SaiPa on nousuvireessä, mutta se ei välttämättä riitä Porissa

LIIGA / Ennakko
Topi Nättinen on tehnyt viimeiseen viiteen otteluun komeat tehot 4+4.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Ässät haluaa palauttaa ryhdin kotiotteluihinsa keskiviikkoisen Kärpät-tappion jälkeen. SaiPa saapuu Poriin haastajana ja on ison haasteen edessä, kun porilainen seisomakatsomo huutaa sydämensä kyllyydestä lauantai-illan kunniaksi.

Ässien viime aikojen otteet ovat olleet varsin epätasaisia. Ehjän peliesityksen avulla tullutta voittoa on usein seurannut tyly tappio. Porilaiset majailevat mukavasti sarjan kuudennella sijalla, mutta enemmänkin tehokkaiden kotipeliensä ansiosta.

Viidestä vieraspelistä on tullut kaksi voittoa ja kolme tappiota, eikä mainituissa häviöissä Ässillä ole ollut juurikaan palaa niin Lukkoa, HIFK:ta kuin Sportiakaan vastaan.

SaiPan kauden ensimmäiset ottelut olivat nihkeitä, mutta viime aikoina idän poppoo on ollut piristymään päin. Viimeisistä viidestä ottelustaan SaiPa on napsinut pisteitä neljässä, ja tuohon joukkoon kuuluu muun maussa maukas 3−2-kotivoitto Tapparasta.

Köykäinen keskikaista tarkkailussa

SaiPalta ovat keskushyökkääjistä sivussa niin Ville Koho, Anssi Löfman kuin Eetu Koskikin, joten selvää vajausta sentteriosastolla on havaittavissa. Tämä näkyy väistämättä joukkueen aloitusprosenteissa, kun tukku osaamista on poissa.

Tähän Ässien olisi hyvä iskeä, mutta kuinka ollakaan, on kyseinen pelin osa-alue sakannut Ässillä pahemman kerran. Matti Kuparinen hoitaa aloituksensa tarvittavalla tavalla, mutta muista sentterinä pelaavista ei ole ollut suurta apua.

Aloituksiin on hyvä peliä seuraavan katsojankin kiinnittää huomiota - varsinkin, kun niillä iso rooli on pelissä muutenkin.

Heikoista aloitusprosenteista huolimatta, ovat patasenttereistä muun muassa Antoine Laganière ja Philip McRae olleet joukkueensa tehokkaimpia pisteiden tekijöitä. Muista hyökkääjistä Simon Suorannan puuttuminen tekee ison loven, mutta paikkaajia on löytynyt hyvin.

Takaisin hurmokseen?

Keskiviikon kotitappio Kärpille oli Ässiltä varsin nuiva esitys, mutta yleisesti ottaen porilaiset ovat olleet kotonaan vahvoja, ja ovat myös SaiPaa vastaan ennakkosuosikin asemassa. 

Ässien ylivoima on ollut kotiotteluissa sarjan eliittiä ja kun otetaan huomioon SaiPan alivoimapelin heikkoudet, on tässä yksi porilaisten avainkohta lauantain kamppailuun.

SaiPa-hyökkääjä Topi Nättinen on ollut viime aikoina liekeissä ja Cody Kunyk alkaa heräillä, mutta se ei välttämättä riitä Porin lauantai-illassa, vaan ennakkoon voidaan odottaa padan palauttavan hurmoksen kotihalliinsa.

Seuraa Heitä

Lasse Lappalainen #55 | KalPa

Puolustaja

Viime kaudella 54 otteluun kahdeksan tehopistettä, tällä kaudella kasassa jo kuusi pinnaa. Heikon viime kauden niskastaan ravistellut Lappalainen ei ole luontainen pisteiden tehtailija, mutta sitäkin puolta löytyy tarvittaessa. Syötti torstaina KalPaa vastaan kaksi maalia.

Niko Peltola #70 |

Puolustaja

27-vuotias Peltola on avannut kuluvan kauden vaisusti. Yksi syöttöpiste kymmeneen otteluun on varsin vähän suureen vastuuseen suhteutettuna. Ässät tarvitsee Peltolalta varmempia otteita, joihin kokenut puolustaja parhaimmillaan pystyykin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässät palauttaa SaiPan arkeen
Alkukaudesta pahoin kontannut SaiPa on esittänyt pirteitä otteita viime peleissä ja voittanut kaksi edellistä kamppailuaan. Lappeenrantalaisryhmän tehot ovat kuitenkin jääneet pitkälti Topi Nättisen sekä Cody Kunykin harteille, kun taas Ässiltä ratkaisuvoimaa on löytynyt laajemmalta. Porilaisryhmän oma pää on ollut myös lappeenrantalaisia tiiviimpi ja se jatkaa vahvoja otteita kotikaukalossaan täyden pistepotin muodossa.
3 4
1 2