Voldenille uusi työpaikka Allsvenskanista

LIIGA, Muut Sarjat / Uutinen
Volden ehti edustaa Bluesia neljä kautta.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Ilman jatkosopimusta Bluesin kanssa jäänyt norjalaismaalivahti Lars Volden siirtyy Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Rögle BK:n riveihin.

Lars Volden siirtyi Bluesiin kaudeksi 2010-11. Ensimmäisellä kaudella peliaikaa irtosi vain A-junioreissa, mutta kolmen seuraavan kauden aikana vyölle kertyi Liiga-otteluita pääosin kakkosvahdin roolissa. Suomen visiitti sisälsi myös Mestis-otteluita Jokipojissa.

− Jääkiekko on hieman erilaista Suomessa ja Ruotsissa. Olen maalivahti, joka haluaa eteenpäin urallaan, Volden sanoo seuran tiedotteessa.

− Volden on isokokoinen modernin tyylin maalivahti. Minulla on hyvät referenssit hänen entiseltä maalivahtivalmentajaltaan, Rögle BK:n urheilujohtaja Anders "Masken" Carlsson kertoo tiedotteessa.

Volden on edustanut Norjaa kaksissa MM-kisoissa sekä Sotšin olympialaisissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle