Petteri Wirtanen pääsi Jokereiden juhlaillassa juhlimaan itsekin, kun hänen kauden avausmaalinsa näki päivänvalon.

Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokerit sai haluamansa syntymäpäivälahjan

Illan kamppailu Dinamo Minskiä vastaan oli Jokereille erityinen, kun 27.10.1967 perustettu helsinkiläisseura juhlisti 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Keski-ikäistynyt kotijoukkue palasi lopulta voittokantaan lukemin 2-0 hallituaan ottelua kaksi ensimmäistä erää ja kestettyään kolmannessa Dinamon rynnistyksen keski-ikäisyyteen kuuluvalla varmuudella.

Vanha klisee "pelipäivä on juhlapäivä" sai Jokereiden kohdalla tänään aivan uuden merkityksen, kun illan ottelussa juhlistettiin helsinkiläisseuran 50-vuotista taivalta. Katsojille oli hallilla tarjolla kakkukahvit, kotijoukkue pelasi juhlapaidoissa ja ennen ottelua palkittiin Otakar Janecky kannattajien valitsemana kaikkien aikojen Jokerina.

Kolmen ottelun tappioputkessa otteluun lähtenyt kotijoukkue sai lopulta haluamansa syntymäpäivälahjan, kun 3 pistettä jäi Helsinkiin Jokereiden 2-0-voiton myötä.

Juhlapelin sankareina toimivat ensimmäisessä erässä osuneet Brian O´Neill ja Petteri Wirtanen sekä jo kauden kuudennen nollapelinsä pelannut maalivahti Ryan Zapolski.

- Voiton myötä totta kai loistava fiilis jäi. Henkilökohtaisesti on niin pitkä poissaolo tässä taustalla, ettei ihan pelikunto ole vielä parhaimmillaan. Joukkue onneksi on pelannut ja pelasi myös tänään niin hyvin, että siihen on helppo tulla mukaan, Wirtanen kommentoi Viasatille ottelun päätteeksi.

Maaleitta jäämisestä huolimatta Dinamo ei päästänyt Jokereita missään tapauksessa helpolla. Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen totesi jo ennen kamppailua, että vastassa on taatusti vahva ja työteliäs joukkue, ja tätä Dinamo myös oli.

Dinamo puolusti tunnollisesti omalla alueella ja voitti läpi ottelun lähes kaikki kaksinkamppailut omassa päädyssään. Näin Jokereiden pitkät hyökkäykset jäivät vähiin ja peli aaltoili päästä päähän.

Jokereiden parhaat paikat syntyivätkin kulmapelin sijaan suorista hyökkäyksistä. Parhaat esimerkit tästä ovat luonnollisesti Jokereiden avauserän täysosumat, jotka molemmat syntyivät suorasta hyökkäyksestä.

Näiden lisäksi esimerkiksi Marko Anttilalla oli toisessa erässä loistava paikka lisätä Jokereiden johtoa suoran hyökkäyksen päätteeksi.

- Kaksi erää pelasimme kiekollisesti oikein hyvin. Vielä pitää parantaa paineen alla hyökkäämistä, ettei se mene roiskimiseksi, totesi päävalmentaja Jalonen.

Jokerit jälleen kiekollisen pelin valtias

Tappiopeleistä huolimatta Jokerit on ollut kiekollisesti parempi joukkue lähes jokaisessa pelissään tällä kaudella. Niin se oli myös tänään, kolmatta erää lukuun ottamatta.

Vaikka Dinamo onnistui päästä kiekon kanssa hallitusti Jokereiden kärkikarvaajan ohi, jäivät joukkueen hyökkäykset usein keskialueelle ryhmittyneeseen jokeripuolustukseen tai muodostuivat yksittäisen Dinamo-hyökkääjän nousuiksi alivoimaisena.

- Olen tyytyväinen joukkueen puolustuspeliin. Se oli meille iso teema tätä iltaa varten, kun viime pelissä on mennyt liikaa maaleja omiin. Puolustus parantui kyllä, mutta vielä on siinäkin töitä tehtävänä, Jalonen kommentoi.

Jalosen puheisiin on helppo yhtyä, sillä olisi vähättelyä sanoa, etteikö Dinamo olisi onnistunut luomaan pelissä lainkaan tekopaikkoja jokerimaalille. Kuten omassa päässäkin, Dinamo oli todella vahva myös Jokereiden puolustusalueella ja sai voitetun kulmapelin myötä luotua tukun vaarallisia maalipaikkoja.

Esimerkiksi avauserässä Dinamo sai kahdesti lähes peräkkäin kiekon pelattua voitetusta kulmapelistä aivan Zapolskin vartioiman jokerimaalin eteen unohtuneelle hyökkääjäälle, mutta Zapolski ja vieraiden huolimattomuus pelasti Jokerit takaiskuilta.

Kolmannessa erässä joukkueiden osat vaihtuivat kuin salamaniskusta: Dinamo hallitsi kiekkoa ja Jokerit keskittyi käytännössä pelkkään oman alueen puolustamiseen. Tämä huomioitiin myös jokerileirissä:

- Kolmas erä oli meiltä selviytymistä. Dinamo pelasi vahvaa häirintäpeliä, emmekä me saaneet kiekollisesti enää mitään aikaan, Jalonen harmitteli.

Aktivoituneesta karvauksesta ja parantuneesta kiekollisesta pelistä huolimatta Dinamo jäi kolmannessa erässä kuitenkin käytännössä täysin ilman vaarallisia paikkoja. Näin Jokerit palasi voittokantaan keski-ikäisyyteen kuuluvalla varmuudella kolmannen erän vaikeista hetkistä huolimatta.

- Nollapeli ja voitto, mikäs sen parempaa, niputti Jalonen illan päällimmäiset tunnelmat jokerileiristä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Ottelukierros

Admiral - Neftehimik
12.30
Red Star Kunlun - Ak Bars
14.30
Lada - Jugra
18.00
Severstal - Barys
19.00
Torpedo - Sibir
19.00
Spartak - Dinamo Msk
19.30
Vitjaz - Lokomotiv
19.30
Slovan - SKA
20.00