Emämunaukset maksoivat JYPille jatkopaikan

CHL / Raportti
SC Bern oli juhliva osapuoli Hippoksella.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP lähti hakemaan CHL:n puolivälieräpaikkaa maalin takaa-ajoasemasta SC Berniä vastaan. Jatkopaikka jäi kuitenkin haaveeksi kohtalaisesta kiristä huolimatta. Bern oli lopulta parempi yhteismaalein 6−5.

JYP lähti toiseen osaotteluun maalin takaa-ajoasemasta menetettyään kahden maalin johdon avausosaottelussa häviämällä 3−2.

Täksi kaudeksi SC Bernin päävalmentajaksi palkatun Kari Jalosen kädenjälki näkyi vahvasti sveitsiläisnipun pelaamisessa. Tunnollisesti puolustaneet keltapaidat ohjasivat lahjakkaasti JYPin hyökkäykset kulmiin.

Heikosti avauspelaamisestaan suoriutunutta JYPiä rangaistiin juuri kiekonmenetyksistä omissa, kun Bern iski kaksi maalia riiston kautta.

JYP onnistui päätöserän osumilla vääntämään kotiottelustaan 3−3-tasapelin, mutta jatkopaikkaan se ei riittänyt. Pelin ratkaisuksi muodostuivat JYPin pahat virheet omalla alueella.

Lataus kateissa

JYP sai otteluun äärimmäisen heikon alun, kun ensimmäinen rangaistus tuomittiin jo 21 sekunnin pelin jälkeen. Myöhemmin erässä tuomittiin vielä kaksi lisäjäähyä, mikä sotki isäntien pelirytmiä pahasti.

Erityisesti pelinavaamisessa JYP kangerteli pahasti, kun yhteistä säveltä pakkien ja hyökkääjien välille ei löytynyt. Bern iski avausmaalinsa reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun kahden kiekonriiston kautta Gian-Andrea Randegger iski kiekon sisään.

Jyväskyläläisten ongelmat kiekollisen pelaamisen kanssa vain pahenivat toiseen erään mentäessä. Erittäin tehokkaasti keskustaa tukkineet sveitsiläiset saivat ohjattua JYPin pois vaarallisilta sektoreilta. Harvojen paikkojen auetessa syötöt pomppivat lähes poikkeuksetta ohi vastaanottajan.

20 minuuttia viihdettä

Ottelun kova tempo ei juuri missään vaiheessa näkynyt kovien taklausten määrässä, mutta pieniä tunteen mukaantulon merkkejä nähtiin toiselle erätauolle lähdettäessä. Tuomas Pihlmanin ja Marc Arcobellon ympärille saatiin kunnon torikokous.

Kolmas erä alkoi vaarallisen näköisellä tilanteella, kun kyyryssä peliasennossa siniviivaa ylittänyt Jani Tuppurainen törmäsi linjatuomariin. Vaikka Tuppurainen keräilikin itseään jään pinnassa tovin, pystyi hän jatkamaan peliä.

Pian tämän jälkeen Ryan Lasch iski vieraat ratkaisevan tuntuiselle karkumatkalle, mutta 0−2-osuma pikemminkin herätti isännät. JYP alkoi hyökkäämään organisoidummin, mikä muodosti vaaranpaikkoja Bernin päätyyn.

Edelleen laitojen kautta sisään tullut JYP alkoi löytämään aukkoja pelaamalla toiseen aaltoon, minkä kautta Juha-Pekka Hytönen pääsi kaventamaan ottelun. Pian tämän jälkeen Mikko Salmio toi jyväskyläläiset jo 2−2-tilanteeseen.

Tämän jälkeen Pekka Tuokkolalle sattui sysimusta hetki, kun maalivahti haki kiekon kulmasta. Tuokkola yritti laittaa kiekon toiselle puolelle, mutta kiekko osui sivurautaan, minkä jälkeen Andrew Ebbettillä oli helppo työ viedä sveitsiläiset jälleen johtoon.

Tuokkolan virhe oli viimeinen naula JYPin arkkuun, vaikka Antti Suomela onnistuikin vielä tasoittamaan toisen osaottelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle