Daavid vastaan Goljat - melkein kuin vuonna 2003

CHL, LIIGA / Raportti
Juuso Ikonen taiteili jälleen näyttävän soolomaalin.
Kuva © Timo Savela
Jyväskylässä nähtiin melkoista draamaa CHL:n pudotuspelien avauksessa, kun kotijoukkue meinasi menettää neljän maalin johdon Skellefteålle ottelun päätöserässä. JYPin taistelu kuitenkin riitti, ja voitto irtosi lopulta loppulukemin 5-4.

Jyväskylässä lähtökohdat illan ottelulle olivat varsin selvät. Skellefteån piti olla selkeä ennakkosuosikki, ja JYPin olisi pitänyt vain sinnikkäästi taistella ruotsalaisten kyydissä mukana. Tänä iltana nähtiin jälleen yksi näyte urheilun suurimmasta "suolasta", kun Daavid kaatoi Goljatin

Heti ottelun alusta asti oli selvää, että hurrikaaninutut eivät olleet suunnitelleet tulevansa pakittelemaan. Ottelun avausminuuteista lähtien JYP lähti rohkeasti haastamaan hallitsevaa Ruotsin mestaria niillä aseilla, mitä ennakkoon uumoiltiin. 

Jyväskyläläiset aiheuttivat ruotsalaispuolustukselle paljon harmaita hiuksia aggressiivisella karvauksellaan ja varsinkin ottelun toisen erän Skellefteå oli täysin purjeissa. Ruotsalaiset eivät päässeet mihinkään JYPin hurjan painostuksen alta, ja tämä näkyikin toisen erän jälkeen tulostaululla. Lukemat 5-1 olivat myös Marko Virtasen suojateille yllätys.

− Kun päästiin toiseen erään, sen oikein tunsi, että me viedään tätä peliä ja se varmaan näyttikin siltä. Mutta oikeasti hei, 5-1 Skellefteåta vastaan! Minä en tiedä, ovatko he olleet kenellekään tänä vuonna häviöllä vielä 5-1, iloitsi Virtanen.

− Onnistuttiin alussa meidän pelisuunnitelmassa todella hyvin. Pystyimme pelaamaan nopeasti linjan taakse laitojen kautta ja sen jälkeen liikuttamaan hyvin kiekkoa. Saatiin tietyllä tavalla heidät hämilleen. 

Den glider in

Vaikka olikin uumoiltavissa, että ruotsalaiset tulevat varmasti kovaa viimeiseen erään, kukaan tuskin osasi odottaa näin huimaa starttia. Jo alle minuutin pelin jälkeen Kirill Kabanov taituroi vieraat kolmen maalin päähän ja Skellefteå sai juuri sellaisen alun erälleen kuin se tarvitsi.

Tästä alkoikin ruotsalaisten hurja näytös. Kolmannen erän puoliväliin mennessä Skellefteå oli noussut jo maalin päähän, ja JYP oli täydellisen sekasorron vallassa. Monella katsojalla alkoi varmasti pyöriä mielessä surullisen kuuluisa toukokuu vuodelta 2003, kun Peter Forsberg ja Mats Sundin nostivat Ruotsin neljän maalin takaa voittoon Suomea vastaan MM-kisojen puolivälierissä. 

− On vaarana, kun toinen lyö kaikki sisään mitä se voi lyödä, että jos meiltä lähtee pienikin palanen pois siitä ytimestä missä ollaan, noin voi käydä. Heti erän alkuun hyökkäyspään jäähy ja siitä ensimmäinen maali, se oli venäläiseltä upea suoritus. Sehän tuli todella taitavasti siitä välistä, vaikka kolme ukkoa roikkui mukana. 

Virtanen otti Skellefteån neljännen maalin jälkeen välittömästi aikalisän, jonka jälkeen JYP saikin ryhtiä otteisiinsa ja hoiti ottelun kunnialla päätökseen.

− Kaksi maalia sitten perään, kun kaveri lyö kaikki peliin. Niin mekin tietysti olisimme tehneet. Sitten saimme rivit kasaan ja tyylikäs loppu. 

− Voitettiin helvetin kova joukkue. Minä olen tuossa pyörittänyt niiden kolmea viimeistä peliä ja tiedän tasan tarkkaan miten hyvä tuo joukkue on. 

Joukkueiden välinen toinen pudotuspeliottelu käydään viikon päästä tiistaina Ruotsissa. Jatkoonmenijä ratkaistaan yhteismaalimäärällä. 

− Niin kuin jo lähtöön sanoin, tämä on meille todella hieno urheilullinen haaste. Joukkue oikeasti absoluuttiselta Euroopan huipulta, jokainen saa mitata itseään tosissaan. Ensi viikolla on taas uusi peli, päätti Virtanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle