Mika Niemen kauden avausmaali toi voiton Jokereille.

Pekka Rautiainen / Jokerit

Niemen jatkoaikamaali toi Jokereille neljännen perättäisen vierasvoiton

Mika Niemen maali ja Ryan Zapolskin nollapeli toivat Jokereille voiton myös vieraskiertueen päätöskamppailussa Admiral Vladivostokia vastaan. Nyt joukkue suuntaa Helsinkiin ja pelaa peräti kuusi seuraavaa otteluaan kotikaukalossaan.

Ennen kotiinpaluutaan Jokereilla oli edessään vielä viimeinen koitos, kun Vladivostokissa vastassa oli KHL:n itäisin joukkue Admiral.

Ottelu oli samalla ensimmäinen, jossa jokerilaituri Tomi Mäki pääsi kuluvalla kaudella Jokereiden pelaavaan kokoonpanoon Tommi Huhtalan ja Pekka Jormakan tehtyä tilaa Mäelle ja Masi Marjamäelle.

Jokereiden kaukoidän kiertue sai lopulta voitokkaan päätöksen, kun helsinkiläiset väänsivät niukan vierasvoiton jatkoajan jälkeen 1-0.

Kolmella kolmea vastaan pelatun jatkoajan sankariksi nousi Jokereiden keskushyökkääjä Mika Niemi, jonka napakka rannelaukaus toi Jokereille ansaitun lisäpisteen.

Myös Niemelle maali oli ansaittu, sillä hyvistä otteista huolimatta Niemi ei aiemmin kauden aikana ollut onnistunut vielä maalinteossa.

– Todellakin on hyvä fiilis, ei ole helppoa voittaa täällä. Hienoa, että saatiin voitto ja vieläpä kolmas voitto täältä. Se on todella kova juttu. Aika tarkkaa oli puolustaminen, ei saatu paikkoja kuin muutamista virheistä. Ei päästetty maaliakaan ja itse tehtiin yksi, niin se riittää. Hyvä joukkuepuolustus, Niemi kuvaili.

Voitosta huolimatta voidaan jokerileirissä olla hieman pettyneitä yhden pisteen jäämisestä kotijoukkueelle, sillä Jokerit oli hallitsevampi osapuoli miltei läpi ottelun.

Myöskään maalipaikoista Jokereiden voitto jo varsinaisella peliajalla ei jäänyt kiinni. Paras paikka siunaantui heti avauserässä Brian O´Neilille.

Jesse Joensuun syöttö kuitenkin pyörähti miehen lavan yli, eikä O´Neill siten onnistunut siirtämään kiekkoa maaliin, vaikka Admiral-vahti Ivan Nalimov oli jo täysin ulkona tilanteesta.

Toki myös kotijoukkueella oli omat maalipaikkansa, joista vaarallisimmat tulivat kolmannessa erässä joukkueen pelatessa ylivoimalla. Niemi antoi peräkkäin kaksi heikkoa purkua, joissa molemmissa kuitenkin Admiralin ylivoima joutui toteamaan nollapeliin yltäneen Ryan Zapolskin paremmakseen.

Nollapeli oli Zapolskille kauden ensimmäinen, mutta amerikkailainen on aloittanut kautensa todella vahvasti ja napannut Jokereiden selvän ykkösmaalivahdin aseman vain yhden ottelun pelanneen Karri Rämön jäätyä täysin miehen varjoon.

– Zapo (Zapolski) on ottanut muutaman tärkeän torjunnan jokaisessa matsissa. Ne ovat auttaneet meitä voittoihin, niin tänäänkin. Hänen on varmasti myös mukava pelata, kun tietää, että joukkue puolustaa hyvin, Niemi sanoi.

Maanantaisen Amur-ottelun tavoin Jokereiden otteista paistoi kuitenkin jo vieraskiertueen aiheuttama väsymys eikä otteet olleet aivan yhtä vakuuttavia kuin vaikkapa viime lauantaina Shanghaissa Kunlunia vastaan.

Ottelun ylivoimaisesti puhutuin tilanne nähtiin toisessa erässä. Admiral-hyökkääjä Viktor Alexandrov taklasi polvella Marjamäkeä ja sai tilanteesta ulosajon. Kuitenkin myös Marjamäki joutui jäähylle, vieläpä 2+2 minuutin jäähylle, vaikka hidastusten mukaan tilanteessa hän ei tehnyt tilanteessa yhtään mitään.

Täyttä selvyyttä tilanteeseen ei saatu missään kohtaa, mutta Jokereiden pelaajakoordinaattorin Janne Vuorisen mukaan Marjamäki keihästi tilanteen jälkeen. Keihästyksen kohteesta tai muistakaan yksityiskohdista ei kuitenkaan saatu varmuutta ja näin tilanne jäi osittain mysteeriksi.

Kahdeksan vierasottelun kauden aloitus ei taatusti ollut Jokereille helpoin mahdollinen, mutta näistä kuitenkin joukkue onnistui keräämään yhteensä 17 pistettä, joka on huomattavasti viime kauden aloitusta vahvempi.

Nyt Jokereiden vierasputki on kuitenkin ohi ja joukkueella on vuorossa odotettu kotiavaus, kun lauantaina Hartwall Areenassa Jokerit kohtaa Dinamo Riikan. Yhteensä kotiputki käsittää kuusi ottelua kestäen aina lokakuun alkuun saakka.

– On sitä jo odotettukin, aika monta kilometriä tässä on lennetty. Toivottavasti saadaan lauantaina kunnon show aikaiseksi ja pelit menevät kotona yhtä hyvin kuin vieraissa, Niemi päätti.

Kommentit

Tulosvetovihjeet

HIFKJukurit
"HIFK:n ketsuppipullo aukeaa"
Helsingissä kohtaavat kaksi erittäin nihkeän alkukauden pelannutta joukkuetta. Molempia joukkueita ovat vaivanneet erityisesti suuret maalinteko-ongelmat. HIFK:lla puolustus on ollut ainakin kelvollisella tasolla, mikä nostaa isännät hienoisiksi ennakkosuosikeiksi. Materiaalista löytyy sen verran laatua, että ketsuppipullon aukeamista voi pitää ajankysymyksenä. Siitä nähdään ainakin viitteitä perjantai-illassa, kun pisteet jäävät HIFK:lle.
  • 3
  • 4
  • 1
  • 2
LukkoKalPa
"Rohkeaa peliä Raumalla"
Raumalla nähdään kisällin ja oppipojan kohtaaminen, kun Sami Kapasen KalPa saapuu Pekka Virran luotsaaman Lukon vieraaksi. Molemmat joukkueet ovat esittäneet viihdytttäväksi laskettavaa jääkiekkoa alkaneella kaudella. Molempien joukkueiden suurimpia ongelmia ovat olleet lukuisat kiekonmenetykset, jotka tulevatkin kostautumaan perjantaina molemmissa päädyissä. Lukko vienee pidemmän korren, mutta jatkoaika on varsin mahdollinen.
  • 3
  • 4
  • 2
  • 3
PelicansSaiPa
"Pelicansin ylivoima tuo voiton"
Pelicans saa perjantaina vieraakseen oppiprosessin keskellä olevan SaiPan. Lappeenrantalaisjoukkueen luotsi vannoo vahvasti pelirohkeuden nimeen, mikä povaa illasta vauhdikasta ja värikästä. Pelicansillakin on ollut omat ongelmat eritoten puolustussuuntaan, joten maaleja tuskin illasta tulee puuttumaan. Pelicansin ylivoimapelaaminen ratkaisee ottelun lahtelaisten hyväksi.
  • 3
  • 4
  • 0
  • 1
SportÄssät
"Länsirannikolla kuuma taisto pisteistä"
Vaasan perjantai-illan lämpimästä tunnelmasta vastaavat Sport ja Ässät. Isäntäjoukkue on liigan ylivoimaisesti eniten maaleja päästänyt joukkue, mikä povaa hyvää Ässissä hyvän alun kaudelle saaneille ulkomaalaisvahvistuksille. Ässät on kyennyt pelaamaan hieman kliinisempää jääkiekkoa, mistä kertoo tuorein päänahka Tapparasta. Tämä tuokin myös Ässille kaivatun voiton.
  • 1
  • 3
  • 3
  • 4
TPSKärpät
"Kärppien pelinopeus liikaa TPS:lle"
Turkuun odotellaan kierroksen mahdollisesti eniten maaleja tarjoava ottelu, kun TPS isännöi Kärppiä. Joukkueet ovat mättäneet liigassa toiseksi ja kolmanneksi eniten maaleja, eikä puolustuspäässäkään tekeminen ole pahasti sakannut. Selkeästi peliään nopeuttaneet oululaiset tarjoavat TPS:lle erittäin kovan haasteen kurinalaisuudellaan, ja sen pysyessä olennaisena elementtinä pisteet matkaavat todennäköisesti Ouluun.
  • 3
  • 3
  • 4

Ottelukierros

Amur - TsSKA
2 - 3 VL
Sibir - Vitjaz
4 - 5
Red Star Kunlun - Slovan
2 - 0
Lokomotiv - Metallurg Mg
3 - 2 JA
Dinamo Mn - Lada
2 - 0
Dinamo Msk - Traktor
1 - 4
SKA - Avtomobilist
6 - 2