Pihlströmin johdolla Jokereiden kimppuun

KHL / Ennakko
Tuulettaako Jokerit myös Ufaa vastaan?
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit saa sunnuntaina vieraakseen mielenkiintoisen vastustajan. Salavat Julajev Ufa on yksi KHL:n laadukkaimmista joukkueista. Joukkueen paras maalintekijä on alkukauden aikana peräti kymmenen maalia iskenyt Antti Pihlström.

Helsingin areenalla nähdään sunnuntaina laadukasta KHL-viihdettä, kun Salavat Julajev Ufa saapuu Jokereiden vieraaksi. Viime kaudella Baškortostanin tasavallasta ponnistava joukkue ylsi välierävaiheeseen saakka.

Alkaneeseen kauteen Ufa lähti tavoitteenaan Gagarin Cupin voitto.

Ufan alkukausi on sujunutkin kohtalaisen hyvin, ja joukkue on tällä hetkellä KHL:n itäisen konferenssin neljännellä sijalla. Konferenssin kärkijoukkueet Metallurg Magnitogorsk, Avangard Omsk ja Ak Bars Kazan ovat kuitenkin ottaneet Ufaan nähden pienen karkumatkan.

18 pelaamastaan ottelusta Ufa on voittanut 11. Ufan alkukautta leimaa se, että joukkue ei ole pärjännyt kärkikamppailuissa. Samaan aikaan joukkue on päihittänyt miltei järjestäen kaikki itseään huonommin sijoittuneet joukkueet.

Edellisessä ottelussaan perjantaina Ufa taipui konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvalle Avangard Omskille lukemin 2-6.

Huomionarvoista on myös se, että Ufan otteluista vain yksi on edennyt 60 minuutin jälkeen jatkoajalle saakka. Ufan joukkue on erittäin laadukas, joten Jokerit joutuu sunnuntaina todelliseen testiin.

Pihlströmin hiipunut maalivire

Ufa on suomalaisnäkökulmasta erittäin mielenkiintoinen joukkue, jossa pelaa peräti kolme suomalaispelaajaa: puolustaja Ilkka Heikkinen, sekä hyökkääjät Teemu Hartikainen ja Antti Pihlström.

Lisäksi maalinsuulla nähdään Jokereiden viime kauden ykkösvahti Leland Irving. Joukkuetta valmentaa suomalaisille hyvin tuttu Vladimir Jurzinov Jr.

Taskuraketti Pihlström avasi KHL-kauden erinomaisesti. Tuloksena oli hattutemppu heti ensimmäisessä pelissä Barys Astanaa vastaan. Pihlström on mättänyt alkukauden aikana peräti kymmenen maalia ja Etelä-Vantaan Urheilijoiden kasvatti onkin joukkueensa paras maalintekijä.

Viime viikot ovat olleet Pihlströmille haastavampia. Lokakuun kuudessa ottelussa Pihlström on onnistunut maalinteossa vain kahdesti.

Ufan tehokkain pelaaja on keskushyökkääjä Aleksei Kaigorodov. Taitava sentteri on ruokkinut sekä Pihlströmiä että kuopiolaislähtöistä Hartikaista, jonka saldo 18 ottelussa on 11 tehopistettä.

Huippuvireinen Moses

Jokerileirissä on selvästi tiedostettu kotiotteluiden vaikeat alut, jotka ovat kerta toisensa jälkeen antaneet vieraille maalin etumatkan. Erkka Westerlundin viesti paremmasta valmistautumisesta on mennyt perille, ja kazakstanilaisjoukkue Barys Astanakin taipui perjantaina ehjän esityksen jälkeen lukemin 4-2. Kotijoukkueen suurin sankari oli huippuvireeseen noussut Steve Moses, jonka pelivire on KHL:n ehdotonta huippua.

Jokeripuolustaja Ossi Väänänen suitsuttaa jenkkihyökkääjän peliesityksiä.

− Hän on mielettömässä lennossa, sitä on kiva katsoa. Kun pelaajalla on kova palo kehittyä, niin silloin yleensä tapahtuu hyviä asioita. Se nähdään Stevessä, Väänänen kuvailee Mosesin esityksiä.

Niklas Hagmanin loukkaantuminen ei merkittävästi vaikuttanut Jokereiden otteisiin perjantain ottelussa. Ykköskenttä Tommi Huhtala - Niko Kapanen - Juhamatti Aaltonen ei toiminut, mutta Mosesin johdolla Jokerit pelasi ehjän kotiottelun.

Hagmanin lisäksi Jokereiden riveistä puuttuu Oskari Korpikari. Perjantaina huilannut Ryan Gunderson palaa kokoonpanoon. Myös maalinsuulla nähdään vaihdos, kun Riku Helenius saanee jälleen pelivuoron.

Leveämmän materiaalinsa turvin Jokerit lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Helsinkiläisjoukkueen tasosta kertoo se, että rutiiniesityksellä myös Ufan tasoisen joukkueen pitäisi kaatua.

Seuraa Heitä

Teemu Hartikainen #70 | Genève-Servette

Laitahyökkääjä

Kuopiolaislähtöinen hyökkääjä hakee Ufan kautta paikkaa NHL:stä. Isokokoinen voimahyökkääjä ei ole tyypillinen KHL-pelaaja, mutta on sopeutunut liigaan erinomaisesti. Hartikainen on sunnuntaina Jatkoajan erityisseurannassa.

Steve Moses #12 |

Laitahyökkääjä

Jokereiden kuumin pelaaja, joka on tehnyt viimeisessä kahdessa ottelussa huimat seitsemän pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle