Vuosi II-divisioonassa kehitti liigapaikkaa tavoittelevaa Jalosta - "Siinä sai vähän erilaisen näkökulman kaikkeen tekemiseen"

LIIGA / Haastattelu
Jalonen astuu uudelle askelmalle urallaan Mikkelissä.
Kuva © Oskari Mäkisarka / oskari.makisarka@jatkoaika.com
Jimi Jalosen reitti liigakaukaloihin ei ole ollut aivan perinteisin, sillä matkan varrelle on junioripelien lisäksi mahtunut myös kierros II divisioonassa. Puolustaja kokee kuitenkin valintojen kehittäneen häntä ja nyt hän tavoitteleekin paikkaa Jukureiden pelaavasta kokoonpanosta.

Jimi Jalosen kiekkoura käynnistyi aikanaan Riihimäen Nikkareiden junioreissa, josta tie vei HPK:n organisaatioon. Parin HPK-vuoden jälkeen puolustaja näki parhaaksi ratkaisuksi palata kotikaupunkiin pelaamaan miesten pelejä.

− Olin silloin B ja- C-nuorissa Hämeenlinnassa ja koin, että itselleni olisi siinä vaiheessa parempi paikka pelata jossain muualla kuin HPK:n A-nuorissa. Pääsin pelaamaan sitten miesten mukana Riihimäellä ja ne olivat kovia pelejä itselleni, Jalonen kertoi.

Kauden 2014-15 Jalonen pelasi II divisioonaa Nikkareiden riveissä. Tuolloin 18-vuotias puolustaja sai ison roolin ja oli lopulta joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja iskemällä 26 ottelussa tehot 13+20.

− Siinä tuli aika paljon mentyä pelaajana ja ihmisenä eteenpäin. Pääsin pelaamaan paljon ja nimenomaan pelaamaan vahvuuksilla. Sieltä oli sitten helppo siirtyä takaisin Hämeenlinnaan, jossa taas pääsi samanlaiseen rooliin kuin Riihimäellä olin ollut. Oli mielestäni hyvä päätös lähteä silloin Riihimäelle, että en kadu kyllä yhtään, totesi Jalonen.

Pelillisten kehitysaskeleiden lisäksi kausi miesten peleissä oli hänen omien sanojensa mukaan henkisestikin kehittävää aikaa.

− Olihan se vähän erilaista jääkiekkoa. Ei oltu enää poikien kanssa, niin siinä joutui vähän erilaiseen asemaan, että pääsi joukkueeseen mukaan ja sopeutui siihen toimintaan. Vaikka pelin taso ei ollut mitenkään erikoinen, niin se oli minulle silloin ihan oikea sarja, Jalonen pohti.

− Olin tottunut olemaan poikien kanssa, niin siinä joutui sopeutumaan vähän erilaiseen ympäristöön. Siinä oli vähän vanhempia, kolmikymppisiä ja perheellisiä ihmisiä, niin ehkä siinä sai vähän erilaisen näkökulman kaikkeen tekemiseen. Se vei kokonaisvaltaisesti ihmisenä eteenpäin.

A-nuorten mitalijuhlista Mestiksen kärkipuolustajaksi

Riihimäellä vietetyn vuoden jälkeen Jalonen palasi HPK:hon ja seuran A-nuoriin, jossa hän pelasi kaksi kautta. Ensimmäisellä kaudella hämeenlinnalaisryhmän pelit päättyivät tappioon pronssiottelussa, mutta jälkimmäisellä joukkue juhli mestaruutta. Jalonen kuului joukkueen runkopelaajiin ja toimi muun muassa varakapteenina.

Mestaruuskauden aikana puolustaja sai myös ensikosketuksen liigakiekkoon, kun hän pääsi kahdessa ottelussa HPK:n mukaan.

− Olin päässyt jo isojen miesten kanssa kamppailemaan kakkosdivarissa, niin se oli ehkä helpompi sieltä tulla A-nuorten mukaan kuin B-nuorista suoraan A:han, mietiskeli Jalonen.

− Ensimmäisenä vuotena oltiin jo mitalipeleissä ja toisena voitettiin koko homma. Pääsin siinä jonkin verran liigajoukkueen mukanakin olemaan, niin kyllä silloinkin tuli jonkin verran eteenpäin mentyä. Hyvät muistot jäi Hämeenlinnan ajasta.

Viime kaudeksi Jalonen siirtyi LeKiin, jossa hän oli jo käynyt lainalla edelliskaudella parin ottelun verran. Lempääläisryhmässä Jalonen kohosi nopeasti joukkueen kärkipuolustajaksi ja iskikin 38 ottelussa 22 tehopistettä. 

LeKi on ollut tunnettu viime vuosina rajusta pelaajarallistaan liigajoukkueiden kanssa, mutta viime kaudella se ei Jalosen mukaan joukkueen tekemistä haitannut, sillä joukkueen runko pysyi pitkälti samana läpi kauden.

− Tietysti se vähän aina vaikuttaa, mutta ei sitä sillä tavalla mieti, kun lähtee pelaamaan ja treenaamaan. Loppujen lopuksi meillä oli viime kaudella aika sama runko Tapparasta, HPK:sta ja Ilveksestä koko kauden. Käytännössä kaikki oli aina treeneissä ja peleissä sitten saattoi muutama aina vaihtua, mutta ei siinä ongelmia ollut, Jalonen summasi.

− Viime kausi oli tietysti itselle taas yksi steppi ylöspäin A:sta. Pikkuisen nopeampia ja taitavempia jätkiä vastassa kuin A-nuorissa. Se kyllä kehitti paljon, kun sain hyvän roolin ja melkein ykköspakkina olin siinä.

Seuraavana askeleena Liiga

Hyvin sujuneen Mestis-kauden seurauksena Jalonen sai keväällä liigasopimuksen, kun hän siirtyi Jukureiden riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Oikealta laukova puolustaja pyrkii tuomaan mikkeliläisryhmään etenkin kiekollista osaamista.

− Kyllä minun vahvuudet on kiekollisessa pelissä, pelin lukemisessa ja ylivoimassa. Ne on ne ykkösjutut, mitä pyrin jäälle tuomaan. Isoimmat stepit on otettava siinä, että pystyn puolustamaan hyvin ja sitä kautta olemaan kokonaisvaltaisempi pelaaja, kuvaili Jalonen itseään.

Jalosen tavoitteena on ottaa paikka Jukureiden pelaavasta kokoonpanosta tiedostaen, että homma ei onnistuneen Mestis-kaudenkaan jälkeen ole itsestäänselvyys.

− On siinäkin vielä jonkinmoinen ero kaikessa tekemisessä Mestiksen ja Liigan välillä. Se vaatii aika paljon, että pystyy nousemaan Mestiksestä isosta roolista Liigaan isoon rooliin, Jalonen sanoi.

Jalonen on tullut sukunimenä tutuksi Liigaa seuranneille jo aiemmin, sillä Jimin isä on HPK:n Suomen mestaruuteen keväällä 2006 valmentanut nykyinen maajoukkueluotsi Jukka Jalonen. Puolustaja kertoi yhteydenpidon olevan kauden aikanakin tiivistä ja tarvittaessa isältäkin on neuvoja saatavissa.

− Tietysti aina kun kysyy, niin tulee hyviä vastauksia, mutta ei sieltä ikinä ole mitään painetta tullut. Aika rauhassa on saanut olla. Onhan se tietysti hyvä, että on lähellä tuollainen ihminen, jolta tarvittaessa saa hyviä tietoja, Jalonen naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle