Tähtisikermä palauttaa Jokerit arkeen

KHL / Ennakko
Ilja Kovaltšuk on KHL:n pistepörssissä toisena.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokerit on saanut lomailla joulusta loppiaiseen, mutta torstai-iltana on edessä tiukka paluu arkeen. Tähtipelaajia vilisevä Pietarin SKA pistää helsinkiläiset jälleen kovimpaan mahdolliseen testiin.

Jokerit ja SKA ovat kohdanneet tällä kaudella kerran harjoituspelissä ja kahdesti runkosarjassa. Elokuun harjoitusottelu päättyi helsinkiläisten voittoon, mutta runkosarjapelissä Pietarissa tahti oli tyly 6-0-lukemin.

Viimeisin kohtaaminen oli marraskuun lopussa Helsingissä. Jokereiden paketti pysyi tuolloin hyvin kasassa, ja isännät kirivät pari kertaa pietarilaisten johdon kiinni. Kurinalaisesti pelannut Jokerit piti hurjan määrän kauden aikana maaleja latoneen vierasjoukkueen kahdessa osumassa, ja ratkaisua haettiin aina rangaistuslaukauskisasta saakka. Lopulta voiton vieraille varmisti Pavel Datsjuk.

– Jokerit on parantunut paljon tuloksen valossa. Meidän pitää olla valmis siihen haasteesen, jonka Jokerit heittää. Hallikin on kuulemma täynnä. Ennustukseni otteluista menevät yleensä pieleen, mutta odotan paljon kamppailua. Emme voi nukkua samalla tavalla kuin viime matsin alussa, pohti SKA:n Jarno Koskiranta.

Jokereiden pelit ennen taukoa sujuivat nihkeästi. Vieraskiertue ei ollut mitään paraatimarssia, ja joulupelit Helsingissä Dinamo Riikaa vastaan olivat myös hankalia. Tällä hetkellä sarjan heikoimpiin joukkueisiin kuuluva Dinamo oli ensimmäisessä pelissä aseeton, mutta toisessa se pystyi kaivamaan jatkoaikavoiton tehottomalta jokerinipulta.

Positiviisena puolena Jokereilla on terveystilanne, joka on kohentunut syksyn tilanteesta huomattavasti. Tauon aikana ainoastaan Kanadan maajoukkueen mukana ollut Charles Genoway joutui rasitukseen, mutta hänkin on nyt takaisin Jokereiden riveissä.

SKA:n peli yskähtelee

KHL:n kärjessä oleva SKA:n edelliset kamppailut ovat olleet tiukkoja, sillä viidestä edellisestä kamppailusta neljä on päättynyt maalin erolla. Joukkue on kuitenkin harvinaisessa tilanteessa, kun se on hävinnyt kaksi peliä putkeen: ensin kotona Lokomotiville ja viimeksi tiistaina vieraissa Minskissä. Dinamo paineli tuolloin jo 5-0-johtoon, mutta SKA kiri lopulta maalin päähän. Pisteisiin asti rynnistys ei riittänyt.

– Heräsimme vähän liian myöhään. Viisi minuuttia lisää, ja olisimme varmasti päässeet vielä mukaan. Ei riittänyt, mietti SKA:n suomalaismaalivahti Mikko Koskinen.

- Luulen, että kun voittaa koko ajan, pelin taso laskee väkisinkin. Otamme varmasti tappioista opiksi ja tulemme paremmin valmistautuneina peleihin sisään. Kautemme ei ole ollut niin helppo, miltä tulokset näyttävät. Voittaminen vaatii kovan työn joka ilta.

SKA on tehnyt sarjassa ylivoimaisesti eniten maaleja, peräti 183 kappaletta. Seuraavana olevalla Magnitogorskilla peräti 32 maalia vähemmän. Myös päästettyjä maaleja SKA:lla on vähiten: 75 kappaletta, kun seuraavana olevalla Ak Bars Kazanilla niitä on 88. SKA:n maalisuhde on plussalla 108:n verran, kun taas Jokereilla se on pakkasella kahdeksalla maalilla.

Pistepörssin sijat kahdesta neljään ovat SKA:n hallussa: Ilja Kovaltšuk, Nikita Gusev ja Vadim Šipatšjov ovat heti Magnitogorskin Sergei Mozjakinin perässä. Puolustajien puolella Vjatšeslav Voinov on pörssin kolmantena.

» Lähetä palautetta toimitukselle