Pudotuspelejä odotellessa

LIIGA / Kuvakooste
HIFK voitti TPS:n jatkoajalla maalein 3−2. TPS nousi kevyen oloisesti 2−0-johtoon toisen erän alussa. HIFK käytti kuitenkin aikalisän, jonka turvin vieraat nousivat tasoihin ja venyttivät pelin jatkoajalle.
Kuva © Timo Savela
Alussa kunnioitettiin Liigan ulkomaalaista pisterohmua.
Kuva © Timo Savela
Sekä muistettiin omia kasvatteja.
Kuva © Timo Savela
Käytän puolella tarkasteltiin oikein porukalla Eric Perrinille ojennettua taulua.
Kuva © Timo Savela
Paineettomasti pelannut TPS aloitti vahvasti.
Kuva © Timo Savela
Toisen erän alussa oltiin jo 2-0 tilanteessa.
Kuva © Timo Savela
Paremmalla viimeistelyllä olisi osunut useamminkin.
Kuva © Timo Savela
Välillä oli aikaa muistella menneitä.
Kuva © Timo Savela
HIFK pääsi peliin mukaan aikalisän jälkeen.
Kuva © Timo Savela
Joonas Rask kuunteli neuvoja ja hoiteli tilanteeksi 2-1.
Kuva © Timo Savela
Peli siirti HIFK:n käsiin.
Kuva © Timo Savela
Otteetkin kovenivat, joskaa selkään mailalla lyömisestä ei jaettu jäähyjä.
Kuva © Timo Savela
Nuoret turkulaiset halusivat lisää yllätyksiä.
Kuva © Timo Savela
Tuskin kuitenkaan tälläisiä yllätyksiä.
Kuva © Timo Savela
Tasalukemiin oli kummankin tyytyminen.
Kuva © Timo Savela
Joskin lisäpisteet oli pakko pelata ja se merkittiin HIFK:n nimiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös