Rovaniemeläisten joukkue alkaa olemaan valmis kaudelle 2017-2018.

Oona Sarajärvi

Yhdysvaltalainen Fossen täydentämään RoKin joukkuetta

Rovaniemeläisten Mestis-joukkue vahvistuu Yhdysvaltain yliopistosarjassa pelanneella Alex J. Fossenilla. Uuden sopimuksen myötä rovaniemeläisjoukkue on viittä vaille valmis alkavaan kauteen.

Minnesotalainen hyökkääjä Alex Fossen on pelannut viimeiset neljä kautta Clarksonin yliopistojoukkueessa NCAA-sarjassa. Viime kaudella 23-vuotias hyökkääjä keräsi yhteensä yhdeksän (5+4=9) tehopistettä 30 ottelussa.

RoKin päävalmentaja Petri Karjalaisen mukaan Fossen on erittäin motivoitunut pelaaja, joka haluaa kehittyä eteenpäin yliopistouran päätyttyä.

− A.J. tuo omilla vahvuuksillaan lisäelementtejä meidän hyökkääjistöön. Hän on suoraviivainen, vahva maalinedustalla ja todella kamppailu- ja luisteluvoimainen pelaaja, Karjalainen luonnehtii uutta tulokasta.

Fossen itse kertoo olevansa innoissaan uudesta paikasta ja sen tuomasta uudesta elämänkokemuksesta. 

− Tuon RoKille oman aggressiivisen ja suoraviivaisen panokseni jäällä ja pyrin tätä kautta auttamaan joukkuetta menestymään. Minulla on korkeat odotukset joukkuetta ja itseäni kohtaan. 

Fossen saapuu Rovaniemelle 1. syyskuuta ja on mukana joukkueen vahvuudessa kotijäällä jo mahdollisissa Suomen Cup -otteluissa tai viimeistään harjoitusottelussa IPK:ta vastaan 13. syyskuuta.

Fossenin sopimus on yksivuotinen ja hänen myötä RoKilla on 23 sopimuspelaajaa. Koeajalla on neljä pelaajaa, joista puolustaja Taneli Marjeta (24) saapui viimeisimpänä Uleåborg AIK:sta Suomi-sarjasta.

Urheilutoimenjohtaja Jani Mikkola sanoo ettei etsi enää aktiivisesti uusia pelaajia.

− Seuraamme try out-pelaajien ja mahdollisten liigayhteistyöpelaajien tilannetta. Joukkue lyödään lukkoon syyskuun aikana.

Lue myös

Kärppien Hermonen lainasopimuksella RoKiin

LIIGA | MESTIS | 15.8.2017 15:29
Kärpissä viime kaudella debytoinut Julius Hermonen kiekkoilee jatkossa Rovaniemellä. Myös Kärppien hyökkääjä Niko Kuiri pelaa ensi kaudella Mestistä. lue lisää

RoKille sveitsiläisväriä puolustukseen - Hellsten täydentämään hyökkäystä

MESTIS | 27.7.2017 11:33
RoKi vahvistaa rivejään puolustaja Riccardo Sartorilla sekä hyökkääjä Antti Hellstenillä. lue lisää

Springare jatkaa RoKin takalinjoilla - kaksi hyökkääjää koeajalle

MESTIS | 16.7.2017 23:01
RoKi jatkoi tulevan kauden joukkueensa rakentamista kolmella pelaajasopimuksella. Rovaniemeläisryhmä kiinnitti jatkosopimuksella puolustaja Joona Springaren ja uusina niminä joukkueeseen liittyivät hyökkääjät Aleksi Poikola ja Joni Lavonen. lue lisää

Seppelin RoKiin, Salmela JYP-yhteistyöpelaajaksi ja Pälve Ranskaan

MESTIS | 29.6.2017 14:36
Christoffer Seppelin siirtyy Kajaanin Hokista Rovaniemelle. Tuomas Salmela jatkaa RoKissa ollen samalla ajoittain mukana JYPin liigajoukkueessa. Harri Pälve puolestaan siirtyy takaisin Ranskan jäille Cergy-Pontoisen Jokerseihin. lue lisää

Järvelälle ja Salmelalle jatkoa RoKiin

MESTIS | 18.6.2017 18:49
RoKi on tehnyt vuoden mittaiset jatkosopimukset puolustaja Tuomas Salmelan ja hyökkääjä Antti Järvelän kanssa. lue lisää

Kommentit

Taneli Marjeta

RoKi R p
s. 1992 Pello
181CM / 95KG
SOPIMUS: Koeaika