Tiikeri näykkäsi Jokereita

KHL / Raportti
Amuria oli lähtenyt kannustamaan pieni ja sitkeä fanijoukko.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KHL:n häntäpäässä majaileva Amur Habarovsk ei päästänyt Läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvaa Jokereita helpolla. Vierasjoukkue runnoi pelin tasoihin aivan viime sekunneilla, ja Jokerit onnistui kääntämään kamppailun vasta voittolaukauksilla.

Sunnuntain ottelu Helsingin Jokereiden ja Amur Habarovskin välillä oli tiukka vääntö. Isäntäjoukkue hallitsi kiekkoa suurimman osan ajasta, mutta ei pystynyt murtautumaan tekopaikoille. Välillä Amurin karvaus aiheutti helsinkiläisille ongelmia.

Ottelu pysyi koko ajan tasaisissa lukemissa. Vielä hetki ennen pelin loppua Jokerit oli viemässä täyttä pistepottia, mutta Amur kampesi tasoihin, kun pelikellossa oli enää kolme sekuntia aikaa. Lopulta isännät saivat kaksi pistettä, kun Brandon Kozun oli ainoa onnistuja voittolaukauskisassa.

- Ehkä tämä oli juuri kahden pisteen suoritus, ei kolmen. Mielenkiintoinen vastustaja oli: erilainen venäläisjoukkue, joka hyökkäsi ja karvasi, eikä vain vetäytynyt. Olisimme voineet ehkä pelata aktiivisemmin ja saada siten hyökkäyksiä maalille. Sehän meillä nyt oli ongelma, että emme päässeet maalille asti, jokeriluotsi Erkka Westerlund mietti.

Amur kampesi tasoihin

Ottelun avauserä oli molemmilta varsin varovaista peliä, ja hallissa huokui sunnuntaitunnelma. Kummankin joukkueen hyökkäykset pysähtyivät siniviivoille, eikä päätykiekoista syntynyt tilanteita. Jokerit pääsi kuitenkin erätauolle johdossa, kun Pekka Jormakka ampui pystyhyökkäyksessä pakin jaloista takaylänurkkaan.

Toisessa erässä Jokerit piti kiekkoa suurimman osan ajasta ja helsinkiläisillä oli useita pitkiä pyörityksiä vieraspäädyssä. Vetopaikoille ei kuitenkaan juuri ollut asiaa, ja vähätkin kudit menivät ohi tai Amur-maalivahdin torjuntoihin.

Amur onnistui tasoittamaan pelin toisen erän alkupuolella, kun se katkaisi jokerihyökkäyksen keskialueella. Ylivoimahyökkäyksessä Tom Wandell hassutti ainoana puolustajana mukana olleen Ville Lajusen, ja jakoi takanurkalle Vladimir Pervushinille, jolla oli helppo työ tasoittaa peli.

Kummankin joukkueet parhaat tekopaikat syntyivät ylivoimalla. Tulosta sai aikaan lopulta Jokerit, kun pitkän hieromisen päätteeksi Juhamatti Aaltonen löysi poikittaissyötöllään Lajusen, joka ampui kiekon maalin kattoon.

Amur ei kuitenkaan luovuttanut. Tähtipakki Jan Kolar laukoi viivasta ja Dmitri Tarasov ohjasi limpun sisään vain kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Jatkoajalla paremmat paikat loi Amur, mutta ratkaisua jouduttiin hakemaan voittolaukauksista, joissa Kozunin maali toi Jokereille lisäpisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle