Ryan Zapolski oli ohittamaton jo kolmatta kertaa putkeen.

Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokereiden tehohetki riitti - suomalaisvalmentajien taisto kääntyi Jaloselle

Kaksi tehtyä maalia ja Ryan Zapolskin kolmas perättäin nollapeli olivat Jokereiden voiton kulmakivet, kun helsinkiläiset ottivat jo 14. peräkkäisen voittonsa. 2−0-lukemin päättyneessä ottelussa nähtiin kaksi suomalaisvalmennuksessa olevaa joukkuetta, ja pelistä muodostuikin odotetun tiivis puolustusten taistelu.

- Voittaa pitäisi, kajahti Erkka Westerlundin tiivistys ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Hetkeä aiemmin Hartwall Arenan jäällä Jokerit oli voittanut Westerlundin valmentaman Salavat Julajev Ufan maalein 2−0. Voitto oli samalla Jokereiden 14. perättäinen.

- Olen erittäin tyytyväinen pelaajien taisteluilmeeseen ja sitoutumistasoon. Ei ollut missään tapauksessa helppo voitto. Laskin, että vastustajalla oli vain neljä maalipaikkaa, joka lienee jonkin sortin ennätys meillä, Jukka Jalonen kiitteli omiaan taiston tauottua.

Lähtökohdat otteluun olivat herkulliset: suomalaisvalmennukseen täksi kaudeksi siirtynyt suurseura Salavat Julajev Ufa tulisi yrittämään Jokereiden voittoputken katkaisua – vieläpä Jokereiden omilla aseilla eli joukkuepelillä ja tarkalla puolustuksella.

Juhlatunnelmaa nostatti vielä Jokereiden kapteenien illan kunniaksi ennen pelin alkua jäällä nähdyt entiset jokerikapteenit. Lopulta itse ottelu muodostui tarkaksi asemasodaksi.

- Molemmat joukkueet puolustivat todella hyvin ja tarkasti. Se oli meidän tarkoituskin, mutta ikävä kyllä hyökkäyksen tehokkuus jäi meillä puolestaan vajaaksi. Tähän lisättynä se harmillinen musta hetki toisessa erässä, niin tulos oli tämä, Westerlund harmitteli.

Mustalla hetkellä Westerlund viittasi aivan toisen erän lopussa nähtyyn tilanteeseen, jossa Jokerit pääsi kahdeksan sekunnin sisään iskemään kiekon kahdesti ohi Salavat-vahti Ben Scrievensin.

Ensin Eeli Tolvasen tarkka syöttö löysi Brian O'Neillin maalin edestä. O'Neillilla oli helppo työ siirtää kiekko Salavat maaliin. Jälkitilanteen seurauksena Jokerit pääsi lisäksi ylivoimalle, jonka se hyödynsi heti seuranneesta aloituksesta.

Kiekko ajatui Peter Reginille, joka kuljetti sen vauhdilla Salavat alueelle. Maalin eteen syötöksi tarkoitettu heitto muutti onnekkaasti suuntaa Salavat-puolustajan luistimesta ja yllätti Scrievensin. Näin myös nykyinen jokerikapteeni osui Jokereiden kapteenien illassa.

- Nuo kaksi maalia olivat meille tänään lopulta liikaa. Emme saaneet kolmanteen erään enää sellaista energiatasoa, mitä voittaminen olisi tänään edellyttänyt. Onnittelut toki Jokereille voitosta sekä koko alkukaudesta, Westerlund tuumi.

O'Neill ja Tolvanen jälleen voiton takuumiehet

Jokeriotteluiden jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa on viime aikoina kuultu yksi kysymys huomattavasti muita tiuhempaan: miksi Jokerit on niin hyvä, että se voittaa illasta toiseen?

- Perustekeminen on kunnossa jokaisella pelaajalla. Lisäksi erikoistilannepelaaminen, varsinkin alivoima, on ollut lähes täydellistä tämän voittoputken aikana. Siihen lisättynä Ryan Zapolski maalissa, joka on varmasti ottanut ne vähätkin paikat mitä häntä kohti on tullut, niin siinä ne syyt oikeastaan ovat, Jalonen kertoili näkemyksiään.

Jokereiden materiaalin laajuudesta ja joukkueen yhtenäisyydestä huolimatta, ovat kaksi miestä vastanneet pitkälti joukkueen onnistumisista hyökkäyspäässä eli O'Neill ja Tolvanen. Kaksikko oli tänäänkin mukana osumassa, joka jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.

- En tiedä yhtään, mitä siinä lopulta tapahtui. Olin niin väsynyt vaihdon jäljiltä, että olen onnellinen, että sain maalin tehtyä, sanoi O'Neill viitaten Jokereiden avausmaaliin.

Tilanteessa Henri Ikosen luistin osui Salavat-puolustaja Maxim Goncharovia korvan seutuville vain hetkeä ennen maalia, ja seurauksena oli molemmin puoleista nujakointia maalin jälkeen.

Vaikka Jokereiden ketjut ovat alkukauden aikana vaihdelleet, on O'Neill pelannut valtaosan ajasta juuri Tolvasen kanssa. Pelaamistaan alkukauden aikana O'Neill kuvailee luonnolliseksi.

- Olen tottunut pelaamaan keskellä ja se sujuu minulta mielestäni hyvin. Totta kai auttaa paljon, että meillä on joukkueessa paljon hyviä laitahyökkääjiä ja että olen saanut pelata ketjukavereiden kanssa, joilla on poikkeuksellisen korkea peliäly, mies sanoi viitaten juuri Tolvaseen.

Vastustajajoukkue Salavatin leirissä tilanne ei ole läheskään yhtä ruusuinen kuin Jokereissa tällä hetkellä. Voittamiseen tottuneessa seurassa alkukauden 11 voittoa 22 pelistä ei ole läheskään, mitä seurajohto on odottanut.

- Voitosta taisteleminen ei tässä seurassa riitä, vaan niitä voittoja on tultava. Onnistuneella pelillä ei paljoa ole merkitystä, jos voittoa ei tule. Eikä tämä ollut meiltä tänään edes parasta peliä, Westerlund tuskaili.

Jokereillakin on edessään todellinen testiviikko, kun ensin tiistaina se kohtaa itäisen konferenssin ykkösjoukkueen, Ak Bars Kazanin, ja lauantaina puolestaan vieraskentällä koko KHL:n tämän hetken mahtiseura Pietarin SKA:n.

Varmaa on, että jos helsinkiläisseura selvittää myös nämä kamppailut voitokkaasti, nousee ihmettely Jokereiden pelin erinomaisuudesta vielä aivan uusiin mittasuhteisiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Ottelukierros

Dinamo Mn - HK Sotši
17.00
Dinamo Msk - Neftehimik
17.00
Dinamo R - Torpedo
17.00
Lokomotiv - Severstal
17.00
SKA - Ak Bars
17.00