Zapolski torjui jo kauden yhdeksännen nollapelinsä.

Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokerit katkaisi tappioputkensa

Helsingin Jokerit kaatoi Traktor Tšeljabinskin ja katkaisi kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa. Ryan Zapolski torjui kamppailussa jo kauden yhdeksännen nollapelinsä.

Tiistai-illan taisto ei noussut viihdearvollisesti kovin korkealle tasolle. Etenkin kamppailun alussa isäntien hyökkäykset pysähtyivät toistuvasti siniviivalle avaustavasta riippumatta, eikä pelissä nähty päästä päähän -kiekkoilua. Kamppailussa jaettiin myös harvinaisen vähän rangaistuksia, kun ainoat jäähyt olivat Jokereiden pari kaksiminuuttista.

Jokerit pystyi muutaman kerran paineistamaan Traktorin ahtaalle ja loi maalipaikkoja lähinnä karvauspelillään. Helsinkiläisten viimeistely oli myös tehokkaampaa kuin muutamassa edellisessä ottelussa.

- Teimme muutamia virheitä puolustuspäässä ja ne maksoivat maaleja. Pelasimme kuitenkin uhrautuvasti ja taistelevasti, huokasi Traktorin valmentaja Anvar Gatijatulin.

- Voitto toki tärkeintä. Nollapeli: hyvä maalivahtipeliä ja puolustustustakin. Viidellä viittä vastaan puolet maalipaikoista tuli kiekonmenetyksistä, oli vähän vaikean näköistä ja sähläystä. Teimme kuitenkin selvästi vähemmistä paikoista enemmän maaleja kuin viimeksi, joten tehokkuus oli hyvä, summasi Jokereiden luotsi Jukka Jalonen.

Maalit erän alkuun ja loppuun

Jokerit sai tiistain otteluun unelma-alun, kun alkukauden tutkapari Eeli Tolvanen - Brian O'Neill onnistui karvauksessa heti ensimmäisellä minuutilla. Tolvanen petasi sentterilleen vetopaikan, eikä yhdysvaltalainen erehtynyt. Vitja oli koko ottelun ajan Jokereiden paras, ja loi eniten maalipaikkoja.

- Oliko se sitten Tolvasen ansoita vai mitä, mutta pitkään unessa ollut O'Neillin vitja heräsi nyt. He loivat puolet maalipaikoistamme, Jalonen sanoi.

Toisessa erässä puntit olivat varsin tasan, mutta Jokerit pystyi hieman paremmin saamaan kiekon sinisen yli. Isännät onnistuivat tekemään aivan erän lopussa tärkeän maalin, kun pystyhyökkäyksessä kiekko pelattiin toiseen aaltoon Pekka Jormakalle, joka täräytti lukemiksi 2-0.

- Hyvään paikkaan tuli maali, kun pääsimme kolmanteen erään kahden maalin johdossa. Täytyy kyllä sanoa, että syöttö oli tällä kertaa hienompi kuin maali, Jormakka mietti.

- Avauserässä he pelasivat laiturimme pois, emmekä päässeet oikein alueelle. Toiseen erään valmennus teki vähän muutoksia, mitkä toimivat.

Kolmannessa erässä Jokerit pääsi viimein vauhdilla alueelle ja Nicklas Jensen onnistui pujottelemaan loppulukemiksi 3-0. 

Jokereiden maalilla Ryan Zapolski pysäytti muutaman pahan tilanteen, vaikka ei urakkahommiin joutunutkaan.. Yhdysvaltalainen kuittasi illan työpanoksellaan jo kauden yhdeksännen nollapelinsä ja nousi KHL:n nollatilaston kärkeen. Isännät onnistuivat hyvin myös aloituksissa, kun voittoja tuli peräti yli 64 prosentin tehokkuudella.

Kolmoskentässä tiistaina viilettänyt Steve Moses sai toisessa erässä taklaustilanteessa osuman, eikä pelannut enää erän lopussa. Hän kuitenkin palasi kaukaloon kolmannessa erässä. Sen sijaan puolustaja Juho Rautanen ei pystynyt pelaamaan kamppailua loppuun.

- Mosesille tuli joku vamma, mutta ei niin paha, etteikö olisi voinut loppuun pelata. Tutkitaan sitä tässä tarkemmin. Rautanen ei voinut pelata loppuun, eikä varmaan pelaa ylihuomennakaan, Jalonen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Ottelukierros

Admiral - Jugra
11.30
Amur - Barys
11.30
Dinamo Mn - Lokomotiv
18.30
SKA - Red Star Kunlun
18.30
TsSKA - Avtomobilist
18.30
Vitjaz - Lada
18.30
Slovan - Metallurg Mg
20.00