Ville Vahalahti loppukauden sivussa

LIIGA / Uutinen
TPS:n kapteenin ja kultakypärän Ville Vahalahden saama reisivamma on odotettua pahemman ja vaatii pikaisesti leikkaushoitoa.

Ville Vahalahti joutui jättämään ottelun kesken toisen erän ensimmäisellä minuutilla, eikä kyennyt kunnolla edes kävelemään pukuhuoneeseen.

– Yksi takareiden polvea koukistavista lihaksista on revennyt kokonaan irti. Vamma ei parane itsellään, vaan vaatii leikkaushoitoa mahdollisimman nopeasti, toteaa Vahalahden reiden tutkinut ortopedi Janne Sarimo.

– Toipuminen kestänee vähintään neljä kuukautta, joten käytännössä Vahalahden pelit ovat tältä kaudelta ohi, Sarimo jatkaa.

Viime kaudella kapteeniksi noussut Vahalahti on ollut TPS:n tehokkain pelaaja. 27 ottelussa 24 (5+19) tehopistettä tehnyt hyökkääjä on SM-liigan pistepörssin yhdestoista tasapisteissä kahta ylempää sijaa miehittävien Janne Lahden ja Teemu Pulkkisen kanssa.

– Vaikka kapteeni on sivussa, niin nyt pitää mennä joukkueena eteenpäin. Uusia ratkaisijoita joukkueesta toivottavasti löytyy, kertoo HC TPS:n pelaajakoordinaattori Ari Vuori.

– Siirtoikkunan sulkeutumiseen asti ollaan muutenkin valmiudessa mahdollisiin muutoksiin, mutta nyt ollaan liikkeellä ehkä hieman aktiivisemmin, Vuori summaa.


Ville Vahalahdella on edessään pitkä huili.

» Lähetä palautetta toimitukselle