Tosipelit alkoivat maali-iloittelulla – Jokereille niukka tappio

KHL / Raportti
KHL-pudotuspelit alkoivat vauhdikkaalla ottelulla Helsingissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit sai sunnuntain pudotuspeliavauksessa huomata, että Torpedo Nižni Novgorod ei aio päättää kauttaan helpolla. Tasainen maalijuhla päättyi tällä kertaa vieraiden voittoon.

Kahden erän jälkeen tasatilanteessa ollut ottelu olisi voinut päättyä kummalle tahansa, mutta Torpedo oli päätöshetkillä terävämpi. Aleksei Sopinin tekemä viides maali riitti Torpedolle, kun Jokerit joutui jäähypenkille loppuminuuteilla. 

Kymmenen maalin ottelu päättyi lopulta Torpedon 6-4-voittoon, ja vierasryhmä näytti olevansa erinomainen ja fyysinen jääkiekkojoukkue. Jokereiden puolustuksella ja maalivahti Henrik Karlssonilla ei ollut terävin päivänsä. Kun helsinkiläiset ottivat vielä hölmöjä jäähyjä, oli tuloksena tappio.

Jokerit tuli peliin kovalla tempolla, ja jo avauserä oli odotetunlaista fyysistä pudotuspelikiekkoa. Altavastaajaksi ennakoitu Torpedo kesti hyvin Jokereiden alun rynnistyksen ja käänsi tilanteen edukseen, kun sai mahdollisuuden. 

Linjatuomari vihelsi reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Jokereille hieman kyseenalaisen kaksiminuuttisen väärästä vaihdosta. Jokerit onnistui taistelemaan alivoimansa ilman takaiskuja, mutta joutui antautumaan käytännössä samaan aikaan kun Juhamatti Aaltonen liukui takaisin jäälle. Ottelusarjan avausmaalin teki vieraiden Nikolai Žerdev, joka hyödynsi jokerinelikon hetkellisen nukahduksen. 

Helsinkiläiset saivat lisää kylmää vettä niskaansa pari minuuttia myöhemmin, ja asialla oli jälleen sama mies. Tällä kertaa Žerdev sai keskialueelta komean rystyheiton suoraan lapaansa ja pääsi polkemaan karkuun jokeripuolustukselta, joka oli auttamatta myöhässä tilanteessa. Myös jokerivahti Karlsson oli voimaton, joten erätauolle siirryttiin vieraiden kahden maalin johdossa.

- Kaikki tiesivät, että ei voi jäädä märehtimään, vaikkei aloitus ollut hyvä, Jesse Joensuu summasi Viasatin erätaukohaastattelussa. 

Jokerit pääsi vielä rinnalle

Toisessa erässä riitti tapahtumia, ja maaleja tehtiin pudotuspelikiekkoon epätyypilliseen vauhtiin. Jokerit pääsi pelaamaan erän alkuun ylivoimaa, ja se tuotti tulosta, kun Joensuu hakkasi irtokiekon maalin edestä sisään. Jokereiden hyvä vaihe kuitenkin katkesi, kun vieraiden Kaspars Daugaviņš narutti hyökkäsypäässä koko jokeriviisikkoa ja ohitti Karlssonin. 

Kotijoukkue ei tästä kuitenkaan masentunut, vaan kavensi heti seuraavassa vaihdossa hieman onnekkaasti. Ville Lajunen lähetti kiekon kohti maalia, ja se pomppi Niklas Hagmanin jalasta ohi Torpedo-vahti Ilja Proskurjakovin

Jokereiden hyvä vire tuotti vielä tasoituksen hieman erän puolivälin jälkeen. Maalintekijänä oli jälleen Joensuu, ja tällä kertaa miehen viimeistely maalin kattoon oli harvinaisen komea, eikä jättänyt Proskurjakoville mahdollisuuksia. Vauhdikas toinen erä päättyi 3-3-lukemiin.

- Pääsimme paremmin peliin kiinni, mutta tämä oli epätyypillistä pudostuspelikiekkoa, jossa tuli paljon virheitä ja pelipaikkoja, Joensuu summasi Viasatille.

Päätöserässä maalintekokilpailu jatkui. Kokenut, harmaapartainen Aleksandr Frolov teki vieraiden neljännen osuman pienestä kulmasta. Vähän myöhemmin jokeripuolustus nukkui jälleen ja Sopin pääsi iskemään vieraiden viidennen osuman.

Jokerit kavensi vielä seuraavassa vaihdossa. Philip Larsen laittoi komean poikittaissyötön Peter Reginille, joka viimeisteli laadukkaasti. 

Tasoitus jäi kuitenkin haaveeksi, kun Joensuu istui jäähyllä loppuminuutit. Loppulukemat tyhjään maaliin viimeisteli Vjatšeslav Kulemin.

- Jatketaan eteenpäin, eikä laiteta minkään piikkiin tapahtumia. Erikoinen ottelu, paljon tapahtumia - ja vähän liikaa meidän päässämme. Ollaan nyt lyhyellä muistilla. Vastustaja oli juuri sellainen kuin odotimme, Atte Ohtamaa summasi Viasatin haastattelussa ottelun jälkeen.

Asetelmat on nyt haettu, ja otteluparin vääntö jatkuu tiistaina Helsingissä.

 - Paljon täytyy parantaa. Neljä tehtyä maalia kuitenkin. Pidetään se ja vähennetään omiin menneitä, Ohtamaa jatkoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle