Analyysi: Pääseekö Jokerit taktisesti niskan päälle?

KHL / Ennakko
Erkka Westerlundin luotsaama Jokerit on ollut vaikeuksissa Torpedoa vastaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokerien ja Torpedo Nižni Novgorodin välinen pudotuspelisarja jatkuu kahdella ottelulla Torpedon kotiluolassa. Ensimmäinen ottelu on vuorossa torstaina ja toinen lauantaina. Jokerien kahden kotiottelun jälkeen sarja on tasan 1-1.

Torpedo on tunnettu aktiivisesta jääkiekosta, jossa pyritään olemaan jatkuvasti vastustajan iholla ja hyökkäämään suoraviivaisesti. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Torpedo ei kuitenkaan paineistanut aivan odotetulla tavalla, vaan perusti pelinsä keskialueen puolustuspelaamiseen.

Jokereille Torpedon taktiikka sopi siinä mielessä paremmin, että nyt puolustajilla oli enemmän aikaa avata peliä kiekon kanssa.

Se ei kuitenkaan Jokereita paljoa lohduttanut, kun pelin avaaminen tökki pahemman kerran. Torpedon äärimmäisen laadukkaasti organisoitu 1-3-1-muodostelmassa pelannut keskialueen puolustus toimi Jokereita vastaan todella hyvin. Torpedo oli selvästi harjoituksissa keskittynyt siihen, kuinka Jokerien pelin avaaminen pystytään tukkimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Torpedo miehitti keskialueella kaikki kolme kaistaa, jolloin Jokerit ei päässyt organisoiduissa hyökkäyksissään käytännössä ollenkaan avaamaan peliä puolustajilta hyökkääjille. Jokerit sai kiekkoa vastustajan alueelle lähinnä puolustajien lyömillä päätykiekoilla.

Torpedo oli kahdessa ensimmäisessä ottelussa askeleen edellä taktisesti. Se luki Jokerien peliä kuin avointa kirjaa.

Torpedo jätti hyvällä keskialueen pelaamisellaan Jokereille vain päätykiekon mahdollisuuden. Torpedo pystyi jatkuvasti ennakoimaan puolustajien laukomat päätykiekot, jotka se usein voitti omalla alueellaan. Sen jälkeen Torpedo iski vastaan nopeilla hyökkäyksillä, jotka erityisesti ensimmäisessä ottelussa tuottivat Jokereille vaikeuksia.

Jokerien viisikkopeli kaipaa hienosäätöä

Jälkimmäisessä pelissä Jokerit muutaman kerran purki Torpedon keskialueen sumpun, kun ensimmäinen syöttö lähti nopeasti puolustajan lavasta keskushyökkääjälle. Jokerit ei kuitenkaan päässyt syöttöpelin avulla kiekon kanssa hyökkäysalueelleen tarpeeksi usein.

Hitaissa hyökkäyksiinlähdöissä olennaista on se, että hyökkääjät malttavat tulla tarpeeksi alhaalta muodostamaan rintamaa. Torpedon keskialueen sumppu makaa lähinnä siniviivojen välissä, joten ykkössyötön on lähdettävä heti hyökkääjälle eikä silloin, kun hyökkäys saavuttaa jo keskialueen.

Kun hyökkääjät hakevat tarpeeksi alhaalta kiekkoa ja ensimmäinen syöttö lähtee heti ylöspäin, Jokerit pääsee kiekon kanssa kovalla vauhdilla ja muutaman syötön avulla hyökkäysalueelle. Silloin Jokerit saa suoria hyökkäyksiä ja sen jälkeen kulmapelejä. Jatkuva päätykiekkojen pelaaminen on liian ennalta-arvattavaa.

Jokerien peli rakoili myös puolustuksen osalta. Erityisesti Torpedon nopeiden hyökkäyksien puolustaminen oli heikkoa, sillä puolustusvalmius ei ole ollut tarpeeksi hyvällä tasolla. Samoin oman alueen puolustuspelaamiseen tarvitaan parannusta.

Muuttaako Torpedo pelaamistaan kotona?

Kahden ensimmäisen ottelun perusteella voisi Jokerien kannalta olla jopa parempi, että Torpedo karvaisi aktiivisemmin. Jokerit on harjoitellut sitä, kuinka paineen alla pysytään kiekossa ja kuinka vastustajan paine puretaan. Jokereilla on omassa pelissään hyvä rakenne, jonka varaan kiekollinen peli paineen alla voi nojata.

Nähtäväksi jää, muuttuuko Torpedon pelaaminen, kun joukkue siirtyy kotikentälleen. Joka tapauksessa Jokerien täytyy olla valmis molempiin: kovaan paineeseen ja keskialueen sumppuun.

Myös Peteris Skudran toimitsijakiellolla saattaa olla vaikutusta Torpedon otteisiin, kun päävalmentaja ei ole penkin takana.

» Lähetä palautetta toimitukselle