Mika Niemi tarjoili rystyllä hienon syötön Sakari Salmisen voitto-osumaan.

Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokereille kolmas voitto putkeen - Salminen taiteili komean voittomaalin

Helsingin Jokerit sai vieraita Kiinasta, kun ensimmäistä kauttaan KHL:ssä pelaava Red Star Kunlun vieraili Helsingissä. Jokerien peli oli alkua lukuun ottamatta jälleen tukkoista, mutta se onnistui silti nappaamaan tärkeät kolme pistettä 3-2-lukemin.

Jokerit päätti kolmen ottelun kotiputkensa voittoon. Voitosta huolimatta Jokereille on edelleen paljon työstettävää pelinsä kanssa. Otteet ailahtelivat jälleen.

− Meillä oli vaikeuksia etenkin toisessa erässä. Otettiin jäähyjä, ja kiekollinen peli ei toiminut, Jokerien päävalmentaja Jukka Jalonen totesi ottelun jälkeen.

− Ei oikein löydy tasaisuutta ja jatkuvuutta pelistä toiseen, hän jatkoi.

Jokerit tuli terävästi ottelun alkuun. Kotijoukkue piti pelin temmon kovana, liikutti kiekkoa nopeasti pelaajalta toiselle ja paineisti aktiivisesti. Kunlun vain tyytyi roiskimaan kiekkoa pois alueeltaan.

Hyvä alku palkittiin ylivoimalla, kun perjantaina kolmen vuoden jatkosopimuksen Jokerien kanssa tehnyt Peter Regin laukoi Chay Genowayn esityöstä kiekon maaliin. Hyvään vireeseen päässyt Regin venytti maaliputkeaan jo kolmen ottelun mittaiseksi.

Erän edetessä myös vierasjoukkue Red Star sai pelistä kiinni. Se hidasti tempoa kiekottelemalla verkkaisesti omalla alueellaan, ja siten Jokerien alkurynnistys hieman laantui.

Jokerit kadotti alun hyvän otteen

Terävän ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen Jokerit ei enää päässyt samalle tasolle, vaan kotijoukkueen peli oli hieman väkisin puurtamista, mikä on leimannut sen otteita koko kauden ajan.

Myös jäähyt sekoittivat Jokerien pelaamista. Toisessa erässä se otti kolme kahden minuutin rangaistusta, eikä Red Starin tehokas ylivoima jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Joukkueen suomalaispuolustaja Janne Jalasvaara ohjasi Jokerien alivoimanelikon keskeltä Red Starin tasoituksen toisen erän puolessa välissä.

Kolmannen erän maalit takasivat lopulta kotivoiton

Jokerit jatkoi tehokkaita otteitaan ylivoimalla. Genoway vastasi jälleen esityöstä, kun Pekka Jormakka latoi irtokiekon maalin edestä sisään.

− Alivoimalla teimme muutaman virheen, ja se oli tänään ratkaisu, Red Starin päävalmentaja Vladimir Jursinov jr harmitteli.

Jokerit lisäsi johtoaan muutama minuutti myöhemmin, kun Sakari Salminen teki Mika Niemen komeasta syötöstä maalin.

− Hieno syöttö Niemeltä, ja vedin suoraan siitä. Onneksi meni maaliin, Salminen sanoi.

Johtoasemassa pelaaminen oli Jokereille kuitenkin jälleen hankalaa. Hermostunut kiekollinen peli johti heikkoihin syöttöihin ja kiekonmenetyksiin.

Red Starin toinen kokoonpanossa ollut suomalaispelaaja Tuukka Mäntylä toi vierasjoukkueen maalin päähän. Hyvästä painostuksesta ja maalipaikoista huolimatta Red Star ei kuitenkaan onnistunut tasoittamaan, ja voitto kirjattiin Jokereille lopulta 3−2.

− Lopussa oli vähän paniikkia. Päästettiin se yksi maali ja sen jälkeen herpaannuttiin. Menetettiin kiekkoja tyhmissä paikoissa, Salminen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Ottelukierros

Metallurg Nk - Torpedo
2 - 4
Sibir - HK Sotši
3 - 1
Avangard - Spartak
3 - 2
Jugra - Slovan
2 - 1
Salavat Julajev - Ak Bars
4 - 2
Traktor - Neftehimik
6 - 0
Metallurg Mg - Lada
5 - 3
Dinamo Mn - Amur
3 - 0
Dinamo R - Admiral
3 - 2