Ville Nieminen siirtyy San Jose Sharksiin
Ville Nieminen palaa jälleen kiekkoilemaan Pohjois-Amerikan läntiseen osaan. San Jose Sharks on hankkinut Niemisen New York Rangersista vahvistamaan pudotuspelipaikan jahtia. Vastapainoksi Rangers saa kolmannen kierroksen varauksen San Joselta.
Sharkista tulee jo kuudes seura, jota Nieminen edustaa. Molemmat idän reissut ovat jääneet lyhyiksi, sillä Pittsburghissa Nieminen viihtyi reilun vuoden, Rangersissa vajaan kauden. Myös Chicagossa Niemisen urakka jäi kesken. Nieminen ei Rangersissa onnistunut missään vaiheessa vakiinnuttamaan paikkaansa tai ottamaan selvää roolia nuorennusleikkausta tekevässä ryhmässä.
Parasta jääkiekkoa Nieminen on pelannut Coloradossa ja Calgaryssa, joissa hän on tullut tunnetuksi pudotuspelien ratkaisumiehenä. Nyt Niemisen odotetaan auttavan San Josen mukaan pudotuspeleihin. Keväällä 2004 Nieminen oli Calgaryn paidassa pudottamassa San Josea loppuotteluista.
Lue myös
Niemi ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
NHL | 8.5.2013 20:46
NHL:n parhaan maalivahdin tittelistä kamppailee tänä vuonna kolme eurooppalaista maalivahtia. Yksi heistä on San Jose Sharksin Antti Niemi. lue lisää
NHL-pudotuspelipaketti 2013
NHL | 30.4.2013 14:30
Jatkoajan pudotuspelipaketti sisältää jokaisesta ottelusarjasta ennakkoanalyysin sekä jatkuvasti pudotuspelien edetessä julkaistavat kolumnit ja artikkelit. lue lisää
Clowe siirtyy itärannikolle
NHL | 3.4.2013 7:14
Heikosti sujuneen alkukauden vuoksi siirtohuhuihin joutunut Ryane Clowe on kaupattu varausvuoroja vastaan New York Rangersiin. lue lisää
Jatkoajan NHL-pudotuspelipaketti 2012
NHL | 30.5.2012 11:00
NHL-kauden 2011-12 mestari on Los Angeles Kings. Murskaavalla tahdilla Stanley Cup -finaaliin edennyt Kings sai pätevän vastustajan New Jersey Devilsistä, mutta nappasi lopulta mestaruuden otteluvoitoin 4-2. lue lisää
Tuttu tehomies ratkaisi San Josen voiton, Detroit toi sarjan tasoihin
NHL | 19.5.2013 10:00
Sarjan kaksi ensimmäistä ottelua hävinnyt San Jose Sharks kaatoi Los Angeles Kingsin jatkoajan jälkeen 2-1. Valtteri Filppula teki maalin, kun Detroit voitti ottelusarjan toisessa kamppailussa Chicagon. lue lisää
Kommentit