Lada karkasi kävelymiehiltä

KHL / Raportti
Lada karkasi avauserässä kahden maalin karkumatkalle.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsinkiin vierailulle saapunut Lada Toljatti otti tiistai-illan ottelun parissa ensimmäisessä erässä vaisusti esiintyneeltä jokerinipulta aseet pois. Ladan kolmen maalin karkumatka oli liikaa, eikä Jokereiden päätöserän kiri riittänyt kuromaan eroa kiinni.

Lada Toljatti oli saapunut Helsinkiin toimivalla taktiikalla. Alussa se tyrehdytti Jokereiden rynnistyksen ja sai samalla oman pelinsä rullaamaan. Vieraiden tiiviinä pysynyt nippu aiheutti karvauksellaan Jokereille vaikeuksia päästä omista pois. Ladan ansioksi on luettava myös erinomaisesti pyörinyt ylivoima, joka pystyi luomaan useita vaarallisia paikkoja.

Jokerinippu ei saanut peliään käyntiin parissa ensimäisessä erässä, joissa isäntäjoukkue näytti lähinnä aneemiselta. Etenkin vieraiden avauserän loppupuolen pari maalia lamaannuttivat helsinkiläiset. Kovin railakasta Ladan hyökkäyspeli ei ollut missään vaiheessa, mutta toisaalta vieraat puolustivat helsinkiläiset pois ykkössektorilta.

- Vastustaja oli energisempi ja liikkui paremmin, niin silloin se näyttää tuolta. Kun he vielä saivat avauserään pari maalia, niin vaikeaa oli, huokasi jokeripakki Atte Ohtamaa.

Päätöserässä erässä Jokerit heräsi vielä taistelemaan kolmen maalin tappioasemassa, mutta läpi ottelun varmasti torjunut Ladan maalivahti Edgars Masalskis venyi ratkaiseviin torjuntoihin, ja vei joukkueensa voittoon.

- Alussa emme olleet ihan varmoja, että voimmeko edes pärjätä. Pysyimme kuitenkin mukana ja saimme pari maalia, mikä loi meille uskoa, totesi Ladan päävalmentaja Artis Abols.

- Alku oli avointa, ja kaveri huomasi, että voi pärjätä. Siinä sitten kaveri innostuu, ja omille tulee pakonomainen puserrus päälle, jokeriluotsi Erkka Westerlund yhtyi kollegansa näkemykseen.

Jokerivalmennus harmitteli epäonnistunutta valmistautumista

Jokerit lähti tiistai-illan taistoon hyökäten. Vieraat kuitenkin pystyivät ohjaamaan helsinkiläisten tilanteet laidoille. Jokerit pystyi laukomaan lähinnä viivasta, kun maalin lähelle ei ollut asiaa.

Vähitellen vieraat saivat omaa hyökkäyspeliään käyntiin ja saivat pelistä otetta. Tulosta tuli ylivoimalla, kun Tobias Viklund sai kärkikarvaajan polvisuojista paluukiekon, ja toimitti sen maalille Aleksandr Bumaginin ohjattavaksi.

Heti ylivoimamaalin jälkeen illan tähti Vasili Streltsov polkaisi väkevästi laidalta ylös. Syöttö toiselle puolelle avasi ylipelanneen Riku Heleniuksen takana aivan tyhjän maalin, mihin syöttäjän kaksoisveljellä Aleksandrilla oli helppo laukoa.

Ladan karvaus toimi ajoittain hyvin, ja Jokereilla oli suuri vaikeuksia päästä ohi hyvillä etäisyyksillä karvanneen Lada-nipun. Paineistus palkittiin heti toisen erän alussa, kun Vasili Steltsov ryösti kiekon tanskalaispakkiparilta Jesper Jensen - Philip Larsen, ja nosti hienosti rystyllä maalin kattoon.

Kolmannessa erässä komento muuttui, kun Jokerit heräsi taistelemaan. Isännät veivät erää selvästi, mutta Masalskis ei antautunut kuin kertaalleen. Täten pisteet matkasivat Venäjälle.

- Lada oli energisempi ja valmiimpi. Valmistautuminen meni pieleen, mistä vastuu kuuluu eniten valmennukselle. Tässä kuuden kotiottelun sarjassa on menty vähän ees-taas. Saimme ison voiton sunnuntaina Kazanista, mutta emme näköjään toipuneet siitä. Pitää käydä läpi, mitä voitaisiin tehdä jatkossa. Fiilis on, että puserossa olisi ollut tavaraa, homma oli enemmän henkisellä puolella, mietti Westerlund.

HIFK-legenda Lada-kuskina

Ladan riveissä suomalaisverta edustaa maalivahtivalmentaja Sakari Lindfors. HIFK:ssa kannuksensa luonut entinen huippuvahti viihtyy Venäjällä.

- Vertaisin Toljattia Espooseen. Lähiöitä riittää, mutta varsinaista keskustaa tai kummempaa tekemistä ei ole. Asunto on kuitenkin tasokas ja olen viihtynyt hyvin.

- Tämä peli jännitti kyllä eniten tällä kaudella. Hienoa päästä pelaamaan Helsingissä, ja onhan se hienoa voittaa Jokerit, joka on vielä sarjan kovimpia joukkueita.

Ja kun joukkueen nimi on Lada Toljatti, on yksi kysymys väistämätön:

- Ladallahan sitä siellä ajellaan, virnisti Lindfors lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle