Sallinen punnersi pohjat Jokereiden voitolle

KHL / Raportti
Kurtis McLean iski lauantaina kauden avausosumansa.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Jokerit jatkoi vahvoja otteitaan lauantaina, kun Atlant Mytištši kaatui Helsingissä maalein 4-2. Voitto ratkesi virheettömään ja tiiviiseen puolustuspeliin sekä tehokkaaseen maalintekoon. Ratkaisijoita löytyi neloskenttää myöten.

Jokerit nappasi lähes täyteen pakatun kotihallinsa iloksi vakuuttavan kotivoiton, kun Atlant Mytištši taipui maalein 4-2.

Kotijoukkue käytti maalipaikkansa tehokkaasti, eikä Atlantin avauserän vahva liike riittänyt ottelun loppuun asti. Erkka Westerlundin mukaan lauantain vastustaja oli aiempiin verrattuna hieman erilainen.

− Vastustaja oli todella aggressiivinen ja työteliäs. Tasakentällisin peli oli tasaväkistä, mutta onneksi saimme tehtyä neljä maalia hyvän maalivahdin taakse, Westerlund kuvaili.

Atlantin aktiivinen karvaus tuotti vieraille illan avausmaalin, kun Sergei Šmeljov iski Matt Gilroyn syötöstä vieraat 0-1-johtoon alivoimalla.

− Tiedettiin kyllä, että he ovat aktiivinen joukkue, mutta emme ehkä olleet ihan valmiita alusta asti, Westerlund summasi.

Westerlund piti joukkueensa esitystä ehjänä, mutta toivoi rohkeampaa pelaamista johtoasemassa.

− Muuten hyvä, mutta kolmannessa erässä pelistä tuli vähän rauhatonta. Meidän pitää pystyä pelaamaan aktiivista hyökkäyspeliä myös johtoasemassa, Westerlund pohdiskeli oppimisen paikkoja.

Jokereiden tehokkuus ratkaisi ottelun

Jokerit kuittasi ottelun avauserän loppupuolella tasoihin ja siirtyi vain pari minuuttia myöhemmin ohi Niko Kapasen sekä Kurtis McLeanin maalin edestä tekemillä osumilla. McLeanin 2-1-maali oli kokeneelle hyökkääjälle kauden ensimmäinen ja vasta toinen tehopiste. Jere Sallinen teki yhdessä Semir Ben-Amorin kanssa vahvan esityön punnerrettuaan kiekon maalin eteen.

− Semir toi kiekon hyvin sisään, ja se pomppi minulle. Yritin siitä vaan jotenkin kääntää maalille, onneksi "Mäkki" löi sisään. Tärkeä maali meidän ketjulle ja koko pelille, Sallinen iloitsi nelosketjun onnistumista.

Jokerit käänsi ottelun edukseen toisessa erässä, ja käytti maalipaikkansa erittäin kovalla prosentilla Petr Koukalin ja Steve Mosesin viedessä sinipaidat jo 4-1-johtoon. Atlant pääsi puolestaan pelaamaan viidellä kolmea vastaan ylivoimaa lähes kaksi minuuttia, tuloksetta. Tasaisesta ottelusta kertovat myös varsin laihoiksi jääneet laukaisutilastot.

− Molemmat joukkueet blokkasivat ja puolustivat hyvin, joten ei ihmekään että laukaukset jäivät vähiin. Vastustaja oli todella työteliäs, Sallinenkin komppasi Westerlundia.

Ottelun omituisin tapahtuma nähtiin kolmannessa erässä, kun Atlant-hyökkääjä Nikita Sošnikov taklasi Atte Ohtamaata vihellyksen jälkeen. Pienen pystypainin ja todella pitkän tuomarineuvottelun jälkeen jäähypenkillä istui kolme jokeripelaajaa ja kaksi Atlantin miestä. Heidän joukossaan myös Sallinen, joka ei tuntunut tietävän syytä jäähylleen.

− Semir siitä sai jäähyn varmasti ihan aiheestakin. En kyllä tiedä, mistä ne minulle siitä jäähyn keksivät, Sallinen naureskeli ottelun jälkeen.

Jokereiden kotiotteluputken viimeinen ottelu pelataan maanantaina, kun vieraaksi saapuu Dinamo Riika.

» Lähetä palautetta toimitukselle