Mikko Rantanen lähtee optimistisena uuteen kauteen – "Johtajuuteni on synnynnäistä"

MAAJOUKKUE, NHL / Haastattelu
Mikko Rantanen on viimeksi nähty Suomessa pelaamassa elokuun Liiga Alumni All Stars -ottelussa Raumalla.
Kuva © Tomi Natri/Liiga
Nuori mutta kokenut Mikko Rantanen loisti viime kaudella sekä NHL:ssä että maajoukkueessa. Jatkoajan haastattelussa Rantanen asettaa tavoitteita alkavalle kaudelle ja kertoo roolistaan maajoukkueessa.

NHL:n viime kauden tehokkain suomalaispelaaja, Colorado Avalanchen laitahyökkääjä Mikko Rantanen, täyttää tänä vuonna vasta 22 vuotta.

Jääkiekkokokemusta on kuitenkin enemmän kuin nuori ikä antaisi uskoa. Rantanen teki Liiga-debyyttinsä Turun Palloseuran riveissä vain 16-vuotiaana ja on sen jälkeen pelannut sekä Pohjois-Amerikan AHL:ssä ja NHL:ssä että eri ikäluokkien maajoukkueissa. Kultaa tuli nuorten MM-kotikisoista vuonna 2016, jolloin Rantanen oli Suomen joukkueen kapteeni.

Suomalaisesta näkökulmasta Rantanen on yksi tämän hetken kiinnostavimmista pelaajista. Tähän mennessä ura on edennyt idyllisesti: Suomessa kasvanut pelaaja on noussut nopeasti jääkiekkomaailman eliittiin, tehnyt tuhoa yhdessä NHL:n parhaista ketjuista ja ollut toistuvasti maajoukkueen käytettävissä. Päättyneellä NHL-kaudella Rantanen yli kaksinkertaisti tulokaskautensa tehot.

Ensi kauteen valmistautuminenkin on sujunut koti-Suomessa hyvin.

– On ollut tosi kiva olla Suomessa. Kelit ovat olleet hyvät ja olen pysynyt terveenä koko kesän, Rantanen kertoo.

Yli 190-senttinen laitahyökkääjä koki nuoruudessaan saman kuin moni muukin pelaaja: pituutta tuli nopeammin kuin lihasta ja pitkien raajojen koordinaatiokyky oli toisinaan hukassa. Nykyään voimaa riittää eikä enää voi puhua "Bambista jäällä".

– Vieläkin pystyy parantamaan, päätä enemmän pystyyn. Tänä kesänä treenissä on keskitytty lisäämään räjähtävyyttä, ja toki voimatasoja mietitään aina.

Kausi 2016-17 oli Rantasen edustamalle Colorado Avalanchelle raskas eikä kaudelta 2017-18 odotettu paljon. Toisin kävi. Rantasen, Gabriel Landeskogin ja Nathan MacKinnonin muodostama ketju oli avainasemassa, kun Avalanche viime keväänä ylsi pudotuspeleihin asti.

Rantanen suhtautuu alkavaan kauteen optimistisesti.

– Tietysti odotukset kasvavat sekä oman itsen että joukkueen kohdalla. Olen päässyt treenaamaan terveenä koko kesän, ja joukkue on aika samanlainen kuin viime vuonna. Muutama pelaaja on tullut lisää. Minun mielestäni näyttää aika hyvältä.

Viime kaudella Nashville Predators pudotti Avalanchen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella voitoin 4–2. Tälle kaudelle on Rantasen mielestä selkeä tavoite.

– Päästään pudotuspeleihin – eikä pelkästään päästä sinne, vaan päästään myös seuraaville kierroksille. Se on tavoite. Ja nälkä kasvaa syödessä. Viime vuosi oli hyvä, mutta pystymme vieläkin parantamaan.

Johtajuutta myös maajoukkuepaidassa

Pudotuspelitappioon päättyneen NHL-kauden jälkeen Rantanen nähtiin viime keväänä myös Suomi-paidassa MM-kisoissa. Maajoukkuekutsu ei ollut Rantasen ensimmäinen, vaan hänet on nähty edustamassa Suomea eri ikäkausimaajoukkueissa joka vuosi kaudesta 2011-12 lähtien.

Rantanen ei silti myönnä kuuluvansa maajoukkueen vakiokalustoon.

– Itselle on vain sattunut niin, että olen ollut terveenä ja sopimustilanne on ollut se, että olen voinut lähteä MM-kisoihin. Aina on kyllä ollut kiva pelata.

Maajoukkuepelit vaikuttavat joka tapauksessa olevan kunnia-asia.

– Totta kai maajoukkuepelit ovat minulle tärkeitä. Olen nuorena aina katsonut MM-kisoja ja muita maajoukkuepelejä. Kiva itsekin olla pelaamassa.

Rantasen merkitys joukkueelle ei näy pelkästään tehoissa, vaan hänet tunnetaan myös johtajuudestaan. Muistettavimmin hän oli Suomen U20-maajoukkueen kapteeni kultavuonna 2016. Tämän lisäksi hän on kantanut varakapteenin A-merkkiä monta kertaa – muun muassa 18-vuotiaana TPS:ssä sekä viime kevään MM-kisoissa A-maajoukkueessa.

– Olen oppinut todella paljon muilta kapteeneilta, joita joukkueissa on ollut. Olen myös itse tykännyt aina olla muiden tsemppaajana. Kai se [johtajuus] on synnynnäistä. En osaa selittää sitä sen enempää. Se vain sopii.

Kysymykseen, onko Rantanen ensin Avalanchen vai Suomen maajoukkueen kapteeni, hän suhtautuu vaatimattomasti mutta toiveikkaasti.

– En tiedä. Voi olla, etten kummankaan. Mutta katsotaan!

» Lähetä palautetta toimitukselle