SaPKon kapteeniksi palannut Juuso Forsström: "Joukkue on koottu sen mukaan, että on kiekollisuutta"

MESTIS / Haastattelu
Juuso Forsström kantaa SaPKossa jälleen C-kirjainta yhden Espoo Unitedissa pelatun kauden jälkeen.
Kuva © Antti Varonen
Espoosta Savonlinnaan SaPKon kapteeniksi palannut Juuso Forsström kertoo joukkueen olevan alkavalla kaudella taitava, nopea ja rohkea − toissa kauden mestaruusjoukkueen tavoin.

SaPKossa ensimmäistä kertaa kaudella 2014−15 pelanneen Juuso Forsströmin kolmen vuoden yhtämittainen ajanjakso joukkueessa huipentui Mestiksen mestaruuteen keväällä 2017.

Pudotuspeleissä Forsström oli elämänsä vireessä, eikä pari tärskyäkään pitänyt hyökkääjää sivussa kokoonpanosta. Mestaruuden jälkeen hyökkääjä suuntasi tuttuun ympäristöön Espooseen ja nyt jo edesmenneeseen Espoo Unitediin.

Alkavalla kaudella Forsström viilettää jälleen SaPKon paidassa toimien toista kautta savonlinnalaisten kapteenina. Joukkueen valmistautuminen kauteen on sujunut kapteenin mukaan hyvin harjoituksia ja harjoituspelejä myöten.

Joukkue kukisti juhlaottelussa Liiga-joukkue Ilveksenkin, mutta pienen särön ennen kauden alkua pelattuihin otteluihin toi putoaminen Suomen Cupissa KeuPaa vastaan.

− Ollaan treenattu hyvin, ja harkkapelitkin menivät ihan ookoo, paitsi nuo KeuPan Suomen Cup -pelit menivät huonosti joukkueelta. Uskon, että se Ilves-peli antoi aika paljon uskoa meidän joukkueelle vielä, kun sarja alkaa.

Forsström kertoo, että joukkue sai KeuPa-tappioista kuitenkin mukaansa asioita, joihin kiinnittää jatkossa huomiota.

− Luulen, että sellainen syöttöhuolellisuus, ja KeuPa ehkä liikkui paremmin niissä kahdessa pelissä, niin pitää vain saada vahvuudet käyttöön. Liike kuntoon, niin uskon, että sillä pärjätään. 

Harjoitusotteluissa pässipaidat ovat päävalmentaja Pasi Räsäsen johdolla noudattaneet teemoja, joita kehitetään kauden alkaessa ja edetessä.

− Rohkeaa pelitapaa, joka meillä SaPKossa on. Pitää olla rohkea ja uskaltaa pelata kiekon kanssa. Sitä on korostettu ja uskon, että se tässä paranee, kun sarja alkaa. Uskalletaan tehdä ja ei pelätä virheitä.

− Nyt kun tässä tulee harjoituksia ja pelejä alle, niin se paranee ihan varmasti, Forsström korostaa.

Kysymykseen siitä, onko tällä kaudella painotetussa rohkeuden teemassa yhtäläisyyksiä toissa kauden mestaruusjoukkueeseen, Forsström vastaa myöntävästi.

− Kyllä se on yhdistävä tekijä. Räsäsen pelitapaan kuuluu olla rohkea, aktiivinen ja kiekollinen.

− Joukkue on koottu sen mukaan, että on kiekollisuutta, hyökkääjä mainitsee.

Nuori, yhteen hitsautunut joukkue 

Hyökkäyspäässä keskiössä olevista pelaajista ja potentiaalisista läpimurtopelaajista puhuttaessa Forsström nostaa esiin usean nimen.

− Kyllä tuo (Joni) Seinelä tulee varmaan tekemään maaleja. Sillä on maalinälkää, ja jos saa onnistumisia alkuun, niin tekee paljon maaleja. (Tatu) Vihavaiselta voi odottaa kanssa hyviä suorituksia. Mikko Lahtela on takuuvarma, ja (Matias) Lainio kanssa.

SaPKo on Mestiksen toiseksi nuori joukkue, sillä tämänhetkisen joukkueen keski-ikä on 22,07 vuotta. Joukkueen nuorisokaartia edustavat muun muassa Atte Karppinen, 20, ja Niklas Holopainen, 19, sekä Ville Heinola, 17, ja Eetu Pylkkänen, 20, joilla on mahdollisuus saapua lainalle.

Forsströmistä, Mikko Lahtelasta ja Joonas Toivasesta koostuva kapteenisto sijoittuu puolestaan ikähaitarin toiseen päähän. 28-vuotias Forsström on joukkueen vanhin pelaaja.

− Tässä on ihan hyvä sekoitus nuoria ja vanhempia. Hyvin on joukkue hitsautunut yhteen ja itse tykkään opastaa nuoria ja antaa vinkkejä, jos niille joku vinkki kelpaa, pässipaitojen ikänestori sanoo.

Hyökkääjä kertoo yrittävänsä opastaa ja tukea nuoria yhdessä Joonas Toivasen, 27, kanssa, mutta sen tarkempia suunnitelmia kaksikko ei ole pelillisellä saralla sopinut.

− Ei olla mitään sovittu, sovelletaan päivä kerrallaan.

Viime kauden pronssijoukkue SaPKon kausi käynnistyy perjantaina vierasottelulla Jokipoikia vastaan. Kauden ensimmäinen kotiottelu koittaa heti seuraavana päivänä Ketterää vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös