Hyvä kolmas erä ei tuottanut Jokereille tulosta - Metallurg vahvempi kotiareenallaan

KHL / Raportti
Roope Talaja oli näkyvässä roolissa Metallurg Magnitogorskia vastaan.
Kuva © Pekka Rautiainen / Jokerit
Helsingin Jokerit ei onnistunut kasvattamaan voittoputkeaan kolmen ottelun mittaiseksi, kun se kohtasi kauden kuudennessa ottelussaan Metallurg Magnitogorskin. Vierasjoukkue Jokerien kannalta ottelu oli kaksijakoinen, sillä ensimmäiset 30 minuuttia joukkue oli täysin Metallurgin jaloissa. Loppua kohden peli parani, mutta pisteet jäivät Magnitogorskiin 3-1-lukemin.

Jokerien lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä sivussa oli neljä hyökkääjää. Loukkaantumisten vuoksi kokoonpanon ulkopuolella olivat Jesse Joensuu, Tomi Mäki ja Sakari Salminen. Michael Keränen oli sivussa sairastumisen vuoksi.

Poissaolojen myötä puolustaja Jesper B. Jensen oli siirretty neljännen hyökkäysvitjan laitaan, jotta Jokerit sai täydet hyökkäysketjut kasaan.

Kotijoukkue Metallurg otti vahvasti pelin haltuun heti alussa. Jokerit joutui puolustamaan pitkiä aikoja omalla alueellaan, jolloin sen hyökkäyspeli jäi vähäiseksi.

Jokerien pelin rytmittäminen ei toiminut. Väsyneiden ja alivoimaisten hyökkäyksien päätteeksi kiekko päätyi nopeasti takaisin Metallurgin haltuun. Kotijoukkue pääsi usein vaihtamaan viisikkonsa kiekon kanssa, jolloin se hyökkäsi tuoreilla jaloilla.

Jokerit ei onnistunut keskialueella riistämään kiekkoja. Myös puolustusalueella oli vaikeuksia pysäyttää Metallurgin hyökkäyspeliä. Pitkien hyökkäysten myötä kotijoukkue oli selvästi hallitsevampi osapuoli.

Sergei Mozjakinin ja Danis Zaripovin tahdittämä Metallurgin hyökkäysvitja loi useita hyviä maalintekopaikkoja jatkuvalla syötöllä. Ansaittu avausmaali nähtiin toisen erän alussa. Mozjakin syötti ylivoimalla Jokerien neliön läpi Wojtek Wolskille, joka laukoi kiekon maaliin.

Vasta toisen erän viimeisellä kymmenellä minuutilla Jokerit pääsi toden teolla peliin mukaan, kun Metallurg hieman laski pelinsä tempoa. Muutamien onnistuneiden kiekkokontrollitekojen ja kiekonriistojen myötä Jokerit sai pitkiä hyökkäyksiä vastustajan alueella. Huippupaikkoja vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut vielä luomaan.

Jokerit sai otteen pelistä kolmannessa erässä

Roope Talaja tasoitti ottelun kolmannen erän alussa Peter Reginin hyvästä esityöstä. Erä oli muutenkin Jokereilta vahva. Joukkue lisäsi kiekkokontrollia merkittävästi, joten hyökkäykset vyöryivät koko kentän leveydeltä ja koko viisikon voimin.

Peliotteiden parantuminen ei kuitenkaan tuonut toivottavaa tulosta, sillä Jokerien tasoitusmaalin jälkeen Metallurg iski kahdesti. Denis Platonov ja Mozjakin viimeistelivät Metallurgin osumat kolmannessa erässä.

Jokerien pitkää vierasotteluiden sarjaa on jäljellä vielä yksi kamppailu, kun tiistaina vastaan asettuu Dinamo Riika. Kotikentällä helsinkiläisjoukkue nähdään ensimmäisen kerran tällä kaudella 17. syyskuuta.

» Lähetä palautetta toimitukselle