Jatkuuko Hagman-show Helsingissä?

KHL / Ennakko
Niklas Hagman on iskenyt tällä kaudella jo kahdeksan maalia.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Seitsemättä perättäistä voittoaan tavoitteleva Jokerit palaa tiistaina kotikaukaloon. Edessä on tiivis neljän kotiottelun sarja, jonka ensimmäisessä kamppailussa helsinkiläiset kohtaavat sarjan heikompaan ainekseen lukeutuvan HC Vitjaz Podolskin.

Jokerit palasi ensimmäiseltä Venäjän ryöstöretkeltään rinta rottingilla taskussaan neljä vierasvoittoa.

Helsingissä nähdyt vahvat esitykset jatkuivat myös vieraissa jo kahdeksan KHL-maalia paukuttaneen Niklas Hagmanin ja puolustajien pistepörssiä 12 pisteellä johtavan Ryan Gundersonin johdolla.

Kauden alussa haparoinut Henrik Karlsson pelasi vieraskiertueella kaksi tasapainoista ottelua, joten Karlssonin ja Riku Heleniuksen muodostamaa maalivahtikaksikkoa uskaltaa jo kutsua toimivaksi.

Jokereiden joukkue on kokonaisuudessaan terve. Sekä polvensa Venäjän reissulla loukannut Jere Karalahti että jo pidempään katsomossa istuskellut Ossi Väänänen ovat täydessä harjoituskunnossa.

Nähdäänkö Väänänen ensimmäistä kertaa KHL-kokoonpanossa tiistaina, kun kotiotteluputken ensimmäiseksi vieraaksi saapuu HC Vitjaz Podolsk? 

Onko Vitjazista haastajaksi?

Lähinnä suurista jäähyminuuteista tutuksi tullut Vitjaz on viime vuosina alkanut tappelemisen sijasta pelaamaan. Seura siirtyi viime kaudeksi takaisin juurilleen Moskovan lähellä sijaitsevaan Podolskiin vajaan kymmenen Tšehovissa vietetyn vuoden jälkeen.

Vitjaz ei ole selviytynyt vielä kertaakaan KHL:n pudotuspeleihin, eikä tämän kauden alku näytä merkittävästi aiempia vuosia valoisammalta.

Vieraiden kuuden ensimmäisen ottelun saldona on kaksi voittoa ja neljä tappiota. Edellisessä ottelussa Vitjaz kärsi kotonaan niukan 2-3-jatkoaikatappion KHL:n itäisen konferenssin kärkiseuroihin lukeutuvalle AK Bars Kazanille, joten mistään heittopussista ei ole kyse.

Yksi Vitjazin kiinnostavimpia pelaajia on Edmonton Oilersin organisaatiosta hankittu 23-vuotias tšekkikeskushyökkääjä Roman Horak. Viime kaudella Horak nakutteli AHL:ssä tehoja lähes piste per peli-tahdilla, mutta kestävä tie NHL-jäille ei tunnu aukeavan. Horakin kuuden ensimmäisen KHL-ottelun saldona on kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä. Löytyykö tarvittava kehitysaskel Venäjältä?

Joukkueen kapteenina toimii jo 35 vuoden ikään ehtinyt entinen NHL-tähti Maksim Afinogenov. Kaksi syöttöpistettä tälle kaudelle merkkauttanut Afinogenov on ollut poissa kokoonpanosta kahdessa viimeisessä ottelussa, mutta on mukana Helsingissä. 

Suomalaisittain Vitjazin kiinnostavin pelaaja on kolmen Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen Eurooppaan palannut maalivahti Harri Säteri, joka on pelannut kaikki joukkueensa kuusi ensimmäistä ottelua.

Vierailijoiden joukkue on ikärakenteeltaan melko nuori, joten ainakin luistelunopeutta ja taisteluhenkeä heiltä on lupa odottaa.

Jokerit on ottelun selvä ennakkosuosikki, mutta ottelusta saattaa tulla yllättävänkin tasainen vääntö. Erkka Westerlundin kokenut joukkue ei taatusti lähde otteluun takki auki, vaan tarkan viisikko- ja puolustuspelin kautta kuten tähänkin asti.

 

Seuraa Heitä

Niklas Hagman #6 |

Vasen laitahyökkääjä

Hagmanin peli yhdessä Niko Kapasen ja Juhamatti Aaltosen kanssa on ihailtavaa katseltavaa.

Harri Säteri #30 |

Maalivahti

Tapparasta maailmalle ponnistanut Säteri on Vitjazin ykkösmaalivahti ja joukkueensa avainpelaajia.

» Lähetä palautetta toimitukselle