HK Sotši taas mörkönä Jokereille – Jalonen: "Meillä meni paskat housuun"

KHL / Raportti
Jokereiden kolmannen erän vaisu esitys sai Jukka Jalosen miettieliääksi.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit pelasi HK Sotšia vastaan kaksi erää kurinalaisesti ja suoraviivaisesti, mutta kolmannen erän johtoasemassa joukkueen peli sekosi. Ottelun jälkeen Jukka Jalonen syytti omiaan pelkuruudesta.

Vierasjoukkue HK Sotši on ollut Jokereille KHL:ssä miltei ylitsepääsemätön vastus. Sotši oli voittanut neljä edellistä peliään Jokereita vastaan, ja viides putkeen kilahti keskiviikkoiltana Helsingissä.

Olympiakaupungin joukkue voitti tasaisen ottelun lopulta jatkoajan jälkeen lukemin 2-3. Ratkaisevan maalin ohjasi Denis Tolpeko jatkoajan toisella minuutilla. Vierasjoukkue hallitsi ottelun loppua, joten voitto oli ansaittu.

- Sotši on ollut meille erittäin inhottava vastustaja. En oikein tiedä, miksi me emme pysty heitä voittamaan. Hyvä joukkue heillä on totta kai. He puolustavat hyvin ja kamppailevat paljon, mutta jotenkin meidän on vain erityisen vaikea hyökätä heitä vastaan, Pekka Jormakka kertoi pelin jälkeen.

Jokerileiriä tappio harmitti erityisesti sen takia, että kotijoukkue hallitsi peliä kahden ensimmäisen erän ajan. Tiivisti puolustaneella helsinkiläisjoukkueella oli peli täysin näpeissään. Kolmas erä oli kuitenkin selvästi Sotšin, joten vierasjoukkue nousi lopulta rinnalle ja ohi.

- Pelasimme tänään kaksi erää kohtalaisen hyvin. Kolmannen erän alku oli meiltä todella huono. Pelasimme pelokkaasti, emme uskaltaneet pitää kiekkoa, emme uskaltaneet hyökätä, emme uskaltaneet ampua, emme uskaltaneet syöttää, Jukka Jalonen kritisoi omiaan.

- Sitä pitää kysyä pelaajilta, miksi näin kävi? Emme me pelkää voittaa, emme edes tiedä, mitä se voittaminen on. Me pelkäämme hävitä. Meillä meni paskat housuun, Jalonen jatkoi.

Jormakan paluu

Kuukauden ja 11 peliä sivussa otteluista ollut Jormakka oli ottelun jälkeen tyytyväinen siitä, että hän pääsi loukkaantumisen jälkeen kaukaloon. Heikko kolmas erä harmitti luonnollisesti myös jokerilaituria.

- Intoa oli tänään paljon, lähes yhtä paljon kuin pikkupojalla. Oli hienoa palata tänään kaukaloon. Intoa oli ehkä liikaakin välillä, ja pelistäni puuttui sen myötä järkeä, Jormakka kertoi.

- En oikein tiedä, mitä kolmannessa erässä tapahtui. Pelasimme kaksi erää hyvin. Kolmannessa erässä luovuimme turhaan kiekosta ja passivoidumme, kun olisi pitänyt jatkaa samalla tavalla kuin aiemminkin. Harmittaa, että hukkasimme pelimme.

Työmiesten ilta

Jokerit hallitsi avauserää, ja joukkue siirtyikin 1-0-johtoon erän puolivälissä. Helsinkiläisten valmennusjohto on peräänkuuluttanut joukkueeltaan suoraviivaisuutta ja osumia maalinedustalta, nyt pyyntöön vastasi osumallaan Tomi Mäki.

Mäki oli omalla paikallaan maalin edessä, mistä laituri rusikoi oman ohjauksensa jälkeisen paluukiekon ohi Konstantin Barulinin.

Tasaisessa toisessa erässä Jokerit päästi Sotšin mukaan ottelun ottamalla ennen erän puoltaväliä kaksi turhaa rangaistusta perättäin. Mika Niemen rangaistuksen kotijoukkue vielä kesti, mutta Oliver Lauridsenin jäähyn aikana vierasjoukkue tasoitti ottelun Igor Levitskyn maalilla.

Jokereiden haalariosasto taisteli kotijoukkueen uudelleen johtoon vielä toisen erän lopulla, kun Petteri Wirtanen värkkäsi maalin Marko Anttilan esityöstä.

Kolmannessa erässä pelin kuva puuttui, kun Sotši otti pelin täysin hallintaansa. Lopulta tasoitusmaali tuli hieman halvalla tavalla, kun Levitsky huiputti ensin Topi Jaakolan ja veivasi vanhanaikaisella kiekon ohi hölmistyneen Ryan Zalposkin. Vierasjoukkue hallitsi myös pelin ratkaisutta jatkoaikaa. 

-Me ei uskallettu pelata, kuten osaamme. Se harmittaa, että roiskimme kiekkoa, kun vain pitäisi siirtää kiekko pois paineen alta. Ei tuossa kolmannen erän pelaamisessa ollut mitään järkeä. Olemme tähän saakka lähestyneet tilannettamme positiivisesti, nyt pitää ehkä miettiä muita keinoja, Jalonen pohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle