Ville Salminen siirtyy pois Kajaanista

MESTIS / Uutinen
Mestiksessä pudotuspelipaikasta taistelevan Kajaanin Hokin maalivahti Ville Salminen siirtyy pois Kajaanista. Syyksi mies ilmoitti jäämisen Pasi Häkkisen varjoon.

Kauden ennakko-odotuksissa Ville Salminen kuului joukkueensa kantaviin voimiin. Hokin peli ei kuitenkaan alkukaudesta lähtenyt toimimaan, minkä vuoksi Kajaanissa on nähty runsaasti muutoksia pelaajarintamalla. Yhtenä ratkaisuna pelin parantamiseksi Hokkiin hankittiin SaiPan kasvatti Pasi Häkkinen. Kauden kuluessa Häkkinen on vallannut Salmisen paikan maalinsuulta varmalla työskentelyllään Salmisen tyytyessä luukun aukomiseen.

Seinäjoella syntynyt, mutta Porissa ja Turussa kiekko-oppinsa saanut Salminen oli viime kaudella Hokille tärkeä pelaaja joukkueen noustessa Mestikseen. Timo Meriläisen vaativassa valmennuksessa kakkosmaalivahdiksi joutuminen oli kova pala Salmiselle. Seurajohto muisti Salmista lokakuussa viikon kurinpitorangaistuksella tämän ajauduttua erimielisyyksiin valmennusjohdon kanssa. Rangaistuksen sovittamisen jälkeen Salminen palasi kiltisti ruotuun, muttei kuitenkaan koskaan sopeutunut rooliinsa täysin.

» Lähetä palautetta toimitukselle