeiden kotiotteluiden sarja, sillä ensin punapaidat voittivat kotonaan Jukurit varsinaisella peliajalla ja venyi vielä rangaistuslaukausvoittoon KooKoota vastaan vieraissa. 

Alkukauden kriisijoukkue Kärpät on kääntänyt kurssiaan ja parannellut asemiaan tasaisen varmasti. Viimeisestä kymmenestä ottelusta tilille on napsahtanut 20 pistettä, joilla oululaiset löytyvät vastaavan jakson kuntopuntarin sijalta neljä. 

Sarjataulukossa joukkueita erottaa seitsemän pistettä. HIFK roikkuu kiinni viimeisessä suoraan pudotuspelipaikkaan oikeuttavassa kuudennessa sijassa, Kärpät on puolestaan nostanut päänsä pudotuspelitaistoon ja kymmenennelle sijalle. Odotukset ennen kauden alkua olivat molemmilla huomattavasti korkeammalla. Keskinäisissä kohtaamisissa HIFK on ollut selvästi niskan päällä vieden kahdeksan pistettä yhdeksästä mahdollisesta.

Tolppien väli löytymässä

Joukkueiden yhteinen nimittäjä on ollut maalintekovaikeudet. Eroja kuitenkin löytyy, sillä siinä missä Kärpät on ollut Mika Pyörälän johdolla yhden miehen show, HIFK:n vastuunkantajat olivat ehtineet jo kaivautumaan kivenkoloihin.

Kärpät on löytänyt aseita vaikeuksiinsa, osin Pyörälän johtamana, mutta edellisessä ottelussa SaiPaa vastaan oululaiset iskivät viisi maalia, vaikka Pyörälän pistesaldo jäi yhteen syöttöpisteeseen. Tuossa ottelussa sankariksi nousi tehot 2+1 iskenyt Antti Kalapudas. Jenkkisentteri John Albert on puolestaan kolmen ottelun pisteputkessa.

Jos Kärpillä on ollut läpi kauden tasaisesti suorittanut Pyörälä, HIFK on kaivannut ykköspyssyä. Juhamatti Aaltonen on onnistunut ajoittain kääntämään otteluita helsinkiläisille, mutta tasaiseksi miehen suorittamista ei voi kutsua. Kärppien tapaan HIFK:lla on ollut vaikeuksia löytää materiaalistaan syvyyttä, mutta viime otteluissa monet pelaajat ovat saaneet tililleen kauan kaivattuja osumia. Edellisessä kotiottelussa Jukureita vastaan maalihanansa kotikentillä avasivat sekä kapteeni Arttu Luttinen että Saku Salmela.

Viimeaikaisista onnistumisista huolimatta kysymysmerkkejä on edelleen. Koko kauden mittarilla joukkueet löytyvät tehtyjä maaleja mitattaessa sijoilta 12. ja 13. 

Erikoistilanteet Kärppien tuho tai pelastus

Kärppien nousun takana on terävöitynyt ylivoima. Viimeisessä kymmenessä ottelussa verkot ovat heiluneet vastustajan päässä lähes joka kolmannella ylivoimalla. Vastaavasti alivoimalla joukkue on ollut suurissa ongelmissa, sillä varsinkin viime otteluissa myös vastustajat ovat rokottaneet armottomasti saadessaan tilaisuuden. Viiden viime ottelun osalta oululaisten alivoimaprosentti näyttää lukemaa 66,67%. 

HIFK:lla tilanne on päinvastainen. Alivoimalla paketti pysyy kasassa kohtalaisesti, ajoittain jopa loistavasti, mutta ylivoimalla tulos antaa odottaa itseään. Varsinkin syöttötyöskentelyn laatu on jättänyt paljon toivomisen varaa. Nopeiden syöttöketjujen rakentaminen on ollut vaikeaa, sillä syötöt karkaavat liian usein joko liian pitkälle tai suoraan jalkoihin. Suoraan syötöstä lähteviä laukauksia on turha edes odotella, mikäli syötöt painuvat väärään paikkaan.

Vaikka ylivoimapelaamisessa on suuri ero, joukkueiden välisessä ottelussa merkitys jää vielä kysymysmerkiksi, sillä vastakkain ovat kaksi Liigan vähiten ylivoima-aikaa ansainneet joukkueet. HIFK:n eduksi voi sanoa, että joukkue on myös kuluttanut jäähypenkkiä vähiten. Kärpät puolestaan on pelannut vajaamiehisenä huomattavasti enemmän.

Seuraa Heitä

Mikael Johansson #85 |

Keskushyökkääjä

Ruotsalaishyökkääjä aloitti edellisen ottelun 13. hyökkääjänä, eikä päässyt nauttimaan suuresta vastuusta, mutta ehti iskemään HIFK:n tasoitusosuman kolmannessa erässä. Palauttiko osuma Johanssonin itseluottamusta, jotta mies pystyy nousemaan joukkueen pelillisiin johtajiin?

Antti Kalapudas #51 | SaiPa

Keskushyökkääjä

20-vuotias Kalapudas sai kauden alussa vaihtelevasti vastuuta, mutta on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa oululaisten ydinryhmässä. Sai karistettua myös tehottomuuden kannoiltaan edellisessä ottelussa iskemällä SaiPaa vastaan tehot 2+1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät ryöstää pisteet
Kärppien pelilliset ongelmat erityisesti hyökkäyssuuntaan ovat alkaneet ratketa. Mika Pyörälä on ottanut joukkueen reppuselkäänsä, mikä on vapauttanut joukkueen tekemistä. HIFK on onnistunut pelaamaan puolustussuuntaan melko kurinalaista kiekkoa, mutta hyökkäyspään tehottomuus vaivaa edelleen. Kärpät raapii tarvittavat maalit ottelun voittamiseen.
1 2
3 4