HC Banská Bystrica aiheutti Tapparalle ensimmäisen tappion CHL:ssä

CHL / Raportti
Juhani Jasu oli harvoja Tapparan onnistujia keskiviikon ottelussa.
Kuva © Saana Hakala
Voitosta voittoon CHL:ssä kulkenut Tappara esiintyi vaisusti Slovakiassa pelatussa ottelussa.

Vierasjoukkue Tappara sai ottelulle hyvän alun, kun Liigassa toistaiseksi tehoitta jäänyt Niko Ojamäki viimeisteli ottelun avausmaalin vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen.

Pian Ojamäen maalin jälkeen alkoi kuitenkin näkyä jo viitteitä siitä, että illasta oli tulossa tamperelaisittain vaikea.

Sekä Tapparan hyökkäys- että puolustuspeli olivat avauserässä pahasti levällään, minkä seurauksena kotijoukkueen Mário Lunter pääsi iskemään ottelun tasoihin.

Ottelun toisessa erässä Tappara sai ajoittain paremmin pelin juonesta kiinni. Verailijat onnistuivat etenkin erän alussa ja lopussa luomaan tukun potentiaalisia maalintekotilanteita Jan Lukásin vartioimalle maalille, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta tulosta ei syntynyt.

Banská Bystrica sen sijaan viimeisteli tehokkaasti. Kotijoukkue siirtyi toisessa erässä jo kahden maalin karkumatkalle, kun sekä Marek Bartánus että Tomáš Surový onnistuivat ohittamaan Tappara-vahti Christian Heljangon.

Menetetty mahdollisuus

Kolmannen erän puolivälissä Branislav Kubka laukoi joukkueensa jo ratkaisevalta tuntuneeseen kolmen maalin johtoon. Tapparalle tarjoutui kuitenkin vielä mahdollisuus päästä otteluun mukaan erikoistilanteiden kautta.

Joukkue tarttuikin ensimmäiseen oljenkorteensa, kun niin ikään tehottomuudesta alkukaudella kärsinyt Jarno Kärki kavensi tilanteeksi 4-2. Vaisusti esiintyneen Tapparan suurimpia ilonaiheita ottelussa olivatkin juuri Kärjen ja Ojamäen onnistumiset.

Maalin jälkeen Tappara pääsi heti uudestaan ylivoimalle. Orastava kiri päättyi kuitenkin ennen aikojaan, kun Otso Rantakari laukoi viivasta päin kotijoukkueen karvaajaa ja Matej Češík löi ottelulle lopullisen niitin laukomalla kiekon tyhjään maaliin.

Tappiosta huolimatta Tappara selviytyi 16 parhaan joukkoon CHL:ssä. Tamperelaisten seuraava vastustaja selviää perjantain arvonnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle