TPS:n sankari Tirronen: "Vähän oli tuuriakin"

LIIGA / Haastattelu
40 torjunnan Rasmus Tirronen oli illan työllistetyin pelaaja.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Ottelun hahmo, 40 kertaa torjunut TPS-maalivahti Rasmus Tirronen, kertoi pelin jälkeen fiiliksistään:

- Ihan OK. Aika hyvin pystyin kontrolloimaan kiekkoa. HIFK toimittaa aika hyvin kiekkoa maalille. Sain eliminoitua muutaman reboundin, mistä olisi voinut tulla maaleja. Ihan hyvä fiilis. Vähän oli tuuriakin. IFK:lla on isoja kavereita, jotka tulee maalille. Aina ei sitä kiekkoa näe, mutta tänään kävi tälleen. Suurin osa kuitenkin osui, niin ihan jees.

Ei kai 40 torjuntaa kuitenkaan ole ihan normaali määrä jääkiekko-ottelussa?

- No on se, jos me pelataan tuolla tavalla, niin sitten se on täysin normaalia, naureskelee Tirronen.

- Kyllä pitää nyt petrata aika paljon. Aika huono startti ja muutenkin annettiin kaverille melkein kaikki ne tilanteet, niin siinä mielessä pitää vähän katsella videota ja vähän oppia tuosta.

Pelin kuvaa, kun katseli, niin ei olisi uskonut TPS:n poistuvan voittajana kaukalosta. IFK laukoi 67 kertaa. Ottelun sankariksi nousi TPS:n maalivahti Tirronen.

- Jääkiekko on tällaista. Välillä se joukkue, joka ehkä ansaitsee sinä iltana voittaa, ei aina voita. Tämä oli tärkeä voitto meille siinä mielessä, että opittiin luottamaan siihen, että voidaan vähän heikommallakin pelillä joskus voittaa. Kasvetaan nyt ryhmänä ja suunnataan katseet kohti lauantaita.

» Lähetä palautetta toimitukselle