Kiekko-Espoon maalivahti Jani Nieminen: "Kim on kasannut meille hyvän nipun"

Suomi-sarja / Haastattelu
Jani Nieminen on nähty myös aikaisemmin espoolaisseuran maalilla.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Jani “Hattu” Nieminen palasi Espooseen ulkomaan kiertueeltaan tasapainoisen kauden toivossa. Hän kertoo joukkueen olevan potentiaalinen ja tervehenkinen.

Slovakian reissultaan takaisin Suomeen palannut Kiekko-Espoon maalivahti Jani Nieminen lähti vaihtelua kaivatessaan Saksaan. Kokemus oli hänelle upea.

- Oikeastaan halusin jotain uutta. Tuntui, että olin Suomessa pelannut koko urani, niin halusin jotain muuta. Oli ihan mielenkiintoista lähteä Saksaan, ja siellä päästä pelaamaan, Nieminen toteaa.

Liiga-seuroja kierrellyt Nieminen oli kuullut paljon hyvää Saksan liigasta, eikä päätös Suomesta lähtemiselle loppujen lopuksi ollut vaikea.

- Jotenkin sivuovien kautta sinne Saksaan päädyin. En edes ihan tarkkaan muista, että miten se meni. Siellä oli kiinnostusta ja se oli helppo päätös siinä vaiheessa. Mukavaa oli käydä siellä.

HIFK:n kasvatti kokee Keski-Euroopan jääkiekon hyökkäyspainoitteiseksi ja maalivahdille vähän haastavaksi.

- Liigassa pelataan sitä viisikkopeliä aika tarkkaan ja se on vähän tarkempi liiga. Kun mietitään Saksaa, niin siellä on paljon kanadalaisia sekä saksalaisia, ja se on taas päästä päätyyn. Se oli haastavaa, mutta mielenkiintoista maalivahtina kokea.

- Tilanteet olivat neljällä yhtä vastaan hyökkäyksiä ja läpiajoja oli vähintään viisi per peli, että kyllä se mielenkiintoinen kokemus oli. Keski-Euroopassa on aika avointa ja hyökkäysvoittoista peliä. Kun kaipasin vaihtelua, niin sitä kyllä sain, ainakin maalivahtina.

Lukuisat syyt vaikuttivat Kiekko-Espoon maalivahdin ratkaisuun tulla Espooseen. Muun muassa perhe ja koti Espoossa vaikuttivat hänen päätökseensä.

- Meni vähän vihkoon se Slovakian reissu. Jään ulkopuolella alettiin käyttäytymään huonosti pelaajaa kohtaan. Tuli vastaan sellaista, minkä ei oikeasti pitäisi mennä niin. Potkitaan pihalle vähän niin kuin ilman syytä. Ja nyt on aika mielenkiintoinen projekti täällä Espoossa käynnissä. Oli sitten aika helppo ratkaisu. Siinä on ne suurimmat syyt, minkä takia halusin tulla tänne.

Maailmaa kiertänyt Nieminen sanoo, että Kiekko-Espoon taloudesta ei tarvitse olla huolissaan. Rahamäärän mukaan mennään, eikä sen yli kuluteta.

- Kyllä uskallan melkein luvata, että tämä on pitkäaikaisempi kuin edelliset espoolaisseurat. Tunnen Kimin (Hirschovits) hyvin ja Kimin kanssa muutenkin puhuttiin jo ennen, kun tein sopimusta. Kun hän kertoo jotain, niin asiat on myös niin. Kyllä uskallan luvata, ettei konkurssia tarvitse pelätä missään vaiheessa, maalivahti toteaa.

Kesänsä kotona treenaten viettänyt Nieminen kertoo joukkueen tasapainoisuudesta ja siitä, että kaikista on ollut kivaa tulla hallille treeneihin.

- Meitä on muutama kokeneempi ja sitten on 25-vuotiaita suunnilleen. Meillä on myös nuoria, joten tosi potentiaalinen joukkue on kasassa. Kim on kasannut meille hyvän nipun ja hyvin tullaan toimeen jäällä sekä jään ulkopuolella, hän kertoo.

Viidestä kuuteen kertaan viikossa kesällä treenannut maalivahti kertoo Kiekko-Espoolla olevan kaudella noin kaksi vapaapäivää viikossa, eikä joukkueen tavoitetta ole vielä mietitty.

- Ei kai kukaan meistä lähde kaukaloon vain katselemaan tai puhumaan pudotuspelipaikasta. Kyllä me jokainen peli halutaan voittaa, ja meillä on mahdollisuudetkin siihen.

- Joukkue on todella potentiaalinen, mutta pitää varsinkin alkuun muistaa se, että me ollaan uusi joukkue ja pelaajat ovat tulleet eri puolilta Suomea, niin siinä ottaa aikansa hitsautua yhteen. Pitää olla kärsivällinen.

Kiekko-Espoolla on vasta kolme harjoitusottelua alla. Nieminen uskoo, että on haluttu lähteä rauhassa liikkeelle, ja siksi pelejä on niin vähän. Hänestä ei ole oikeaa ja väärää tapaa valmistautua kauteen.

- Tässä joutuu pelaajat käymään töissä ja on sitä jääkiekon ulkopuolista elämääkin. Katsotaan nyt, että miten menee tulevat viikot, kun on vielä pari viikkoa kauden alkuun. Voi olla, että tulee vielä muutama harjoituspeli.

- Lähdettiin Suomen Cupissa pelaamaan niin että, oltaisiin päästy jatkoon, siinäkin tulisi pari peliä. Onko se sitten hyvä, että pelataan 12 harjoituspeliä ja sitten ollaan jo kyllästyneitä siihen hommaan, Nieminen summaa.

Nieminen sai HIFK-aikanaan lempinimen "Hattu", joka tulee hänen pidemmäksi kasvaneista karvalakin näköisistä hiuksistaan. Maalivahdilla on kova luotto joukkueeseen ja hän odottaa innolla kauden alkua.

- Positiivisin fiiliksin lähden tähän kauteen. On mukavaa, kun saa olla kotona ja joukkue on tervehenkinen ja hyvä. Tarkoitus olisi päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Se pelaaminen on tässä se, mitä tehdään. 

31-vuotias Nieminen ei osaa kertoa tulevaisuuden suunnitelmistaan, mutta on mielestään hyvässä asemassa. Hän teki sopimuksen hyvissä ajoin, saadakseen tasapainoisen kauden.

- Nyt olen ihan tyytyväinen tässä, eikä ole hinkua ulkomaille. Toki sitä voi katsoa sitten tulevaisuudessa. Viime syksynä meni sopimuksen saaminen lokakuun lopulle asti, ja se ei ole ainakaan minulle henkilökohtaisesti kovin rentouttavaa odotella, että tuleeko soittoa vai ei. Nyt halusin vain, että kaikki on selvää hyvissä ajoin, konkari päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle