Ryysyistä rikkauksiin – TPS voittoon Lukosta tavallista hulppeammissa puitteissa

Muut Sarjat / Yleinen kuvakooste
TPS:n naisten joukkue pääsi kokemaan millaista on pelata maailmanluokan puitteissa Turkuhallissa. Turkulaisjoukkue ei liikoja ihastellut puitteita, vaan keskettyi olennaiseen eli maalintekoon. Näkyvimpänä pelaajana hääri Susanna Tapani, joka iski hatullisen maaleja Rauman Lukon verkkoon. Lopputulos 4 - 1 ei jättänyt jossiteltavaa joukkueiden paremmuudesta.
Kuva © Timo Savela
Turkuhallin jää on ollut mitä ollut kauden alussa. Oli syy jäässä tai ei, mutta yksi joutui jättämään leikin kesken jo alkulämmittelyjen aikana.
Kuva © Timo Savela
TPS:n naiset pääsivät kokemaan harvinaista herkkua. Naisten peleissä harvemmin nähdään mitään spektaakkelimaista jäälletuloa.
Kuva © Timo Savela
Huomio kiinnittyi myös turkulaisten uutuutta hohtaviin pelipaitoihin. Palloseuran naisten ei enää tarvitse pelata kuluneissa vuosikertapaidoissa.
Kuva © Timo Savela
Pelaajilla riitti hämmästeltävää ison hallin kirkkaissa valoissa.
Kuva © Timo Savela
Aina ei edes tajua tehneensä maalia. Onneksi joukkuetovereiden eleistä voi päätellä onnistuneensa.
Kuva © Timo Savela
Myöhemmin voi sitten tiirailla omia onnistumisia ruudulta.
Kuva © Timo Savela
Myös vieraiden mielipiteistä oltiin kiinnostuneita.
Kuva © Timo Savela
Kaikkia ei jutustelu kiinnostanut. Osalla olisi ollut haluja hanskaamiseen, mutta tuomaristo riensi estämään käsirysyt.
Kuva © Timo Savela
Maalinteko luonnistui kotijoukkueelta.
Kuva © Timo Savela
Susanna Tapani tuuletti maaliaan antaumuksella.
Kuva © Timo Savela
Tapani pääsi tuulettamaan maalia myös seisaaltaan.
Kuva © Timo Savela
Maailmanluokan pelaaja maailmanluokan puitteissa. Kiekko kovaa maalille ja parin keltapaidan pelivälineiden kautta verkon perukoille.
Kuva © Timo Savela
Lukon valmennus ei turhia panikoinut...
Kuva © Timo Savela
...sillä kotijoukkue tarjoili vierailleen ylivoimaa.
Kuva © Timo Savela
Paikkoja riitti ylivoimalla...
Kuva © Timo Savela
...mutta mustavalkoiset venyivät peittämään laukauksia.
Kuva © Timo Savela
Kun tarpeeksi yrittää, niin joskus onnistaakin. Maija Koski vastasi Lukon ainokaisesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös