Loukkaantumisten riivaama SaiPa haastaa Tapparan CHL:ssä

CHL, LIIGA / Ennakko
Dominik Hrachovina on esiintynyt vakuuttavasti alkukaudella.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
CHL:n pudotuspelit pyörähtävät käyntiin tiistaina. Tampereella vastakkain ovat kotijoukkue Tappara ja loukkaantumisten runtelema SaiPa.

Tappara voitti Champions Hockey Leaguen alkulohkossa neljästä ottelustaan kaksi. Vierailija SaiPa puolestaan poistui voittajana jokaisesta lohkovaiheen ottelustaan, menettäen vain yhden pisteen.

Kotoisessa Liigassa Tappara on aloittanut kuitenkin SaiPaa vahvemmin. Illan isännät majailevat Liigan kärkipaikalla kun taas SaiPa löytyy häntäpäästä sijalta 11. Joukkueet ovat myös kohdanneet jo kerran kuluvan kauden aikana. Tuolloin Tappara oli Lappeenrannassa pelatussa ottelussa parempi lukemin 5-2.

Ratkaisukohdat

Tappara esitti CHL:n alkulohkon otteluissa ailahtelevia otteita, mutta liian suuria johtopäätöksiä niistä peleistä ei kuitenkaan kannata vetää. Edellisen CHL-ottelun jälkeen Tammerkoskessa on virrannut tuhansia kuutioita vettä ja Liigakin on alkanut.

Liigassa tamperelaisten paketti on ollut hyvin kasassa. Erityisesti Veli-Matti Savinaisen ja Henrik Haapalan alkukausi on ollut vakuuttava. Hyökkääjäkaksikon lisäksi hyviä otteita on nähty puolustaja Valtteri Kemiläiseltä. Hyvää taustatukea Kemiläiselle on antanut Otso Rantakari. Nuoren puolustajan peliä kuitenkin leimaa ajoittain turha hätäily kiekon kanssa.

Maalivahdeista ykkösvahdiksi on noussut Dominik Hrachovina. Jo aiemmilla kausilla väläytellyt tsekkivahti on ollut alkukaudesta itsevarmuus maalilla.

SaiPan otteet CHL:n alkulohkossa olivat myös vaihtelevia, vaikka jokainen otteluista päättyikin lappeenrantalaisten voittoon. Pelaamisen taso ailahteli pelin sisällä paljon ja varsinkin otteluiden alut olivat SaiPalle erittäin haastavia.

Liigakauden alku on ollut SaiPalle erittäin haastava. Huolia on aiheuttanut lukuisat loukkaantumiset. Myös tiistai-illan kamppailuun SaiPa saattaa joutua lähtemään erittäin repaleisella kokoonpanolla. Varmuudella lappeenrantalaisten riveistä ovat poissa maalivahti Frans Tuohimaa sekä hyökkääjät Ville Koho ja Matti Järvinen.

Maalivahti Jussi Markkasen sekä hyökkääjien John McFarlandin, Elmeri Kaksosen ja Joona Jääskeläisen pelikunto selviää pelipäivänä.

Pelillisellä puolella Lappeenrannassa on ollut ongelmia varsinkin puolustuspäässä. Puolustajat eivät saa kiekkoa tarpeeksi nopeasti liikkeelle ja vastustajat pääsevät turhan helppoihin kiekonriistoihin.

Myös oman maalin edessä SaiPa on suuria vaikeuksia. Esimerkiksi Tapparan ja SaiPan ottelussa Liigan kolmannella kierroksella tamperelaiset viimeistelivät kaikki neljä pelitilannemaalia metrin säteellä SaiPan maalista.

Tilastopoiminnat

SaiPa laukoi alkulohkossa vastustajan maalia kohti 90 kertaa ja teki näillä laukauksilla peräti 17 maalia. Lappeenrantalaiset olivatkin koko alkulohkovaiheen tehokkain joukkue, jos katsostaan laukaisuprosenttia.

Tappara puolestaan laukoi vastustajan maalia kohden 98 kertaa tehden seitsemän maalia.

Arvio ottelusta: Jani Vehviläinen

Tappara lähtee otteluun ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Vaikka CHL tuokin mukanaan ylimääräistä rasitusta, on vaikea kuvitella, että Tappara lähtisi säästelemään illan ottelussa. Joukkueessa on runsaasti yksilötaitoa, ja Jussi Tapolan ryhmällä on hyvän alkukauden jälkeen itseluottamus kunnossa. 

Repaleinen SaiPa tuskin myy nahkaansa helpolla, mutta jokaisen on ymmärrettävä se, että SaiPan voitto vaatisi pienen ihmeen. Kapealla materiaalilla muutenkin pelaava SaiPa saattaa joutua lähtemään otteluun ilman seitsemää avauskokoonpanon miestä. 

Näistä lähtökohdista Tapparan kahden, jopa kolmen, maalin voitto ei olisi ihme.

Seuraa Heitä

Curtis Hamilton #10 | Graz 99ers

Vasen laitahyökkääjä

Vahva hyökkääjä on osoittanut olevansa parhaimmillaan vastustajan maalin edestä. Hakkaa irtokiekkoja sisään tehokkaasti, mutta pystyy myös laukomaan kauempaa. Iskenyt Liigassa jo tehot 7+1.

Veli-Matti Savinainen #19 | Tappara

Laitahyökkääjä

Savinainen on ollut Tapparan alkukauden paras hyökkääjä yhdessä Henrik Haapalan kanssa. Tekee tunnollisesti töitä molempiin päihin ja on nakuttanut Liigassa alkukaudessa jo tehot 6+4.

» Lähetä palautetta toimitukselle