Kärpät murtamaan Ässien kotihurmosta

LIIGA / Ennakko
Pääseekö Ässät uudelleen tuulettamaan Isonmäen yleisön edessä?
Kuva © Arno Hämäläinen

Ottelusarjan aiemmat kohtaamiset

Kärpät-Ässät 4−1
Ässät-Kärpät 3−2
Kärpät-Ässät 3−1

Runkosarjan voittaja on hoitanut kotiottelunsa riittävällä tarkkuudella, vaikka peli-ilme ei ole ollut paras mahdollinen. Lopputuloksista ei kuitenkaan jää kysyttävää, sillä Kärpät käytti maalipaikkansa siinä, missä Ässät ei onnistunut omissaan.

Ässät puolestaan meni ensimmäisessä kotipelissään suhteellisen nopeasti 3−0-johtoon, ja se riitti ensimmäiseen osavoittoon loppuhetkien kärppäpainostuksesta huolimatta.

Lähtökohdat neljänteen peliin

Joukkueiden välinen ero on ollut riittävän suuri, mutta silti kiinni kurottavissa. Vahvana suosikkina sarjaan lähtenyt Kärpät joutuu varsinkin vieraspeleissään tekemään kaiken mahdollisen voiton eteen, ilmaiseksi ei ole tarjolla mitään.

Oululaiset saivat asiasta jo yhden oppitunnin.

Kärppien tärkeimpiä kysymyksiä on, pelaako puolustaja Miika Koivisto vielä tässä sarjassa. Seuraavaksi ratkaisevinta on, mitkä lääkkeet päävalmentaja Mikko Manner löytää Kärppien viisikkopelin ongelmiin.

Koko kauden ajan joukkuetta kannatellut ykkkösketju Julius Junttila - Mikael Ruohomaa - Charles Bertrand hajoitettiin kolmannen pelin aattona, eivätkä muutokset ratkaisseet kaikkia Kärppien hyökkäyspelin hankaluuksia.

Kärppien kokoonpanossa toki on mahdollisuuksia ja laajuutta monenlaisiin koostumuksiin, mutta isot muutokset ilman hyökkääjien kolhuja kertovat tässä vaiheessa ottelusarjaa enemmän pelillisestä ahdingosta kuin pitkän aikavälin suunnitelmasta.

Ässien osalta näytelmän juoni on yksinkertaisempi. Isonmäen kaukalossa Kärpät ei pääse niin helposti hyödyntämään erittäin vahvaan liikkeeseen perustuvaa pelitapaansa, joten kotijoukkueen on helpompi määrätä ottelun kulkua. Ässillä on kasassa seitsemän peräkkäistä kotivoittoa.

Isoin ongelma porilaisten pelaamisessa on ollut pelikurin puute. Läpi kauden Ässät on ottanut selvästi eniten jäähyjä, ja sama tahti on jatkunut pudotuspeleissäkin. Jäähynipussa on kumottujakin rangaistuksia, mutta joka tapauksessa patapaidat joutuvat rikkomaan liian paljon.

Pudotuspeleissä porilaisnippu on selvinnyt säikähdyksellä osittain senkin takia, että molempien vastustajien ylivoimapeli on ollut sekaisin. Toki jatkuva harjoittelu on näkynyt myös Ässien alivoimapelaamisessa, nelikko on suoriutunut tehtävästään, vaikka peli pyörisi pidempäänkin Ässien puolustusalueella.

Kärpät ei ole pystynyt ratkaisemaan sarjaa ylivoimillaan, mutta toisaalta Ässätkään ei ole kyennyt hyödyntämään kaikkia taistelunsa hedelmiä. Jos alivoima on kestänyt suhteellisen hyvin, kummankin joukkueen ylivoimapeli on toistaiseksi ollut melko samalla tasolla.

Kärpät-Ässät-puolivälieräsarja saatetaan hyvin muistaa siitä, että klisee erikoistilanteiden merkityksestä osoittautuu vähemmän tärkeäksi.

Kokoonpanomuutokset

Kotijoukkue saa sairastuvaltaan merkittävän avun, kun Lukko-ottelussa Raumalla loukkaantunut Simon Suoranta palaa patapaitojen miehistöön. Kärpät puolestaan palauttaa kärkiketjunsa alkukaudesta tuttuihin muodostelmiin.

Suorannan paluulla saattaa olla suuri merkitys, sillä ketju Ville Korhonen - Jussi Makkonen - Suoranta on ollut toimiva niissä harvoissa otteluissa, jotka he ovat yhdessä pelanneet.

Kärppien kärkiketjut puolestaan ovat osoittaneet tehokkuutensa koko pitkän kauden ajan, vaikka pelivire ei vielä ole ollut paras mahdollinen näissä pudotuspeleissä.

Päivitetty 26.3.2018 klo 12.59: Lisätty viimeinen väliotsikko ja kappaleet.

Seuraa Heitä

Simon Suoranta #50 | TUTO

Laitahyökkääjä

Suorannan paluu tuo ratkaisumahdollisuuksia niin tasakentällisin, ylivoimalla kuin alivoimallakin. Ässien ykkösketju on toimiva kokonaisuus, ja vaatii kolmikon jokaisen jäsenen läsnäolon. Muiden kanssa meno ei ole ollut yhtä vakuuttavaa.

Charles Bertrand #9 | ERC Ingolstadt

Laitahyökkääjä

Bertrand on alkanut muistuttaa viime kaudella Ässissä pelannutta versiotaan. Yritystä on valtavasti, paikkojakin siedettävä määrä, mutta tulos on jäänyt puuttumaan. Kolmannessa pelissä ranskalaishyökkääjä kilautti jo maalikehikoita.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässät kiusaa kotonaan
Kärpät on ottelusarjan parempi joukkue, mutta Ässillä on sarjassa vain voitettavaa. Lisäksi porilaisia siivittää kotiyleisön tuki. Viimeksi Ässät yllätti Kärpät kotonaan, eikä päästä vieraitaan helpolla myöskään maanantaina. Sarjan edetessä hallinta siirtyy kuitenkin entistä enemmän oululaisten suuntaan, eikä jopa jatkoajalle venyvä ottelukaan olisi suuri yllätys.
1 2
2 3