Jokereiden ainoana tavoitteena kuusi pistettä tuplapeleistä

KHL / Ennakko
"Näin se Dinamo kaatuu, eikö vain jätkät"
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokereiden joululoma jää tänä vuonna lyhyeksi, kun Helsingissä kiekko putoaa jäähän jo klo 18.30. Vastustaja Riian Dynamo on yksi KHL:n heikoimmista joukkueista, joten ainoastaan voitto kelpaa Jokereille. Joukkueet kohtaavat uudelleen heti huomenna.

Ilmalassa ei tänä vuonna liiemmälti ehditä kinkkuja sulatella, kun Jokerit hyppää kaukaloon jo tänään.

Joukkue kohtaa läntisen konferenssin jumbon, Riian Dinamon, kaksi kertaa peräkkäisinä iltoina.

Dinamo saapuu Helsinkiin voitettuaan Metallurg Novokuznetskin 6-0. Tasaisen heikosti suorittaneesta joukkueesta on vaikea löytää suurempia valon pilkahduksia, mutta joulukuu on joukkueelta sujunut kohtalaisesti.

Hyvänä esimerkkinä joukkueen alisuorittamisesta voidaan mainita viime kaudella 19 maalia iskenyt Tim Sestito, joka on tällä kaudella osunut maalipuiden väliin vain neljästi.

Jokereilla puolestaan taustalla on kaksijakoisesti sujunut vieraskiertua, kun joukkue keräsi kolmesta ottelusta vain 4 pistettä jääden viimeisessä ottelussaan Sibir Novosibirskiä vastaan maaleitta.

Joukkueen kannalta ilonaiheeksi voidaan lukea tyhjentynyt sairastupa, jossa illan kamppailussa on ainoastaan Petteri Wirtanen.

Kokoonpanossa mielenkiintoisin muutos on Joey Hishonin siirtäminen nelosketjuun. Suurin odotuksin joukkueeseen saapunut amerikkalainen ei ole päässyt mukaan KHL-vauhtiin kunnolla koko aikanaan Jokereissa ja tehoja on syntynyt vain 3+6.

Miehen paikan kakkosketjun keskellä ottaa Antti Pihlström, joka esiintyi edukseen sentteri Peter Reginin ollessa loukkaantuneena.

Jokereille Dinamo-ottelut ovat tuhannen taalan paikka kerätä tärkeitä pisteitä taistelussa läntisen konferenssin pudotuspelipaikoista ja jopa kotiedusta.

Joukkueella on matkaa neljännellä sijalla olevaan Lokomotiv Jaroslaviin vain seitsemän pistettä, kun jäljellä on 18 ottelua.

Toisaalta takana HK Sotshi hengittää Jokereiden niskaan vain kolmen pisteen päässä, joten joukkueen voisi kuvitella motivoituvan jokaiseen jäljellä olevaan kamppailuun.

Dinamon puolesta loppukauden peleissä on kyse ainoastaan ylpeydestä ja mahdollisesti näyttöjen antamisesta Latvian maajoukkutta silmällä pitäen.

Kotijoukkueen näkökulmasta kaikki muu kuin kuusi pistettä näistä kahdesta ottelusta olisi pettymys, sillä Dinamo on kerännyt ainoastaan 37 pistettä.

Joukkue on kuitenkin osoittanut, että tasaisuutta se ei ole täysin vielä löytänyt, joten nähtäväksi jää millä tasolla joukkue onnistuu pelaamaan kuusi peräkkäistä erää ennakkosuosikin asemassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle