Mielipide

Blackhawksilla on kuin onkin tulevaisuus – ja sen nimi on Henri Jokiharju

NHL / Kolumni
Chicago Blackhawksin viime kausi oli synkkä, mutta tämä kausi on alkanut valoisammissa merkeissä. Erityisen pirteästi on aloittanut tulokaspuolustaja Henri Jokiharju.

Duncan Keith ja Brent Seabrook ovat jo yli vuosikymmenen ajan johtaneet Chicago Blackhawksin puolustusta. Menestysvuosina kärkikaksikon takana oli Niklas Hjalmarssonin ja Johnny Oduyan kaltaisia vastuunkantajia.

Viime kaudella kärkiparin takana ei ollut vastaavaa rutiinia. Lisäksi Keithin ja Seabrookin ohella ainoastaan Connor Murphy pelasi runkosarjassa yli 60 peliä. Alkavalle kaudelle ei tullut merkittäviä vahvistuksia, ja Murphykin on selkävamman vuoksi sivussa marraskuulle asti.

Blackhawksin pelastukseksi on muodostumassa vuoden 2017 ykköskierroksen varaus Henri Jokiharju. Kaksi viime kautta WHL:ssä pelannut tehokas puolustaja on noussut välittömästi ykköspariin Keithin rinnalle, ja tulokset ovat olleet vakuuttavia.

Jokiharju on saanut eniten peliaikaa tasaviisikoin koko Blackhawks-miehistöstä. Laukaisuhallinnalla mitattuna nuorukainen on joukkueensa paras ja kärkikymmenikössä myös koko liigan tasolla − tosin tulokaspuolustaja on päässyt aloittamaan valtaosan vaihdoistaan hyökkäysalueelta.

Maaliodottamaa hän on luonut peliaikaan suhteutettuna kolmanneksi eniten Blackhawks-pelaajista, edellään vain Alex DeBrincat ja Chris Kunitz. Kolmessa pelissä Jokiharju on kerännyt viisi syöttöpistettä kokonaan ilman ylivoima-aikaa.

Kolmen pelin otanta on toki pieni, mutta nämäkin näyttöpaikat olisi voinut mokata. Jokiharjun ollessa jäällä Blackhawks on päässyt selvästi enemmän laukomaan parhaalta maalintekosektorilta maalin edestä, kuten oheisista lämpökartoista näkyy.

Kuva © HockeyViz

Kuva © HockeyViz

Toistaiseksi ylivoima-aikaa on Blackhawksin puolustajista kertynyt lähinnä Seabrookille, Keithille ja Erik Gustafssonille. Alkukauden näytöillään Jokiharjukin saanee oman tilaisuutensa ylivoimaviisikossa. Valtaosa Jokiharjun syöttöpisteistä on tullut siitä, kun hän on onnistuneesti toimittanut kiekkoa siniviivalta maalille.

Blackhawks on vielä vuosia kiinni Keithin ja Seabrookin kalliissa sopimuksissa. Keith on sopimuksensa päättyessä 40-vuotias ja Seabrook 39-vuotias. Nykykokoonpanossa 19-vuotiaan Jokiharjun jälkeen nuorin puolustaja on 26-vuotias Gustafsson.

Loukkaantuneina ovat 25-vuotias Murphy ja 22-vuotias farmin ja NHL-joukkueen väliä viime kaudet kulkenut Gustav Forsling. Lisäksi OHL:ssä pelaa viime kesän kahdeksantena pelaajana varattu ruotsalainen Adam Boqvist, joka on organisaation kirkkain lupaus.

2010-luku on ollut Blackhawksille menestyksen täyttämää − erityisesti Keithin, Seabrookin, Jonathan Toewsin ja Patrick Kanen varaamisten myötä. Tulevaisuuden menestystä aletaan jo valaa Jokiharjun varaan.

Kylmäpäinen nuorukainen on osoittanut, että itseluottamus ja pelitaidot riittävät NHL-tasolle jo teini-ikäisenä, ja kehittymisen suhteen kattoonkin on vielä matkaa. Hieno NHL-ura on vasta alkanut.

Tilastot: NHL.com, Corsica

Juttua muokattu 8.10.2018 klo 22.05: Korjattu Blackhawksin menestysvuosia kuvaavaa kappaletta. Vaihdettu Johnny Oduya Michal Rozsivalin tilalle paremmin kuvaavaksi esimerkiksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös