Viimekeväinen uusinta - HPK ja JYP tasaisia ennen taukoa

Maaottelutaukoa edeltävällä lauantain Liiga-kierroksella kohtasivat HPK ja JYP. Kovavauhtinen ja viihdyttävä ottelu muistutti kovasti viime kevään puolivälieräsarjaa, jossa joukkueet kohtasivat. Vähämaalinen ottelu päättyi lopulta jatkoajalla, kun HPK iski 2-1-osuman.
Kotiyleisö sai haluamansa. Jenkkilaituri Jeremy Morin oli merkattu aloittavaan kokoonpanoon.
Fanit muistivat Mika Lartamaa tyylikkäällä tifolla.
Jeremy Morin sai heti vastuuta HPK:n ylivoimasta.
Laukaus ei aina lähde toivotulla tavalla. Puolustaja Niklas Friman pyyhkäisi lumet kiekon päältä.
Jere Innala yritti ohjata Niklas Frimanin viivalaukauksen.
Kotijoukkue yritti vimmatusti ottelun avausosumaa ottelun toisessa erässä...
...mutta turhaan. Juuso Puustinen hiljensi yleisön laukomalla vierailijat 1-0-johtoon.
Antti Karjalainen ei antautunut enää uudestaan vaan torjui laukaukset varmoin ottein.
Otto Paajanen tasoitti ottelun kolmannen erän alussa.
Paajasen maaliin merkattiin syöttäjiksi Teemu Turunen ja Jeremy Morin.
Tasoitus oli ottelun kannalta tärkeä.
JYP yritti saada Antti Karjalaisen horjumaan kyseenalaisin keinoin.
Robert Leino nousi vahvasti keskeltä ja hakeutui laukaisupaikkaan...
...ja seurasi oman laukauksensa ryminällä.
Ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalta. Eetu Tuulola ja Niklas Friman karkasivat ylivoimahyökkäykseen, josta Tuulola sivalsi ottelun voiton kotijoukkueelle.
Voittomaali kelattiin vielä videolta. Tärkeät kaksi sarjapistettä Hämeenlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Ainutlaatuinen tilastoselvitys paljastaa: Liigan uskottomimmat fanit ovat Turussa ja Kuopiossa

LIIGA | 26.1.2018 11:59
Rauman Lukolla on Liigan uskollisin kotiyleisö. KalPalla ja TPS:llä puolestaan uskottomin. Jatkoajan laaja tilastoselvitys kymmenen edellisen kauden ajalta paljastaa, millä Liiga-paikkakunnilla kiinnostaa eniten kiiltävä ja missä ovat seuroille uskollisimmat elämänkumppanit. lue lisää

Lippukaupan teknisillä ongelmilla hopeareunus: "Lipputarjonta on nykyään hyvää"

LIIGA | 24.1.2018 7:00
Monen liigaseuran kanssa yhteistyötä tekevässä nettikauppa Lippu.fi:ssä oli palveluhäiriö tiistaina. lue lisää

Altavastaaja-asetelma sotkee pakkaa monella paikkakunnalla

LIIGA | 23.1.2018 7:00
Tiistain kierroksella kotijoukkueet vaikuttavat selviltä ennakkosuosikeilta, mutta yllätysmahdollisuuksia mahtuu joukkoon. lue lisää

Maanantaijää, viikko 4: Kiipeääkö HPK kymmenenneksi? Lähdetäänkö Liigasta olympialaisiin, säilyykö CHL kiekkokartalla?

CHL | LIIGA | 22.1.2018 12:00
HPK:lla kulkee nyt kovaa, mutta riittääkö vauhti viemään joukkueen pudotuspeleihin? Jos Liigasta lähdetään Pyeongchangiin, ketkä ovat todennäköisimpiä vaihtoehtoja? JYP on tuonut menestyksellään CHL-innostusta Suomeen, mutta kestääkö hurmos? lue lisää

Hämeenlinnassa ei maaleilla juhlita, JYP ja KalPa puolestaan juhlivat

LIIGA | 19.1.2018 10:00
Perjantain kolmen ottelun Liiga-kierros tarjoaa maistuvia kertoimia muun muassa KalPan ja JYPin voitoille. lue lisää

Kommentit