Huomenta! – helsinkiläiset turkulaisten unilukkareina

LIIGA / Kuvakooste
TPS aloitti viidennen kohtaamisen HIFK:n kanssa väkevästi. Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen hallintaa Turkuhallissa, mutta kahden maalin jälkeen kotijoukkue vaipui uniseksi. HIFK herätteli nukahtelevaa kotijoukkuetta, mutta TPS ei herännyt mukaan peliin ensimmäisen erän jälkeen. Loppunumeroiksi merkattiin 2−5.
Kuva © Timo Savela
TPS-maskotti Jore-karhu oli valovoimaisin kotipaitaan pukeutunut.
Kuva © Timo Savela
Valot suorastaan seuraavat karhua.
Kuva © Timo Savela
Joren rooli on kuitenkin jään ulkopuolella.
Kuva © Timo Savela
Sillä otteluvalvoja siirtää sormea heristäen yli-innokkaan maskotin pois vierasaition tuntumasta.
Kuva © Timo Savela
Jään puolella mustavalkoiset säkenöivät ainostaan ensimmäisessä erässä.
Kuva © Timo Savela
TPS juhli kahdesti.
Kuva © Timo Savela
Alivoimaosuma ei ollut kaukana, mutta laukaus lähti jaloista.
Kuva © Timo Savela
Katsomon puolella hymyä riitti maalien lomassa.
Kuva © Timo Savela
Antti Törmänen ei menettänyt malttiaan ja tyytyi korkeintaan ihmettelemään kohteliaasti.
Kuva © Timo Savela
HIFK ponnisti rinnalle.
Kuva © Timo Savela
TPS nukahti ensimmäisen erän jälkeen. HIFK herätteli kotijoukkuetta tekemällä maaleja.
Kuva © Timo Savela
Kotijoukkue jatkoi uniaan kerta toisensa jälkeen.
Kuva © Timo Savela
Jes! Huomenta! Herätys TPS!
Kuva © Timo Savela
Kurkku suorana huutaminenkaan ei auttanut, joten unilukkarit tyytyivät osoittamaan huomionsa joukkuetovereilleen.
Kuva © Timo Savela
Tuomaritkin kävivät herättelemässä unista TPS-penkkiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös