Jokerit yrittää karistaa Sotši-kammoaan

KHL / Ennakko
Olympiapaikkaa kärkkyvä Jyrki Jokipakka luutii HK Sotšin takalinjoilla.
Kuva © Sami Kemppainen
Jokerit palasi keskiviikkona tauolta voitolla Neftehimikiä vastaan. Perjantaina kotiputki jatkuu HK Sotšia vastaan. Olympiakaupungin joukkue on ollut Jokereille hankala vastustaja, sillä helsinkiläiset ovat kaataneet sen viimeksi syksyllä 2014.

Jokerit oli Neftehimikin karvauksen alla pulassa pari erää. Toisessa erässä helsinkiläiset onnistuivat kuitenkin rikkomaan vieraiden viisikon, ja saivat hyviä pystyhyökkäyksiä. Näistä Jokerit teki tulosta tehokkaasti ja iski erään neljä maalia ratkaisten ottelun.

Huolenaihetta Jokereille antaa puolestaan loukkaantumistilanne. Juuri kaukaloon loukkaantumisen jäljiltä palannut Mike Lundin otti jälleen osumaa päähänsä. Myös Jesper Jensen joutui jättämään keskiviikon ottelun kesken. Maajoukkuetauolla Jokerit vahvisti puolustustaan Niclas Andersenilla, jonka debyytti tulee helsinkiläisille tärkeään paikkaan. Myös ennen taukoa sairastuvalla ollut Rasmus Rissanen on jo pelikunnossa.

Muutamat hyökkääjät saivat myös kipeitä osumia Neftehimikiä vastaan, mutta Brian O'Neill on ainoa varma poissaolija. Hänen tuuraajakseen tehoketjuunsa Jokerit nosti Neftehimikiä vastaan John Normanin.

Vieraiden kokoonpanossa paljon muutoksia

Perjantain vieras HK Sotši keikkuu pudotuspeliviivan tuntumassa läntisen konferenssin seitsemännellä sijalla. Viimeisesti viidestä ottelustaan joukkue on voittanut kaksi. Tauon jälkeen maanantaina rantakaupunkilaiset voittivat vieraissa Vijatzin, mutta keskiviikon pelissä joukkue koki tappion rangaistuslaukauksilla Jaroslavlissa.

Sotšilaisten ykköspistemies on Pavel Padakin tehoilla 6+18:24. Hän myös hieman yllättäen johtaa koko sarjan tehotilastoa 18 plusmerkinnällään. Padakinia pistepörssissä säestävät pohjoisamerikkalaisvahvistukset Casey Wellman ja Eric O'Dell.

Joukkuessa on kauden aikana käynyt melkoinen pyörre. Sergei Zubovin luotsaamaan seuraan on tullut yhdeksän uutta pelaajaa, ja sama määrä on myös vaihtanut maisemaa.

Suomalaisille tutuin pelaaja on kuitenkin täksi kaudeksi Eurooppaan palannut puolustaja Jyrki Jokipakka, joka on ehtinyt pelata seurassa 12 ottelua pistein 1+2. Toinen suomalaisedustaja on kokenut maalivahtivalmentaja Jari Kaarela.

– Melkoisella tahdilla mennään. On tämä pidemmän päälle raskasta, mutta kyllä tässä on sen verran jo reissattu, että kyllä tähän on tottunut. Meillä on myös aika paljon pelaajia ringissä, joten voimme muuttaa kokoonpanoa vähän vastustajankin mukaan tai laittaa tarvittaessa tuoreempia pelaajia kaukaloon. Pari pakkia on sivussa, mutta sehän tietää vain enemmän minuutteja Jokipakalle, Kaarela kertoi.

– Meillä on ihan muutamia poikasiakin joukkueessa ja ylipäätään kokematonta osastoa sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, mutta silti olemme usein löytäneet jossain vaiheessa peliä avaimet siihen, että jos ei olla voitettu, niin ainakin meillä on ollut mahdollisuus voittaa pelejä. Emme ole missään vaiheessa luovuttaneet tai antaneet periksi.

Venäläisjoukkue on yhdessä tilastossa KHL:n kärjessä: sitä on rikottu vähiten, vain 270 rangaistusminuutin edestä. Jokereilla vastaava lukema on 388.

» Lähetä palautetta toimitukselle