Voitolla kohti kirkasta kevättä, tappiolla turmeluksen tielle

LIIGA / Ennakko
Jarno Kärjeltä vaaditaan tehoja.
Kuva © Arno Hämäläinen
Ässät on kymmenes, HPK sijalla 11. Joukkueiden välistä eroa seitsemän pistettä. Lähtökohdat ovat kutkuttavat, kun hämeenlinnalaiset saapuvat Poriin, yrittäen pitää pudotuspeliunelmaansa elossa.

Panokset kasvavat, kun joukkueet yrittävät rakentaa loppukiriä runkosarjan lähestyessä loppuaan. Porissa on tarjolla varsin tärkeä ottelu, kun HPK yrittää raapia Porista pisteitä.

Ässät majailee kymmenentenä viimeisellä pudotuspelipaikalla, HPK:n kytätessä taustalla seitsemän pistettä jäljessä. Hämeenlinnalaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna, joten tiistain keskinäinen kamppailu on äärimmäisen tärkeä.

Porilaisten kuluva vuosi on tunnetusti ollut erittäin hankala ja voitot ovat karttaneet joukkuetta. Ässät sai kuitenkin helpotusta tuskaansa voittamalla Jukurit ja TPS:n viime viikon otteluissaan. Perjantaina Ässät pöllytti TPS:ää kotonaan selvästi, mutta lauantaina tosin tuli Turussa kunnolla tukkaan.

Ässien nykyvirettä on vaikea ennustaa, sillä joukkueen esitykset heilahtelevat puolelta toiselle tasaisen varmaan tahtiin.

HPK:n vuosi on ollut pelillisesti todella vahva ja joukkue on noussut kohinalla sarjataulukossa. Viime viikonlopun tuplapelit SaiPaa vastaan olivat tosin katastrofi, kun lappeenrantalaiset veivät molemmat ottelut nimiinsä varsinaisella peliajalla.

Huippuyksilöt ottavat vastuuta

Vaikeilla ja tärkeillä hetkillä joukkueiden taitavat pelaajat tuppaavat ottamaan joukkueen "reppuselkään" tekemällä tarvittavat maalit. HPK:lla tästä osastosta on vastannut pitkälti ilmiliekeissä ollut ketju Kristian Vesalainen-Oula Palve-Eetu Tuulola. Viime otteluun tämä ketju kuitenkin hajoitettiin ja nähtäväksi jää, mikä on koostumus tiistaina Porissa.

Ylivoimalla tutut kaverit ovat kuitenkin jatkaneet vakuuttavaa menoaan. HPK onkin Liigan parhaita ylivoimajoukkueita, minkä kanssa Ässät saa olla varuillaan.

Ässistä viime aikoina ovat nousseet esiin niin Simon Suoranta, Jesperi Kotkaniemi kuin Jarno Kärkikin. Hyökkäyspää kyllä toimii, kunhan joukkue saa myös puolustettua tiiviisti.

Porilaisten otteet ovat olleet ennakkoon vaikeita ennustaa, ja sitä ne ovat tiistainakin. Jämäkälle ja tiiviille esitykselle olisi kuitenkin nyt tarvetta, muuten HPK hiipii sarjataulukossa turhan lähelle.

Seuraa Heitä

Ben Blood #7 | Pelicans

Puolustaja

Jenkkijätti parantaa kevättä kohti. Vuoden 2018 puolella pelatuissa 14 ottelussa vain viisi kahden minuutin jäähyä, tehotilastoon satelee plussaa ja pistesaldoonkin ajoittain muutama syöttöpiste.

Kristian Vesalainen #10 | HIFK

Laitahyökkääjä

Onko kaikki ylisanat jo käytetty? 18-vuotias Vesalainen on ollut aivan käsittämättömässä vireessä tämän vuoden puolella. Tammi-helmikuussa 15 otteluun tehot 11+8. Tätä nuorukaista kannattaa seurata Liiga-jäillä vielä, kun siihen on mahdollisuus.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kriittinen kamppailu kääntyy HPK:lle
Tiistainen kohtaaminen näyttelee suurta roolia, kun joukkueet ratkovat keskinäistä paremmuuttaan viimeisellä pudotuspelipaikalla. Viikonlopun tappioista huolimatta HPK:n lähtökohdat otteluun ovat edullisemmat. Ässien ailahteleva puolustus- ja maalivahtipelaaminen ovat musiikkia HPK:n ylivoimapelin korville. Tämä onkin ratkaiseva seikka hämeenlinnalaisten voiton tiellä.
1 2
3 4