SaiPan peilikuva päihitti Tapparan

CHL, LIIGA / Raportti
SaiPan uusi hankinta Brock Trotter onnistui heti maalinteossa.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
SaiPan voitto Tapparasta oli tiistaina harvan herkkua. Lappeenrannassa alle 2000 katsojaa saapui seuraamaan kamppailua paikasta CHL:n seuraavalle kierrokselle. Myös tuomaritoiminnasta sai taas puhua luvan kanssa.

SaiPa ei tarvinnut illan ottelusta edes voittoa, vaan maalin tappiokin olisi ollut riittävä tuomaan paikan CHL:n 16 parhaan joukossa. Isännät eivät asetelmaan tyytyneet, vaan voittivat Tapparan selvästi lukemin 4–2.

CHL-otteluun luistellutta SaiPaa ei ollut tunnistaa samaksi joukkueeksi, joka viime aikoina on jäänyt Liigassa muiden jalkoihin. Vaikka maalinteko ei ole ollut ongelma, oma pää on vuotanut sitäkin enemmän. Nyt keskialue vedettiin tukkoon ja Tapparan pelaaminen tehtiin mahdollisimman epämiellyttäväksi.

− Jännä homma, tämä oli täysin samanlainen kuin meidän muutkin CHL-pelit. Puolustetaan, puolustetaan, puolustetaan ja käydään iskemässä maali johonkin väliin, Ari Santanen pohti ottelun jälkeen.

− Nämä ovat täysin peilikuvia niille peleille, mitä me Liigassa pelataan.

Selvästi kurinalaisemmin puolustanut SaiPa onnistui vastahyökkäyksissään. Ottelun avausosuma syntyi Curtis Hamiltonin puikkelehdittua kirvesrintojen välistä karkuun. Hamiltonilta kiekko päätyi Simon Backmanille, joka syötti maalin viimeistelleelle Tero Koskirannalle.

Tappara tuli pian tasoihin, kun Manu Honkanen ohjasi Aleksi Elorinteen vedon Jussi Markkasen vartioiman maalin ylänurkkaan. Tappara pääsi myös kahdesti ylivoimalle, mutta tuloksetta.

− Kyllä olisi pitänyt ylivoimalla saada tuota peliä tasoitettua tuossa ensimmäisessä erässä, Jussi Tapola huokaili ottelun jälkeen.

− Meidän piti päästä maali lähemmäs, mutta kävikin niin, että jouduttiin maali kauemmaksi.

Voittomaali toiseen erään

Ottelun ratkaisi toisessa erässä alkukaudesta väläytellyt ja loukkaantumisten jälkeen yhteen parsittu kakkosketju Mikael Kuronen-Eetu Koski-Tomi Leivo. Koski vapautti Leivon ja Kurosen läpiajoon, ja Kuronen iski kiekon verkkoon Leivon syötöstä.

Honkanen toi Tapparan uudelleen tasoihin, mutta pian oli Kosken vuoro siirtää SaiPa 3–2-johtoon Leivon ja Kurosen alustuksesta.

− Onneksi saatiin oikeisiin paikkoihin maaleja, ja ne maalit kantoivat ja veivät meitä eteenpäin pelissä, Santanen kiitteli omiaan.

Vähintään kahden maalin johtoa tarvinnut Tappara päätti pelata jo toisen erän lopulla upporikasta ja rutiköyhää. Tapola komensi Teemu Lassilan pois maaliltaan vieraiden lyhyen ylivoimapätkän ja loppuerän ajaksi. Yllättävää liikettä ei kuitenkaan palkittu osumalla, joskaan ei SaiPakaan päässyt kiekkoon ja näpäyttämään liiasta uhkarohkeudesta.

Tuskastuttavat jäähyt

Kuten viimeisissä Liiga-otteluissa, jäähyissä ei noudatettu kristillistä tasajakoa, vaan SaiPalle kertyi ottelun alkupuolella kaksiminuuttisia huomattavasti vastustajaa enemmän. Keltamustat jakoivatkin asiasta tuomareille palautetta, joka kaikui aina aitioihin asti.

− Mitä peliä sä katsot täällä, häh? runoili eräs kotijoukkueen pelaajista.

SaiPa pääsi kokeilemaan ylivoimaa toisessa erässä vain hetken, kun jo Brett Carson komennettiin istunnolle. Myöskään valmennuspuolella ei oltu jäähymäärästä täysin yksimielisiä.

− Minä kyllä hämmästelen tuota meidän jäähymäärää kaikin puolin, Santanen kommentoi.

− Sen sanoinkin tuomarille, sille joka sitä suomea nyt sattui ymmärtämään, ettei siinä mitään jos linja on tämä, niin olkoon, kunhan se olisi tasapuolinen. Minun mielestä ei ollut.

Tapola oli mietteissään maltillisempi, olihan Tappara tuomioiden suhteen illan voittaja.

− Jäähyt mitä vihellettiin olivat ihan aiheellisia. Joissain tilanteissa olisi marginaalit voineet mennä toisinkin päin, Tapola myönsi ja lisäsi hymistellen:

− Itse kun pelaat ylivoimaa, niin ei siinä kannata ruveta paljon valittelemaan, kun ei mitään menettänyt tässä hommassa.

Trotter teki taikojaan ylivoimalla

Kun SaiPa sai viimein kolmannessa erässä pelata ylivoimaa kauemmin kuin 15 sekuntia, uusi hankinta Brock Trotter pääsi loistamaan muutoin opettelun merkeissä sujuneessa illassa. Haudottuaan aikansa kiekkoa Trotter sipaisi laatan sisään.

− Se ainakin tuli selväksi, että Trotter tulee tekemään meidän ylivoimasta huippuvaarallisen ja tuo lisää variaatioita siihen, Santanen arvoi tuoreen vahvistuksen otteita.

− Peli muuten oli ehkä alakanttiin, tuollainen totuttelupeli hänelle.

Seuraavan kerran CHL:ssä Trotter pääsee esittelemään erityisosaamistaan Växjö Lakersia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle