Rämö hiljensi entisen kotiyleisönsä

KHL / Raportti
Karri Rämö jatkoi hyviä otteita Jokereiden maalilla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit pelasi tasaviisikoin ehjästi koko 60 minuuttia ja Karri Rämö oli vahva maalillaan, kun helsinkiläisjoukkue ryösti Omskista pisteet 1–3-lukemin. Ylivoima on tällä hetkellä Jokereilla tahmeaa.

Karri Rämö pelasi kauden kolmannen ottelunsa ja toisen peräkkäisen Helsingin Jokereiden maalilla. Keskiviikkona Sibir Novosibirskiä vastaan selän taakse meni kaksi maalia ja perjantaina Avangard Omskin vieraana vain yksi.

Jokereiden 1–3-vierasvoitto tuli ehjän ottelun myötä, sillä suuria notkahduksia ei helsinkiläisjoukkueella nähty. Maalinteon kanssa viime aikoina tuskaillut Jokerit oli tällä kertaa vastustajaansa tehokkaampi maalipaikoissa.

Avauserä ei tosin varsinaisesti luvannut hyvää Jokereiden kannalta, sillä pelaaminen oli hermostunutta. Jokerit rytmitti tuttuun tyyliinsä peliään viivelähdöin, mutta hyökkäyspelissä ajoitukset ja syötöt eivät napsuneet kohdilleen. Avangard oli hieman hallitsevampi joukkue, vaikka Niklas Jensen onnistuikin tekemään ottelun avausmaalin Jokereille.

Ottelu muuttui täysin hidastempoisen avauserän jälkeen. Peli vyöryi ja aaltoili päädystä päätyyn, ja toisen erän aikana nähtiin useita ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja molemmilta joukkueilta.

− Alussa ei oikein päästy hyökkäämään, sillä vastustaja pelasi keskialueella hyvin. Toiseen erään vähän muutimme omaa peliä. Keskialue aukesi sen myötä, ja saimme hyvin kiekkoja sinne puolustajien taakse. Muutokset auttoivat yllättävänkin paljon pelaamistamme, Antti Pihlström kertoi ottelun jälkeen

Jokerit kasvatti toisessa erässä johtoaan Pihlströmin ja Brian O'Neillin maaleilla. Niiden välissä Teddy Purcell ehti kaventaa röyhkeällä osumallaan.

− Iso voitto ja päänahka voittaa Avangard vieraissa. Tässä on ollut vähän vaikeaa voittojen kanssa. Kyllä tämä teki hyvää joukkuelle, vaikka tappiot eivät olekaan isommin tunnelmaa horjuttaneet. Paljon tiukkoja pelejä, joista ei vain ole kairattu voittoja. Kaikki ovat olleet kuitenkin luottavaisin mielin, voittomaalin iskenyt Pihlström sanoi ottelun jälkeen.

Omskin kiri tyssäsi viimeisessä erässä kolmeen jäähyyn. Rämö ei ollut yllätettävissä Jokereiden maalilla, vaikka Omsk onnistuikin luomaan muutaman laadukkaan maalipaikan päätöserässä. Rämö torjui ottelussa kaiken kaikkiaan 23 kertaa.

Rämö palasi pitkäaikaiseen kotihalliinsa Omskiin. Hän pelasi Avangardissa neljän kauden ajan ja torjui joukkueen KHL:n finaaleihin kaudella 2011–12.

Jokereiden tehokkuus kohdillaan, ylivoima heikkoa

Toisin kuin monissa viime otteluissa, perjantain kamppailussa Jokerit ei loistanut maalipaikkatilastossa tasaviisikoin. Laadukkaat maalipaikat menivät Omskin ja Jokereiden välillä tasan. Siihen nähden Jokerit voi olla tyytyväinen voittoon ja maalinteon tehokkuuteen, joka ei ole ollut viime aikoina joukkueen ylpeyden aihe.

Laadukkaat maalipaikat kentällisittäin Jokerit  Omsk
Regin 3 4
O'Neill 6 1
Niemi 3 5
Pihlström 1 3

Tilastossa Jokereiden ja Omskin laadukkaat maalipaikat perjantain ottelussa sen mukaan, mikä kentällinen Jokereilla oli jäällä.

Jokereilta vain O'Neillin ketju pystyi jäällä ollessaan tuottamaan enemmän laadukkaita maalipaikkoja kuin vastustaja. Muut ketjut hävisivät maalipaikkatilastossa.

Edellisessä ottelussa Sibiriä vastaan Jokereiden nelosketju ei onnistunut luomaan yhtäkään maalipaikkaa. Jokereiden valmennus pyrki saamaan nelosketjulta lisää hyökkäysapuja, sillä keskiviikkona ketjun keskellä pelannut Petteri Wirtanen oli Omskia vastaan ylimääräisenä hyökkääjänä. Ketjun keskellä viiletti Pihlström, joka tekikin ketjun ainoasta laadukkaasta maalipaikasta maalin. Ketjumuutoksesta huolimatta nelosvitja ei maalipaikoilla juhlinut.

Jokereille tarjottiin ottelussa kuusi kertaa ylivoimaa, mutta ylivoimapelaaminen ei ole ollut alkukauden lennossa eikä ollut Avangardiakaan vastaan. Jokerit ei ole nyt neljään otteluun iskenyt yhtään maalia ylivoimalla.

Avangardia vastaan joukkueella oli yllättävän vaikeaa päästä edes hyökkäysalueelle. Alkukaudelta tuttu kuvio keskialueella, jossa annetaan yksi jättö ja tullaan vauhdilla kiekon kanssa alueelle, loisti poissaolollaan. Jokerit joutui jopa pelaamaan päädyn kautta ylivoimalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle