Jokerit teki seurahistoriaa – sadan pisteen Gilroy voiton takuumiehenä

KHL / Raportti
Jokereilla oli jälleen aihetta juhlaan.
Kuva © Mikko Taipale / Jokerit
Kaksi kovavireistä kohtasi tiistaina Tšeljabinskissa, ja voittajana kaukalosta poistui jälleen kerran Helsingin Jokerit. Helsinkiläisten 12. peräkkäinen voitto oli samalla uusi seuraennätys.

Voiton takuumiehinä toimivat tällä kertaa kaksi maalia iskenyt Matt Gilroy ja kauden kolmannen nollapelinsä pelannut Ryan Zapolski. Kun myös John Norman onnistui kertaalleen, kirjatiin Jokereille vierasvoitto lukemin 0-3.

Tasakentällisin myös Traktorilla oli omat mahdollisuutensa, mutta Jokereiden tulikuuma ylivoima oli sille ensimmäisessä erässä liikaa. Jokerit on tehnyt kolmen edellisen ottelunsa aikana 10 maalia, joista peräti kahdeksan on syntynyt ylivoimalla.

Vieraat aloittivat ottelun vauhdikkaasti, mutta saavat kiittää alun osumistaan Nick Baileniakin. Tappara-nutustakin tuttu pelaaja istui kaksi kertaa peräkkäin jäähypenkillä ottelun alussa, eikä helsinkiläisten tehokas ylivoima jättänyt kumpaakaan tilaisuutta hyödyntämättä.

Pahanteossa oli ensimmäisenä Gilroy, joka pääsi laukomaan vapaasti siniviivalta. Jesse Joensuu ja Peter Regin tekivät hyvää maskia, eikä Vasili Demchenko Traktor-maalilla voinut mitään. 23-vuotias venäläisvahti oli yksin myös muutamaa minuuttia myöhemmin, kun joukkueen puolustus antoi John Normanin lapioida rauhassa kiekon sisään maalin edestä.

Tämän jälkeen myös Jokerit viihtyi jäähypenkillä, mutta helsinkiläisten onneksi alivoima kesti.

- Saimme kyllä hyvän alun, mutta sitten jäähyilimme liikaa. Meidän täytyy vähentää boksissa istumista, kommentoi Gilroy erätaukohaastattelussa.

Toisessa erässä Jokerit pääsi kokeilemaan vaarallista ylivoimaansa kahden jäähyn verran, mutta ilman lisäosumia. Zapolski hoiti vieraiden maalilla Traktorin paikat, joten päätöserään lähdettiin samoissa lukemissa kuin toiseen. Kolmas erä oli maalivahtien näytöstä: molemmissa päissä nähtiin tukku näyttäviä torjuntoja.

Pitkä maaliton putki päättyi kuitenkin, kun Gilroy iski kolmannen erän lopulla toisen maalinsa. Osuma oli hyökkääjälle erityinen, sillä se oli hänen uransa sadas runkosarjatehopiste KHL:ssä. Gilroyn ilta oli vauhdikas, sillä toisen erän lopulla hän ehti säikäyttää jokerikannattajat poistumalla paikkailtavaksi pukukoppiin.

- Kahden maalin johto vieraissa on hyvä johto, ja silloin ei kannata hirveästi riskejä ottaa. Pelasimme järkevästi ja Zapolski otti tarvittavat kopit, summasi Jukka Jalonen ottelun jälkeen haastattelussa.

Seuraennätys oli konkarivalmentajan mielestä mukava bonus.

- Ei oikeastaan haettu ennätystä, vaan pyritään voittamaan ottelu kerrallaan. On silti hienoa, että ennätys on saavutettu. Se on vaatinut kovasti töitä joukkueelta.
Jokerit jatkaa seuraavaksi otteluitaan torstaina Lada Toljatin vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle