Ääripäiden kohtaaminen Areenalla

KHL / Ennakko
Löytyykö Niklas Hagmanin ja Juhamatti Aaltosen alkukauden maalivire ennakkoon hieman heikomman joukkueen kustannuksella?
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sunnuntaina Helsingissä kohtaa KHL:n ääripäät, kun viiden ottelun voittoputkessa purjehtiva Jokerit saa vastaansa hännänhuippu Amur Habarovskin. Jukka Rautakorven valmentama Amur on pystynyt saalistamaan muutamia arvokkaita voittoja jopa sarjan kärkijoukkueista, joten Jokereille tuskin tulee ottelusta pelkkä läpihuutojuttu.

Sunnuntain ottelu on Jokereille toinen neljästä viikon sisällä pelattavasta kotiottelusta. Torstaina joukkue saalisti voiton kovakuntoisesta Sibir Novosibirskistä, vaikka ottelu tiukasti puolustavaa joukkuetta vastaan oli isännille todella haastava. Ottelun jälkeen KHL:n maalipörssiä johtava Steve Moses haukkui vieraiden pelityylin todella suorasanaisesti.

Vaikka vierailija Amur on tasoltaan erilainen vastus on Sibir, lähtee se varmasti pelaamaan Jokereita vastaan todella vahvasti puolustaen. Tämän myötä Jokerien kärsivällisyys ja asenne joutuu todelliseen testiin. Kyseessä on myös joukkueiden ensimmäinen KHL-kohtaaminen.

Amur hävisi edellisen ottelunsa Riian Dynamoa vastaan, mutta saalisti marraskuun puolivälissä todella arvokkaan päänahan voittaessaan yhden sarjan huippujoukkueista eli Metallurg Magnitogorskin.

Amurissa suomalaisväriä

Rautakorven tehtävä Amurissa ei ole ollut tällä kaudella helpoimmasta päästä. Joukkueen kokoonpano on KHL:n heikoimpia, eikä joukkueen kotikaupungin maantieteellinen sijainti tee sen arjesta kadehdittavaa pitkine matkustamisineen.

Joukkueessa pelaa kaksi suomalaista puolustajaa, Tommi Taimi sekä juuri joukkueeseen liittynyt Tuukka Mäntylä. Taimi on joukkueen selkeästi tehokkain puolustaja, ja saa paljon vastuuta yli- ja alivoimalla. Joukkueessa kiekkoili myös hyökkääjä Jesse Niinimäki, mutta Niinimäen esitykset eivät olleet ulkomaalaisvahvistukselta odotettavalla tasolla ja näin mies sai lähteä.

Joukkueen avainpelaajia ovat Slovakki-hyökkääjät Rastislav Spirko sekä Michel Miklik sekä Amurin paras pistemies Dmitry Tarasov. Kuvaavaa joukkueen tehottomuudesta on se, että joukkueen paras maalintekijä Dmitry Lugin johtaa Amurin sisäistä maalipörssiä vain kahdeksalla osumalla.

Löytyykö tehoja Lokomo-ketjun ulkopuolelta?

Jokerien ehdoton kulmakivi on jo hyvin tunnettu Lokomo-ketju, eli Petr Koukalin johtama kolmikko, laidoillaan Linus Omark ja Moses. Ketju on ollut niin häikäisevässä vireessä, että se on jo huomioitu varmasti isoilla kirjaimilla kaikkien KHL-joukkueiden valmentajien kirjoissa.

Tämä oli jo nähtävissä torstain Sibir-kamppailussa, kun ketjulta vietiin selkeästi aika ja tila pois vastustajan toimesta. Tämä asettaa ketjun pelille uutta haastetta ennen kaikkea kärsivällisyyden osalta, kun tilaa on huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin.

Kun joukkueen terävin syömähammas on vastustajan toimesta todennäköisesti tarkkaan merkattu, on muilla ketjuilla oiva tilaisuus nousta parrasvaloihin. Alkukaudesta joukkueen tehoista suurimmaksi osaksi vastannut Niko Kapasen ketju hajosi Niklas Hagmanin loukkaantumisen myötä, ja menetti samalla tehojen suhteen lähes täydellisesti vireensä.

Nyt ketju on kuitenkin kokonaisuudessaan taas kasassa, kun Juhamatti Aaltonen teki torstain ottelussa paluun kokoonpanoon. Kapasen ketjulla on potentiaalia nousta alkukauden tasolle, jolloin Jokereilla on kasassa kaksi erittäin vaarallista hyökkäystehoihin pystyvää ketjua.

Mielenkiintoisena yksityiskohdan sunnuntain kamppailuun tekee se, että Tampereelta on tulossa noin 500-katsojan joukko seuraamaan oman kaupungin miesten, eli Rautakorven ja Mäntylän edesottamuksia KHL-joukkueen väreissä.

Seuraa Heitä

Atte Ohtamaa #55 | Kärpät

Puolustaja

Jere Karalahden lähdön jälkeen Ohtamaa saa vastuuta myös ylivoimalla. Pelaa rohkeasti vahvuuksillaan, joten Riikassa syntyneen kauden avausmaalin jatkoksi on odotettavissa lisää tehoja.

Tommi Taimi #33 |

Puolustaja

Ässistä pitkälle itään lähtenyt puolustaja on joukkueensa tehokkain pakki. Saa vastuuta niin yli- kuin alivoimalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle