Nieminen palasi Hakametsään päävalmentajana: "Haluan vain, että meillä on samanlainen mahdollisuus"

LIIGA / Haastattelu
Ville Nieminen ei ollut kaikista tuomioista samaa mieltä tuomariston kanssa.
Kuva © Saana Hakala
Pitkän linjan tapparalainen Ville Nieminen palasi tuttuun halliin, tällä kertaa Pelicansin päävalmentajan roolissa. Nieminen harmitteli joukkueensa kolmannen erän esitystä ja kommentoi voimakkaita reaktioitaan jäähytuomioihin.

Pelicans taisteli, ja jopa hallitsi lauantai-illan Tappara-kamppailua Hakametsässä kahden ensimmäisen erän ajan. Päätöserässä ääni kellossa kuitenkin muuttui, kun Tappara takoi viiden minuutin aikana kiekon peräti neljä kertaa lahtelaismaaliin.

– Tyytyväinen olen kahden erän taisteluun. Eihän tuota kolmatta erää kannata hävitä, jos emme opi siitä, mitä siinä tapahtui. Ratkaisuhetkillä meidän pitää olla parhaimmillamme. Emme olleet suorituskyvyn äärirajoilla, kommentoi pettynyt Pelicans-valmentaja Ville Nieminen.

– Emme päässeet peliin kiinni erän alusta saakka, jouduimme puolustuskannalle. Ratkaisutilanteissa jokainen vaihto ja tilanne ratkaisee, kaikki näkivät, että se meni nyt vähän helpolla. 3-1-maalin jälkeen meidän palkeemme tyhjenivät.

Tapparan maaleista kolme ensimmäistä olivat hieman erikoisia ja niissä oli jonkin verran onneakin mukana, kun Pelicans-maalilla torjuntavuorossa ollut Juho Olkinuora hukkasi kiekon, eikä puolustuskaan suuremmin apuun ehtinyt. 

– Maalit tehtiin Lahden Pelicansille, ei niitä kannata sillä tavalla katsella, miten ne tehtiin. Jokaisen pelaajan täytyy olla ratkaisuhetkillä parhaimmillaan.

Tappara ja Hakametsä ovat Niemiselle tuttuakin tutumpi yhdistelmä. Paluu tuttuun halliin ensimmäistä kertaa päävalmentajana ei kuitenkaan herättänyt erityisiä tuntemuksia.

– Ei nyt mitenkään erityistunnelmia. Ainahan nämä ovat tällaisia kiihkeitä pelejä, meillä on tällainen oman tyylisemme joukkue ja olemme ylpeitä taistelusta, jota tänäänkin tuohon laitoimme.

– Tapparaa vastaan se ei täällä Tampereella riitä, että ollaan pelin päällä tai pelissä mukana. Tiedämme tasan tarkkaan, miten Tappara ratkaisee nuo ja käyttää paikat hyväkseen. Kovaa oppia meille.

Avauserässä nähtiin episodi, jossa Nieminen keskusteli pitkään ottelun päätuomarin kanssa Taavi Vartiaisen kampitusjäähyn jälkeen. Seurauksena oli joukkuerangaistus Pelicansille. Tilannetta Nieminen ei lähtenyt avaamaan suuremmin.

– Toivottavasti mekin Lahden Pelicans saamme täyden mahdollisuuden tulevaisuudessa, että meistä tulee yhtä iso, kuin sarjan kärkijoukkueet. Olemme siinä politiikassa yhtä lailla vahvoilla. Haluan vain sitä, että meillä on samanlainen mahdollisuus.

– Se on ihan selvä, ettei vastustajaa tarvitse ainakaan yhtään auttaa. Kyllä tässä on ihan täysi työnsarka viisi vastaan viisi -pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle