Perussuoritus riitti Jokereille - "Huomenna oltava parempia"

KHL / Raportti
Brian O´Neill ja Tommi Huhtala osuivat molemmat Jokereille.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit otti selkeän 3-0 voiton Dinamo Riikasta joukkueiden back-to-back otteluiden ensimmäisessä osassa. Päävalmentaja Jukka Jalonen myönsi, että joukkueella oli tänään myös tuuria matkassa.

Tapaninpäivä houkutteli paikalle lähes Hartwall Arenaan 9500 katsojaa, mutta Jokereiden ja Riikan Dinamon välinen kamppailu ei suuria jääkiekkoelämyksiä tarjonnut. Rutiinisuoritus riitti Jokereille kuitenkin selkeään 3-0 voittoon

- Kiekonmenetyksiä tuli meille liikaa. Niiden takia olisimme saattaneet muutaman maalin päästää. Tällä kertaa tämä onneksi riitti, mutta huomenna meidän täytyy parantaa, sanoi jokerivalmentaja Jukka Jalonen viitaten joukkueiden huomiseen revanssikamppailuun.

Samaa mieltä oli myös Jokereiden puolustaja Chay Genoway, joka löysi positiivisia merkkejä niin omasta kuin vastustajan pelistä

- Heillä on hyvä rakenne pelissä ja pelaajat ovat pääsääntöisesti oikein sijoittuneita. Saimme kuitenkin heidän keskialueen muodostelmaansa rikottua, jonka ansiosta pääsimme hyvin hyökkäysalueelle, kanadalaispuolustaja mietti.

Jokereiden osalta paras vaihe ottelussa osui heti avauserään. Joukkue poistuikin erätauolle 2-0 johto mukanaan Sakari Salmisen ja Brian O´Neillin saatua kiekon Dinamon maaliin

- Teimme muutaman helpon virheen omalla alueella ja he saivat niistä kaksi maalia heti alkuun, Dinamon päävalmentaja Normunds Sejejs harmitteli

- Hyvä alku meille ja hyvä ensimmäinen erä, näki puolestaan Jalonen

Ensimmäisen erän vauhti laski selkeästi toiseen ja kolmanteen erään. Lisämaaleja nähtiin ottelussa vain yksi, kun Tommi Huhtala ohjasi kiekon luistimellaan ohi dinamovahti Janis Kalninsin. 

Jokereilla oli kuitenkin myös onnea matkassa, kuten Jalonen toi esiin lehdistötilaisuudessa. Kolmesta tolpasta ja muutamasta vaarallisesta paikasta huolimatta Dinamo ei tänään saanut kiekkoa jokerimaalilla pelanneen Ryan Zapolskin taakse.

- Kauden ensimmäinen nollapeli, tosin osin onnella ja tolppien avustuksella, mutta olemme tähän erittäin tyytyväisiä, Jalonen myhäili.

Se, että Dinamo asettuu Jokereita vastaan seuraavan kerran, ei Jalosta paljoa hetkauttanut, vaikka myönsikin, ettei tällaista tilannetta ole monesti ollut

- Ei sitä ole paljoa vielä mietitty, vaikkei tällaisia peräkkäisiä otteluita ole ainakaan tällä kaudella vielä ollutkaan. En usko, että se kauheasti muuttaa mitään. Kuten sanoin, on meidän pelattava huomenna paremmin.

"Erityinen hetki päästä pelaamaan veljeni kanssa"

Jokeripuolustaja Genowaylle Dinamo-ottelu oli vasta toinen miehen pitkän loukkaantumisen jälkeen. Hän pelasi seitsemäntenä puolustajana ennen joulua Jokereiden vieraskiertueen päätösottelussa Sibir Novosibirskiä vastaan.

- Hieman ruosteessa on kroppa ollut itsellä nämä kaksi edellistä peliä. Uskoisin kuitenkin, että kun pääsen jälleen mukaan tähän rytmiin niin hyvä tästä vielä tulee.

Hänelle illan Dinamo-kamppailu jäi vuoden viimeiseksi jokeripaidassa, sillä mies lähtee huomenna pelaamaan Kanadan maajoukkueen mukana Spengler-cupiin. Hän myöntääkin, ettei päätös lähteä ollut helppo

- On todella vaikeaa lähteä ja jättää joukkue pelaamaan huomenna ilman minua. Onneksi meillä on kuitenkin kahdeksan puolustajaa, jotka pystyvät pelaamaan, niin sen puolesta minun on mahdollista lähteä.

- Itselleni kuitenkin on todella erityinen tilanne, että pääsen pelaamaan veljeni (Colby Genoway) kanssa Kanadan maajoukkueessa, joten en voinut kieltäytyä tästä tarjouksesta.

Niin puolustajien kuin hyökkääjien osalta Jokereiden ketjut ovat eläneet voimakkaasti läpi kauden, eikä vakiintuneita ketjukokoonpanoja ole tahtonut löytyä. Genowaytä tämä ei kuitenkaan ole haitannut

- Pyrimme olemaan oikeastaan sellainen yksikkö puolustuksessa, että kaikki pystyvät pelaamaan kaikkien kanssa. Totta kai se on erilaista, että pari saattaa vaihtua lähes joka vaihdossa.

Jokereiden otteluohjelman myötä pelaajien jouluaika jäi todella lyhyeksi. Liekö tästä johtuen, myös Genoway myöntää, ettei hänen jouluunsa kuuluneet suomalaiset jouluperinteet

- Enimmäkseen sitä juhlittiin joulupäivänä, kun Suomessa ymmärsin, että suurempi juhlinta tapahtuu jo aattona. Isäni ja hänen ystävänsä ovat kuitenkin tulossa käymään Suomessa pian, joten eiköhän silloin päästä saunaan asti, mies naurahtaa haastattelun lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle