Pisteautomaatti SKA antoi Jokereille jälleen täydet pisteet

KHL / Raportti
Jokerit taisteli kovaa, ja se palkittiin torstaina Pietarissa.
Kuva © Pekka Rautiainen / Jokerit
Jutun otsikko voi kuulostaa hassulta, mutta fakta on, että Helsingin Jokerit on voittanut tänä vuonna kaksi ottelua ja molemmissa vastassa on ollut sarjakärki Pietarin SKA.

Viiden ottelun tappioputkessa seilanneilta Jokereilta ei paljoa odotettu kivenkovan SKA:n vieraana, ja avauserän jälkeen kotijoukkue näyttikin menevän menojaan. Supertähti Ilja Kovaltsuk osui avauserässä kahdesti ja kävi jo ensimmäisen täysosuman jälkeen tuulettamassa voitonriemuisesti vieraiden vaihtoaition edessä, mistä jokerikäskijä Jukka Jalonen ei luonnollisesti pitänyt. 

Jokerit sai kuitenkin kerättyä rivinsä toiseen erään, ja joukkue tuli tasoihin vain hieman yli kahdessa minuutissa toisessa erässä. Ensin Jesse Joensuu iski kavennuksen ja tämän jälkeen puolustaja Oliver Lauridsen, jota ei varsinaisesti tunne maalipyssynä, pääsi ohittamaan SKA-vahti Mikko Koskisen

Jokerit pääsi vielä ennen erän puoliväliä johtoon Tommi Huhtalan osumalla, mutta SKA ei ollut vielä valmis myymään nahkaansa. Jevgeni Dadonov toi kotijoukkueen 3-3-tasalukemiin, joten päätöserään lähdettiin jännittävistä asemista.

Kolmannessa erässä Jokerit meni menojaan. Illan sankariksi noussut Huhtala iski voitto-osuman, ja loppulukemat sinetöi Pekka Jormakka Peter Reginin hyvästä esityöstä. Jokerit katkaisi näin yllättäen tappioputkensa ja samalla kotijoukkueen pitkän voittoputken.

- Huusimme penkillä jo 3 sekuntia ennen loppua, ja huuto jatkui kopissa! Tosi tärkeä voitto, kommentoi Joensuu Jokereiden Twitterissä. 

Jokerit pelaa seuraavaksi kotonaan tiistaina, kun Barys Astana saapuu vieraaksi. Helsinkiläisille pisteet tuosta ottelusta olisivat pudotuspelitaistelun kannalta tärkeitä, sillä pelkästään SKA:ta voittamalla niihin ei mennä. 

- Pitää olla tosi ylpeä ryhmästä. Iso voitto henkisesti, saatiin tappioputki poikki ja palkinto hyvälle työlle, Jalonen kommentoi ottelun jälkeen Jokereiden Twitterin mukaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle